Masennusta ja itsemurhahakuisuutta
Moi
Olen 20 v mies. Minulla on ollut todella kurja elämä. Olen siis nimimerkki ”winkswinks92” mutta unohdin salasanan ja tein uuden tunnuksen. Tässä tarinani copypastella:
”Olen parikymppinen nuori mies. Nyt minulla on ilmennyt vakavan masennuksen oireita. Aiemmin ollut vain lievää ja sitä ns. normaalia masennusta. On ollut itsetuhoisia ajatuksia, olin täydessä kännissä, yksi yö soitin hätäkeskukseen ja kerroin heille, paikalle tilattiin lanssi. No ei siitä järin apua sitten kuitenkaan ollut.
Jostain syystä minulla on henkisesti todella paha olo, en vain enään tiedä mistä se johtuu kun olen selättänyt tai olen selättämässä sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Eilen jatkui epäsuora itsetuhoinen käytös, ajoin autolla kuin mielipuoli lähes ilman valoja ja turvavyötä. Ja se tuntui ”mukavalta” ??
Tunteet vaihtuvat laidasta laitaan, välillä hymyilyttää, sitten itkettää yms. En tiedä johtuuko tämä vaikeasti elämästä jonka ansiosta olen nyt menettämässä järkeni. Vai onko mulla todella voimakas kilpirauhasen liikatoiminta kun on ollu monia vuosia siihen sopivia oireita, julmettua hikoilua, paino ei kertakaikkiaan nouse, palelua ja sitä masennusta. Vai onko kyse jostain muusta sairaudesta??
Itseäni en tahdo tappaa mutta jostain syystä ajatuksia tulee päähän!
Vai purkautuuko nyt järkkynyt elämäni. Olin työharjottelussa faijan firmassa 75 päivää ja ei olisi kannattanut. Se aina vittuilee, huutaa, haukkuu eikä ikinä kehu. Täysi narsisti, elämämme on ollut yhtä helvettiä. Yhdessä vaiheessa työharjoittelua tuntui että nyt heittää nupissa ja pahasti kun aloin noin vain ilman syytä nauramaan kun käki. Ihan missä tahansa.
Olen myös tosi yksinäinen, minulla ei ole kavereita ja siitä saan syyttää ihan itseäni. Minulle on ajoittain tullut järkyttävä tarve eristäytyä kavereista. Niinpä aloin olemaan vastaamatta heidän puheluihin kun he soittivat. Lopulta he jättivät minut rauhaan.
Tiedän että tarvitsisin kriisiapua mutta hoitoon en voi mennä syystä a) äitini mielenterveys myös järkkyisi siitä että olen näin sairas b ) se olisi aivan vitun noloa joutua hoitoon ja olla näin heikko ja mitä muut mahtaisivat ajatella sitten minusta?
Ja näistä ongelmista en ole juuri puhunut kuin äitini kanssa mutten näköjään tarpeeksi…
Onko jollain samanlaisia kokemuksia ja miten päästä yli masennuksen syövereistä? ”
Tuosta on aikaa puolitoista kuukautta. Välillä voin paremmin ellen jopa hyvin. Sitten tulee ahdistuskohtaus ja tekee mieli tappaa ittensä, olen siis taas aloittanut itsetuhoisen käytöksen.
Eilen mm. vedin lääkkeiden yliannostuksen + alkoholia muttei käynyt kuinkaan. Tässä sitä hengissä ollaan. Jotenkin pettynyt olo.
Puhuin eilen chateissa ongelmistani ja itsetuhoisista ajatuksista niin banniahan sieltä tuli… Mitä tehdä jos EI OSAA EIKÄ PYSTY itse hakemaan apua? Voiko Marko ”Fobba” tehdä asialle jotain ja selvittää mun ip osotteen.
Tänään ajoin autolla ilman turvavyötä moottoritiellä ja vaikka satoi vettä, en käyttänyt tuulilasin pyyhkimiä etten näkisi mitään, selvisin siitäkin.
Käytän nykyään runsaasti alkoholia, paha olo on joskus sietämätön!
Hei!
Minulle tulee mieleen se, että menisit terveyskeskuslääkärille puhumaan tuosta olostasi ja hän tekisi sinulle lähetteen jatkohoitoon poliklinikalle. Eihän äitisi tarvitsisi tietää että saat hoitoa (eikä kenenkään muunkaan). Olet vielä nuori-olen siitä sinulle kateellinen. En silti vähättele yhtään että kyllä se siitä sillä tiedän että nuorilla on rajua pahoinvointia joka hoitamattomana johtaa suuriin vaikeuksiin. Etsi itsellesi apua. Sinä olet arvokas ja ansaitset kunnon hoitoa. Masennukseen voi auttaa lääkehoitokin (itselläni ei kyllä ihmeemmin). Toiset hyötyy paljonkin masennuslääkkeistä.
Lopeta liikenteessä riskien ottaminen ja ala hoitaa itseäsi. Sinulla on koko elämä vielä edessäsi!
