Hei!
Olen uusi tässä ryhmässä ja ensimmäiseksi bongasin sun viestin.
Me terveydenhuoltoalan ihmiset ollaan kans yksiä, viimeiseen asti yritetään vaan sinnitellä, kunnes kuppi menee nurin komeasti.
Itselläni oli masennuksen ja uupumuksen oireita enenevästi viime kesästä alkaen, pahentuen syksyllä kaamoksen myötä. Talvella olisin ollut jo valmista kauraa sairauslomalle, mutta en uskaltanut jäädä, kun pelkäsin, että sitten ainakin lamaannun totaalisesti sängyn pohjalle. Helmikuussa mulla oli aika tt-lääkärille, mutta jouduin sen perumaan, koska samaan aikaan oli kaksi muuta kollegaa tiimistä sairaana, joten sinnittelin vielä kuukauden kunnes ennen pääsiäistä olin ihan L O P P U! Kiirastorstaina menin lääkäriin ja diagnoosiksi tuli jonkinasteinen (kai keskivaikea) masennus ja ahdistus, työuupumus siellä mukana. Syitä on monia ja useita. Lääkkeeksi Brintellix 5 mg aamuisin ahdistusta vähentämään ja saikkua alkuun neljä viikkoa. Mulle? Mutta kummallisesti se tuntui vain hyvältä. Tiesin, että ei tarvitse yrittää pinnistellä nyt yhtään. Tämän hoidon aloitti ihan omalääkäri tk:ssa.

Minulla ei ole ollut unettomuusoiretta, mutta olen tehnyt töitä joka yö viimeisen puolen vuoden ajan, myös viikonloppuisin ja lomilla. Viime aikoina unet muuttuivat painajaisiksi. Yöheräilyä on, mutta ainakin vielä olen saanut unen päästä kiinni.

Tuon muistin heikkouden tunnistan edelleenkin vaikka ehkä hieman parempi se nyt on kuin ennen sairauslomaa, jolloin mulla oli neljän päivän aukko tapahtumissa, amnesia, ja kuitenkin olin kaiketi ihan adekvaatisti töissä käynyt.😟
Stressinsietokyky on aika alarajoilla ja vaappuu tosi paljon. Elämässä tuntuu olevan vain vastoinkäymisiä ja tuntuu siltä, että haluaisin kutistaa itseni nuppineulanpään kokoiseksi ettei tarvitsisi ottaa vastuuta mistään tai kenestäkään.

Ekat kaksi viikkoa vain lepäsin ja odottelin, että työunet loppuisivat. Sitten jo ajattelinkin, että johan tästä kohta työkuntoinen ollaan. HAH! Uusi pudotus odotti; seuraavana päivänä olinkin taas vapiseva hermoraunio sängyn pohjalla. Hengenahdistusta ja möykky mahanpohjassa.
Huomaan toipumisen olevan aaltoliikettä. Kun yhtenä päivänä tuntuu hyvältä, seuraavana onkin todennäköisesti lepopäivä. Paljonkaan fyysistä rasitusta ei elimistö kestä. Aloitin sillä, että pesin keittiön ikkunan, niin jo oli seuraavana päivänä rättipoikki-olo.
Mutta mulla ei nyt ole kiire minnekään. Mulla on tt-lääkäri 23.4., tätä lääkäriä en ole koskaan ennen tavannut. Jää nähtäväksi onko hän kartalla näissä V-koodeissa. Terkkarilääkäri ainakin osasi hommansa 10 arvoisesti. Psykologille laittoi myös lähetteen, mutta sieltä ei ole mitään kuulunut. Jonossa olen varmaankin, kun toivoin ratkaisukeskeistä lähestymistapaa.

Kuuntele itseäsi. Vaikka oletkin itse halunnut töihin, niin jos tuntuukin siltä ettet jaksa niin ei oo pakko jos ei haluu.☺️ Mieltä saa muuttaa, meistä jokainen. Olet vastuussa vain itsestäsi ja omista tuntemuksistasi. Työnantajille tai työkavereille et ole mitään velkaa. Sulla on oikeus hoitaa itseäsi ajan kanssa silloin kun siihen tarvetta on. Lääkäri määrittelee tarpeen, et sinä sitä itse hatusta vetäise.

