Masennus, työuupumus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, stressi

Masennus, työuupumus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, stressi

Käyttäjä tatta aloittanut aikaan 08.05.2023 klo 11:47 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä tatta kirjoittanut 08.05.2023 klo 11:47

En oikein tiedä mitä tältä kirjoitukselta haen, ehkä vain haluan purkaa omia ajatuksia johonkin, jos täällä joku vaikka ymmärtäisi niitä.

Mulla on ollut töissä vaikeaa jo kauan, työkaveri on syytellyt ja syyllistänyt ties mistä. Näihin syytteisiin on ollut todella vaikea suhtautua, koska itse en koe tehneeni mitään enkä koe olevani sellainen ihminen millaiseksi työkaveri minua kuvailee. Jotenkin tulee sellainen olo, että minut koitetaan saada vaikuttamaan todella ilkeältä ihmiseltä. Työpaikka on pieni, meitä on neljä yhteensä töissä (yksi on jäämässä eläkkeelle). Äitini on samassa paikassa töissä, mikä tuntuu vain lisäävän ongelmia tämän yhden työkaverin kanssa. Syytetty on mm. tiuskimisesta, paperien heittelystä, paperien repimisestä kädestä, työpuhelimen paiskomisesta.. Pahinta ehkä on se, että äitini kerran sanoi että kyllähän sä vähän tiuskit. Mutta kun itse en sitä kuule. Olen useasti mennyt töissä vessaan itkemään, koska en vaan ole enää kestänyt.

Viime vuoden marraskuussa olin pari viikkoa sairaslomalla keskivaikean masennuksen takia, ja välillä olen miettinyt olisiko pitänyt olla kauemmin sairaslomalla. Olen päässyt aloittamaan terapian, mutta en tiedä miten paljon siitä on hyötyä jos töissä ei muutu mikään. Stressiä on työtilanteen takia, enkä uskalla töissä enää edes puhua mitään, koska pelkään että kohta taas syytetään jostain mitä olen sanonut. Tauoilla selaan puhelinta tai teen ristikoita ja koitan olla mahdollisimman näkymätön. En tiedä voinko jatkaa tässä työpaikassa, mutta vaihtoehtoja ei oikein ole, koska en osaa tarpeeksi jotta voisin hakea samalta alalta toista työpaikkaa.

Tunnistan itsessäni tunnesyömistä, mikä taas vaikeuttaa painonpudotusprojektia. Huomaan itsesyytöksiä ja ikäviä ajatuksia, mutta en osaa olla ajattelematta kaikkea ikävää. Tunnen etten voi mistään puhua äidilleni, koska viimeksi hän kehotti olla stressaamatta ja ajattelemasta näitä asioita. En tiedä, kaikki tuntuu jotenkin todella vaikealta. Olen väsynyt, kaveria olis kiva nähdä mutta ei vain jaksa niin usein kuin haluaisi.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 10.05.2023 klo 16:54

Myötätuntoa ainakin herätit kirjoituksellasi! Mulla ei ole kokemusta samanlaisista henkilökemiasta riippuvista ongelmista työpaikalla.

Ei välttämättä helpota oloa sinun kannaltasi, mutta jotenkin tulee mieleen että voisiko sinuun vihamielisen tuntuisesti suhtautuva työkaveri olla peloissaan asemansa puolesta, jos esim. kokee sinut alitajuisesti kilpailijana? Monella on sisäänrakennettu taipumus hyökätä silloin kun on huolissaan jostain. Tai ehkä hänellä on joitakin muita harmeja tai huolia joiden aiheuttamaa pahaa oloa hän syystä tai toisesta on päätynyt purkamaan sinuun.

Tiedän itsestäni että saatan puhua kireämmin tai vastata hieman kärsimättömästi silloin kun olen stressaantunut ja ajatukseni ovat muualla. Voisiko tämä työkaverin kokemus tiuskimisesta olla syntynyt jostain sellaisesta tilanteesta? Satunnaisia vuorovaikutusmokia sattuu varmaan kaikille ja joskus ne voivat johtaa isoihinkin väärinymmärryksiin, mutta niiden kohdalla ei auta kuin yrittää olla ystävällisempi tai ottaa toiset paremmin huomioon seuraavalla kerralla.