Masennustako?

Masennustako?

Käyttäjä Tiuhtiviuhti30 aloittanut aikaan 25.02.2018 klo 23:03 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Tiuhtiviuhti30 kirjoittanut 25.02.2018 klo 23:03

Hei, elämässäni on tapahtunut paljon viimeisen kolmen vuoden aikana (avioero, isän kuolema, työpaikan muutos) ja muutoksista huolimatta olen jaksanut porskuttaa eteenpäin.

Viime aikoina olen alkanut saamaan paniikkikohtauksia öisin, hengitys vaikeudet ja sydämen tykytykset säikähdyttivät minut tosi pahasti ensimmäisellä kerralla. Nämä oireet jatkuivat ja hakeuduin hoitoon. Diaknoosi oli määrittämätön stressi ja sain melatoniini reseptin. Verikokeet myös otettiin ja niistä ei löytynyt mitään.

Kun kävin uudestaan lääkärissä asian takia pääsin psygologille. Kävin siellä kolme kertaa ja hän totesi minut terveeksi, pientä työstressiä oli vain havaittavissa.

Tunnen etten ole kuitenkaan täysin kunnossa. Olen tällä hetkellä sairaslomalla, töihin palaaminen suorastaan pelottaa minua. Nukun päivät, en jaksa tehdä mitään. Mietin ja suren vuosien takaisia asioita vaikkei niillä ole enää mitään väliä. Tappelen jatkuvasti uuden kumppanini kanssa, hän sanoo että olen muuttunut aivan eri ihmiseksi.

Tuntuu että elämässäni ei ole mitään hyvää vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin?

Onkohan tämä masennusta vai luulosairautta?

Miten muut, oletteko saaneet apua miten helposti sillon kun tuntuu että pääleviää?

🙄

Käyttäjä Arthur kirjoittanut 26.02.2018 klo 12:05

Minusta sinulla on masennusta, mutta en uskalla epäillä psykologin lausuntoa. Ehkä se sitten kuitenkin on voimakasta stressiä, joka aiheuttaa ainakin sydänoireita.

Täytä BDI-21 testi: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsearviointi/Pages/BDI.aspx
Se on tietysti vain suuntaa antava, mutta jotakin sekin kertoo. Jos tuosta selviät puhtain paperein, niin psykologi on varmasti oikeassa.

Ja ei, apua ei todellakaan saa helposti, minulla ainakin on sellainen kokemus. Kai se riippuu paikkakunnasta.

Käyttäjä Tiuhtiviuhti30 kirjoittanut 26.02.2018 klo 13:37

"Vastaustesi perusteella mielialasi vaikuttaa selvästi alentuneelta. Sinulla on vakavia masennuksen oireita."

Vähän olen kyllä yllättynyt testin tuloksesta 😑❓ Varsinkin kun ammattilaiset sanovat ettei minussa ole mitään vikaa, vähän vaikea tilanne vain elämässä menossa tai jotain.

Kun aloin saamaan näitä erilaisia oireita pelkäsin että, minulla on joku vakava sairaus, kilpirauhasissa, verensokereissa tai paineissa vikaa 😑❓

Isän kuoleman jälkeen on tullut jonkinlainen kuoleman pelko, siksi tähänkin haluaisi saada vastauksen mistä nämä oireet johtuvat ja tietenki jotain helpotusta niihin 😝

Käyttäjä Arthur kirjoittanut 26.02.2018 klo 16:33

Tuo testi ei tietenkään mitään todista, mutta sait enemmän pisteitä kuin minä. Minusta sinä tarvitsisit apua, en kuitenkaan ole lääkäri, vain yksi ”hullu” muiden joukossa. Jos joistakin noista ikävistä tapauksista on alle 3kk, niin ehkä psykologi pitää tilaasi ohimenevänä - en tiedä.

Pyytäisin sinua hakeutumaan hoitoon vielä uudestaan, ellen ymmärtäisi miltä sinusta tuntuu, kun on kahdesti ”tuomittu” terveeksi, vaikka olo on hyvin huono.

Kommentoikaa nyt muutkin!

Käyttäjä Tiuhtiviuhti30 kirjoittanut 27.02.2018 klo 13:59

Parin viikon päästä menen käymään taas työterveyslääkärillä, pitää näyttää hänelle myös tuo testin tulos.

Viimeksi kun kävin siellä minulle tehtiin työuupumustesti josta sain korkeat pisteet, sain kolme päivää sairaslomaa ja olalle taputuksen "näistä sairaslomista on enemmän haittaa kuin hyötyä, poissa ollessa työt vain kasaantuu".😟

Olen ollut kohta 7 vuotta samassa työpaikassa enkä ole ollut ennen tätä päivääkään sairaslomalla enkä haluaisi olla nytkään...

Varmaan oikean avun saanti vaatii eri lääkäriä ja hoitolaitosta jo.

Työpaikan vaihto on myös mielessä ja siihen tarvitsen kakki voimani että uskalla hypätä nykyisestä pois, voimia ei tällä hetkellä ole☹️

Käyttäjä Cherry77 kirjoittanut 27.02.2018 klo 16:06

Hei,

Tärkeintä on se millainen olo itselläsi on eikä se mitä muut sanovat asiasta! Tunnet ja tiedät itsesi ja jos nyt on sellainen olo ettet ole kunnossa, olet varmasti oikeassa. Paniikkikohtaukset ovat merkki jostakin stressistä ja jos vain makoilet kotona on jotain pielessä.

Ota asia puheeksi työterveyslääkärin kanssa. 3 päivänsairausloma ei riitä mihinkään. Se miten työt järjestyvät työpaikalla on ihan jonkun muun kuin sinun ongelma.

Terkuin 3 kk sairauslomalla ollut.

Käyttäjä Q kirjoittanut 27.02.2018 klo 17:09

Minustakin kuulostaa siltä, että olet avun tarpeessa. Tuo on tosi turhauttavaa, kun itsestä tuntuu että pää leviää eikä jaksa, ja muut vain vähättelevät.

Minä olen kokenut saavani apua aika helposti, mutta se oma kynnys avun hakemiseen on ollut tosi korkea. Viimeksi pääsin hoidon piiriin terveyskeskuksesta, olin terveystarkastuksessa ja siellä otin itse asian puheeksi. Sairaanhoitaja varasi minulle puolestani ajan kriisikeskukseen, josta myöhemmin sain vielä lähetteen psykiatrian polille. Toivottavasti sinäkin saat apua. 🙂🌻

Täältä löytyy työkaluja masennuksen omahoitoon, voisiko tästä olla hyötyä? https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/masennuksen_omahoito/Pages/default.aspx
Myös paljon muitakin löytyy.

Käyttäjä Tiuhtiviuhti30 kirjoittanut 02.03.2018 klo 16:38

Itsellä avun pyytäminen on aina ollut todella vaikeaa, varsinkin työpaikan paineen takia "heikolta" ei saa näyttää, minun työyhteisössä hyödytään vain siitä kun joku romahtaa.

Inhottava kun itse tiedostaa ongelman ja myöntää viimein itselle ettei enää jaksa ja sitten kun on valmis pyytämään apua sitä ei saakkaan😞