Jossain tapauksissa työ on terapiaa, esim. surutyön pitkittyessä, mutta jos voimat ovat nollassa ja yökään ei tuo lepoa, poltat itseäsi piippuun ihan turhasta. Mitä olen lukenut, niin toipuminen on yksilöllistä ja jonkin verran verrannollinen oireiden kestoon. Vähän kuin laihduttamisessa 😋, pitkään kertynyt taakka kestää pitkään poistua.

Miksi työkavereiden tapaaminen jännittää?
Miksi kävit 2 vk : n kohdalla töissä?
Miksi kynnys uudelle saikulle on korkealla sinulla?

Yllättävää kyllä, minä en tunne yhtään häpeää jaksamattomuudestani. Tiedän, että kuka tahansa voi uupua, masentua tai sairastua muuten psyykkisesti. Talvi oli niin helvetillisen vaikea, että toivon lääkityksen turvin handlaavani ensi talven yli ja katson sen jälkeen, tarvitsenko kemiallista tukea vielä.

Lisänä käytän nyt rautaa, koska olen sitä mieltä, että rautavarastoni ovat matalat ( vaikkei ferritiiniä ole mitattukaan) ja D-vitamiinin nostin 150 mikroon. Olin käyttänyt koko talven 50 mikroa / pv ja mitattu arvoni oli VAIN 68. Eihän se riitä edes luustoterveyden ylläpitämiseksi saati mielialan tukemiseen.

Voimia sinulle! Ole itsellesi armollinen 🙂🌻

Moi!

Olen hyvinkin samanlaisessa tilanteessa, ammattia myöten. Tosin itse olen ollut sairauslomalla jo 5 kk ja jatkuu vielä. Kerran jo yritettiin työhönpaluuta mutta se ei onnistunut kun tuli voinnissa takapakkia. Minulla vakava masennus ja paniikkihäiriö. Lääkkeitä menee ja terapia alkamassa syksyllä. Tämä on viides masennuskausi elämässsäni ja aikaisemmista oppineena en mene töihin ennen kuin olen täysin kunnossa. Minusta tuo sinun sairauslomasi kuulostaa kovin lyhyeltä mutta voihan se työ hyvääkin tehdä. Itselläni tämän laukausi liiallinen työkuormitus joten liian aikainen työhön paluu tuhoaisi paranemisprosessin sillä tiedän että siellä ei mikään olen muuttunut.

Hei Leija ja Cherry79!
Olipa mukava yllätys, kun joku oli vastannut viestiini🙂
Olen palstalla myös aivan uusi ja tämä tuntuu hyvältä keskustelutavalta, kun on tuo moderointi mukana, ei tarvitse asiattomuuksista pahoittaa turhaan mieltään.

Olipa Leija sinun kanssasi hyvin samanlainen tarina, itse aloin väsyä jo viime keväänä, syksyn aikana uupumus syveni, työpaikalla oli kaikenlaista ylimääräistä säätöä ja hankaluutta, joka sitten pahensi tuota omaa tilannettani. Jotenkin itse sokeuduin tilanteelle ja lisäsin vaan tahtia ja pidensin työpäiviä, vaikka kaiken järjen mukaan ja nyt jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt toimia juuri päinvastoin. Kyllä sitä toimiii omituisesti.

Minulla unettomuus alkoi lokakuulla ja ilmeni niin, että nukahtamisessa ei ollut ongelmia, mutta heräsin jo 40min-1.5h kuluttua ja saatoin valvoa 3-4tuntia, torkahtelin aamuyöstä vähän ennen kellon soimista muutamia lyhyitä pätkiä. Masennus ja ahdistuneisuus paheni koko ajan, mutta en suostunut jäämään pois työstä juuri samasta syystä kuin sinäkin Leija, pelkäsin voinnin pahenemista sairauslomalle jäädessä. Useampi työkaveri kävi sanomassa, että on minusta huolissaan ennenkuin lopulta annoin periksi ja jäin maaliskuun puolivälin jlk saikulle. Vointi huononi juuri niinkuin pelkäsin, olo muuttui tuskaiseksi ja nukkuminen meni ihan mahdottomaksi, laihduinkin parissa kuukaudessa yli 7 kg.

