Masennusta..?

Masennusta..?

Käyttäjä thinlizzy aloittanut aikaan 17.10.2013 klo 18:12 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä thinlizzy kirjoittanut 17.10.2013 klo 18:12

En tiedä edes mistä aloittaisin..Olen vain niin ”jämähtänyt”.
Kaikki on päällisin puolin hyvin; koti, lapsi, mies, opiskelut sujuu, talous ok, ihmisiä ympärillä. Mutta koko ajan on sellainen olo että jotain puuttuu ja niinkuin odottaisi jotain tapahtuvan. En ole onnellinen, en tiedä mihin se on vuosien aikana kadonnut. Suurimmaksi osaksi olen pahalla päällä, räyhään ja kiukkuilen. Se että olen niin huonotuulinen, saa minut entistä onnettomammaksi. Lähimmille ihmisillehän sitä tulee purettua kiukkua☹️ ja tulee vain pahempi mieli kun käyttäydyn niin huonosti.
Mietin koko ajan kaikkea mahdollista, kaikkea mitä on tapahtunut menneisyydessä, vatvon ikäviä asioita ja mietin että mitä jos sitä tai tätä ei olisi tapahtunut. Tai, olisi pitänyt sanoa tai toimia eritavalla. Miksi olen ollut niin typerä ja antanut koidenkin asioiden tapahtua jnejne. Mietin kyllä sitten myös hyviä ja normaalejakin asioita, mutta en hitossa jaksaisi koko ajan taikinoida jotain, se ajaa minut hulluksi😑❓
Haluan ELÄÄ ja tehdä asioita, mutta suurimmaksi osaksi ne jää ajattelun asteelle. Haluan tavata ystäviäni ja uusia tuttavuuksia, mutta kun tapaamisen aika tulee, menen monesti jotenkin lukkoon ja helposti perun koko homman. Innostun helposti kaikesta, mutta sitten kaikki vain jotenkin jää. Lisäksi olen kauhean epävarma koko ajan sanomisistani, tekemisistäni, ajattelen monesti että ihmiset eivät pidä minusta, mikä ei varmasti ole totta.
Suurin ongelma on siis että ajattelen omasta mielestäni liikaa, tunnen itseni niin lohduttomaksi ja oloni tyhjäksi. En osaa elää tätä päivää, vaan lymyän menneisyydessä tai haaveilen liikaa tulevaisuudesta, jollaista en tätä menoa tule saamaan. Niin ne päivät sitten menee, en halua havahtua kymmenien vuosien päästä siihen että elämä on vain luisunut hukkaan sormien välistä koska olen vain hohhaillut..😯🗯️

Käyttäjä sitruunakeksi kirjoittanut 20.02.2014 klo 23:34

Mulla on sama tunne että ajattelen asioita liikaa. Asun tosin yksin ja mulla on aikaakin ajatella paljon. Sosiaalisissa tilanteissa jännittäminen ja puhumisen vaikeus on vaikeuttanu mun elämää monta vuotta. Koen että sen takia on jääny monta asiaa tekemättä ja ihmisiin tutustumatta, vaikka huonomminkin vois olla (on työ ja seurustelen mut näitäkin asioita toi jännittäminen hankaloittaa) Muistelen paljon menneitä tapahtumia melki lapsuuteen saakka, mietin kans keskusteluja päässäni mitä sanosin jollekkin jos uskaltaisin ja miten ois joskus voinu sanoa tai tehdä toisin. Semmosiakin tilanteita vatvon millä ei oo oikeestaan ole ollut juuri merkitystä. Ja sit haaveilen tulevaisuudesta. Suunnittelen mielessäni tyylin häitäni ja muita asioita jotka ei oo edes ajankohtasia/mahdollisia juuri nyt. Joskus ajattelen synkempiäkin asioita niinkun vaikka mitä tekisin jos joku tuttu kuolis. En tiiä mikä on liiallista ajattelua mut jos tuntuu et on vaikee keskittyä nykyhetkeen niin kai siinä nykyhetkessä sillon on jotain pielessä. Mun tapauksessa tuo jännittäminen ja siitä johtuen jonkinlaista masentuneissuuttakin ehkä. Jos toi jumittamistunne sulla jatkuu ja painaa mieltä niin kannattaa varmaan hakee jotain keskusteluapua. Ite oon jonossa että pääsisin puhumaan psykologin kanssa. Eipä siitä ainakaan haittaa voi olla vaikka pitkään mietin et oonko ns. tarpeeks sekasin hakeakseni apua. Tsemppiä!