Terveisin Arka
Avunhakeminen ei ole heikkouden vaan todellisen rohkeuden osoitus. Niin paljon, kun maassamme on eritasoisista mielenterveysongelmista kärsiviä, on valitettavaa, kuinka ylitsepääsemättömän vaikeaa monelle on hakea apua.
Mieleeni tuli tässä kohtaa Tommy Hellstenin selvitys "vahvuuteen sairastumisesta". Se ei ole oikeanlaista vahvuutta, koska perustuu omien heikkouksien kieltämiseen.
Itsetuhoinen käytös ym. ongelmat yrittävät herättää sinut ottamaan ratkaisevan askeleen oman hyvinvointisi eteen. Tee se NYT, äläkä mieti, miten se tulee vaikuttamaan äitiisi. Kumpi mahtaa olla läheisillesi tuskallisempaa, se, että haet apua vai se, että he seisovat jonkin ajan kuluttua arkkusi äärellä miettien, miksi tämän piti tapahtua. Millä murhenäytelmä olisi voitu estää ??
On tietenkin positiivista, että olet voinut puhua äitisi kanssa, mutta äitisi on liian läheinen eikä vie toipumistasi välttämättä eteenpäin. Ammatti-ihminen sensijaan osaa poimia kertomastasi oleellisia asioita esille, jotka auttavat sinua etenemään ongelmiesi työstämisessä kohti eheytymistä. Voin vannoa, että kun rohkaistut tekemään aloitteen ja hakeudut lääkärille, olosi helpottuu jo siinä vaiheessa, koska et ole jäänyt lillumaan murheita täynnä olevaan suohon. Toimi, apu on käden ulottuvilla.🙂🌻
Heippa!
Itselle on hyvinkin tuttua mielialan vaihtelut, ihan yhtäkkiä, ilman erityistä syytä.. Välillä elämä tuntuu olevan kohdillaan ja jaksaa suunnitella tulevaisuutta kun yhtäkkiä millään ei ole väliä ja itsetuhoisuus ottaa vallan. Itse käyn psykiatrian polilla juttelemassa kerran viikossa ja omasta mielestäni siitä on hyötyä.... välillä. On niitä aikoja ettei mistään ole mitään hyötyä. Mutta suosittelen kuitenkin yrittämään. Terveyskeskuslääkäriltä saat varmasti lähetteen psykiatrin puheille ilman että äitisi tarvitsee tietää mitään. Minun vanhempani tietävät vain mitä itse kerron eli ei läheskään kaikkea.
Itse en vielä osaa kertoa miten masennuksesta pääsee yli mutta omalla kohdalla kotiin jääminen on ainakin huonoin vaihtoehto. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta jossakin määrin, siksikin on tullut oltua nyt 3 vuotta kotona tekemättä sen kummempia. Olen myös -92 syntynyt ja siis ysiluokan jälkeen, jonka kävin senkin sairaalakoulussa, en ole tehnyt minkään näköistä työtä tai käynyt mitään koulua. Nyt pääsin mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuun opintoihin valmentavaan koulutukseen, josta olen samalla iloinen ja onnellinen mutta myös todella kauhuissani ☹️ Mutta ei auta muuta kuin yrittää. Kouluun on tunnin bussimatka ruuhka-aikaan, asun siis pk-seudulla, ja se tuntuu isoimmalta ongelmalta. Bussissa kun paniikki aina iskee...
Itse tiedän sen kun kukaan ei ymmärrä, kukaan ei ymmärrä edelleenkään kuinka mun tunteet heittää niin kauheesti.. Ja koska sitä ei ymmärretä, se ei voi myöskään olla totta... Tätä mieltä on esimerkiksi oma isäni..
En pysty elämään päivä kerrallaan niinkuin mua ollaan koko ajan ohjeistamassa, elän minuutti kerrallaan, ennen en kyennyt siihenkään.
Muista se ettei avun hakeminen ikinä ole noloa ( vaikka tiedän kyllä tunteen ), se joka siihen kykenee on todella vahva ihminen!!!
Voimia sinulle ja toivottavasti rohkenet mennä esim tk-lääkärin juttusille 🙂🌻
Hei.
On sinun oikeutesi hakea apua! On iso asia, että saa sanottua edes itselleen, että tarvitsee apua! Mutta sanoa se myös ihmiselle, jota ei tunne, mutta jonka tehtävänä on auttaa sinua... Lääkäri/hoitaja on sinua varten.
On aina jollain lailla pelottavaa lähteä hakemaan apua ja kohdata uusi ihminen, jota ei lainkaan tunne. Kuinka hän reagoi? Välittääkö hän? jne...
Mutta kun sen tekee kerran, seuraava kerta voi olla helpompi. Ja kun löydät paikan, jossa puhua ja josta saat apua, tapaamiset yleensä jatkuvat, eikä sinun tarvitse etsiä enää uusia ihmisiä ja aloittaa alusta kertomistasi.
Tuo oman olon kertominen on muuten itsellekin aika hyvää tekevää! 🙂👍
Rohkeutta avunhakemiseen!
Jardin Prive