Käyttäjä sarrukka kirjoittanut 21.02.2014 klo 13:39

sitruunakeksi kirjoitti 20.2.2014 23:34

Mulla on sama tunne että ajattelen asioita liikaa. Asun tosin yksin ja mulla on aikaakin ajatella paljon. Sosiaalisissa tilanteissa jännittäminen ja puhumisen vaikeus on vaikeuttanu mun elämää monta vuotta. Koen että sen takia on jääny monta asiaa tekemättä ja ihmisiin tutustumatta, vaikka huonomminkin vois olla (on työ ja seurustelen mut näitäkin asioita toi jännittäminen hankaloittaa) Muistelen paljon menneitä tapahtumia melki lapsuuteen saakka, mietin kans keskusteluja päässäni mitä sanosin jollekkin jos uskaltaisin ja miten ois joskus voinu sanoa tai tehdä toisin. Semmosiakin tilanteita vatvon millä ei oo oikeestaan ole ollut juuri merkitystä. Ja sit haaveilen tulevaisuudesta. Suunnittelen mielessäni tyylin häitäni ja muita asioita jotka ei oo edes ajankohtasia/mahdollisia juuri nyt. Joskus ajattelen synkempiäkin asioita niinkun vaikka mitä tekisin jos joku tuttu kuol
En tiiä mikä on liiallista ajattelua mut jos tuntuu et on vaikee keskittyä nykyhetkeen niin kai siinä nykyhetkessä sillon on jotain pielessä. Mun tapauksessa tuo jännittäminen ja siitä johtuen jonkinlaista masentuneissuuttakin ehkä. Jos toi jumittamistunne sulla jatkuu ja painaa mieltä niin kannattaa varmaan hakee jotain keskusteluapua. Ite oon jonossa että pääsisin puhumaan psykologin kanssa. Eipä siitä ainakaan haittaa voi olla vaikka pitkään mietin et oonko ns. tarpeeks sekasin hakeakseni apua. Tsemppiä!

Hei sitruunakeksi

Kovin tuttua sun teksti. Asun myös yksin. Mulla myös tapana ajatella liikaa. Välillä
tuntuu et pää räjähtää. Ajatukset heittelee laidasta laitaa. Vielä kun lisää tuohon
sekasotkuun masennuksen niin hukassa ollaan. Pelkään tulevaa. kuolemanpelko kamala.
Menneet pyörii mielessä.Lapsuudesta lähtien. Miettinyt et ehkä elämän olisi voinut
elää toisinkin. Koulukiusaaminen on jättänyt eliikäiset arvet. iItseluottamus nollassa
En luota omiin kykyihini. Minun on myös vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Pelkään.
että minua ei hyväksytä tälläisena kuin olen. Mutta näillä mennään. Jossain vielä
pienen pieni toivon kipinä et elämä muuttuu paremmaksi.🙂🌻.Onko vain unelmaa
aika näyttää.

Tsemppiä sinulle🙂👍

Käyttäjä sitruunakeksi kirjoittanut 21.02.2014 klo 17:47

Sarrukka,

Mullakin on taustalla koulukiusaamista, mutta ei ehkä kovin vakavaa sellasta. Tai siis mun ulkonäköä ja pukeutumista haukuttiin, mut ei se ollut jatkuvaa. Tosin tuntui että selän takana naureskeltiin enemmänkin mutten tiedä kuvittelinko vaan, niin kun nykyäänkin kuvittelen joskus ettei musta pidetä vaikkei kukaan olis oikeesti sellasta antanu ymmärtää. Onneksi mulla oli kaveripiiri ympärillä, muuten olisin varmaan joutunut enempi kiusaajien silmätikuksi.

Nykyään en enää häpeä ulkonäköäni koska tiedän näyttäväni ihan normaalilta, mutta persoonastani en jotenkin pidä itsekään ja tarviin kehuja uskoakseni olevani hyvä esim. työssäni.

Tsemppiä sullekin! 🙂

Käyttäjä repukka kirjoittanut 23.02.2014 klo 14:52

thinlizzy: onko sinulla paikkaa, jossa voisit käydä juttelemassa tilanteestasi ammattilaisen kanssa? Siis jotain hoitoa? Jos ei, niin kannattaisi varmaan hakea. Joskus oma tilanne ja vointi vaatii sitä. Jo pelkkä juttelu voi auttaa. Mulla oli vajaa 20v sitten tilanne, että oli kaksi alle 2v lasta ja tein oikeastaan kaiken kotona. Mies oli aina töissä, kun hällä oli oma yritys. Vähitellen uuvuin ja aloin masentua. Varasin tk:sta lääkäriajan. Sitä kautta pääsin mtt:oon. Kävin siellä muutaman kerran juttelemassa ja se jo auttoi niin paljon, ettei enempää apua tarvittukaan.

Tähän hetkeen ja olemassaolevaan keskittymistä voi harjoitella itsekin. Pystytkö kokeilemaan esim. sellaista (tarkoitan, että onko sinulla aikaa ja mahdollisuutta), että varaat hetken, jolloin saat olla ihan rauhassa yksin. Istut tuolissa tai makaat sängyssä ja suljet silmäsi ja yrität rentoutua parhaasi mukaan. Hengittelet rauhallisesti. Sitten alat kuunnella ympäristön ääniä. Kellon tikitystä ym. Valitset aina yhden äänen kerrallaan ja keskität kaiken huomiosi siihen. Sitten siirryt seuraavaan ääneen. Kun tämä alkaa sujua, voit kokeilla samaa myös tekemisen lomassa. Esim. tiskatessa tunnustelet veden lämpötilaa, kuuntelet ääniä, haistat pesuaineen tuoksun tms. Tuollaista tietoista hetkessä elämistä voi treenata ja se auttaa jotenkin juurtumaan tähän hetkeen ja muut murheet unohtuvat edes hetkeksi.