Samanlaiset lisät on menossa kuin Leijalla, syön D-vitamiinia, B6-ja B12-vitamiinia+folaattia. Rautaääkettäkin meni kuukauden verran...

Töissä olen käynyt nyt sairauslomalla ollessa kaksi kertaa siksi, että olisi helpompi mennä takaisin nyt saikun loputtua, eikä ole ihan vieraantunut työpaikan tapahtumista.

Jostain syystä päällimmäinen tunne on nolous, kun minulle kävi näin, vaikka kaikki muutkin olivat siinä työpaikan pyörityksessä ja muutoksessa mukana. Työssä olen paljon mielenterveyspotilaiden kanssa tekemisissä ja TIEDÄN, että nolous ja häpeä ovat turhia tunteita ja kenelle vaan voi käydä näin, mutta omalla kohdalla asian hyväksyminen on ihan käsittämättömän vaikeaa. En olisi uskonut omalla kohdalla joutuvani kohtaamaan tätä asiaa ja asian hyväksyminen on ihan vaiheessa.

Kysyit Leija miksi takaisin sairauslomalle jääminen uudelleen on minulle ajatuksena mahdoton, se liittyy siihen, että teen ajanvaraustyötä ja listat on moneksi viikoksi eteenpäin varattuja, tunnen itseni ihan petturiksi ja luopioksi jos jään taas pois. NYt vaan on pystyttävä menemään takaisin ja myöskin pysyttävä työkykyisenä...

Mutta ihana, kun täällä on muitakin työhön palaamisen kanssa kamppailevia. Cherry79, työhön palaaminen pitäisi tosiaan saada satutettua siihen kohtaan, kun vointi on parantunut niin paljon, että olisi edellytyksiä sitten todella jaksaa työssä. Osa-aikainen työhön palaaminen on kyllä tosi hyvä keino tukea työhön palaamista
🙂
Mukavaa viikonloppua ja kuulumisiin,
Anksu2

Moi taas 🙂

Olen myös palaamassa sitten jossain vaiheessa osa-aikaisena, 50% työajalla.

Minullakin alkoi oireet jo viime kevät/kesänä, syksystä en muista enää mitään, olen kuitenkin työni hoitanut... Joulukuun alussa jäin pois ja jatkuu edelleen.

Minulla myös aaltoilee vointi. Eilen innostuin rapsuttamaan pihalla ja tänään onkin sitten ollut ihan veto veks.

Ei pitäisi päästää itseään näin huonoon kuntoon vaan jäädä pois aimemmin...ehkä tästä viisastuneena 😐

Oma tilanteeni on hieman erilainen, mutta työhön pitäisi ehkä palata, enkä yhtään kyllä tiedä miten. Olen ollut pitkään työtön, mitä nyt tehnyt paljon pätkähommia parille työnantajalle vuosia. Viime vuonna kävi kuitenkin suuri elämänmuutos (läheisen kuolema), sairastuin lisäksi krooniseen sairauteen ja lopulta koin täydellisen uupumuksen kuolinpesän asioita hoitaessani. Itse en edes tajunnut uupuneeni, mietin aina että hoidan vielä tuon, tämän ja vielä tämän. Lopultahan tilanne meni siihen että vasta ambulanssikyydissä sairaalaan tajusin ettei asiat ole kohdallaan.

Oma oireilu alkoi vatsaoireista, hirveät kivut vatsassa ja 5-15 kertaa vessajuoksua päivittäin koska kaikki ruoka tuli ulos vauhdilla, mitä tahansa söi. Paino tipahti 15kg alle 4kk, kaljuunnuin ja aloin kärsiä paniikkikohtauksista. Unettomuutta oli minullakin, saatoin nukkua pari tuntia ja herätä kykenemättä nukkumaan enää koko yönä. Niinä öinä mitä nukuin ajallisesti pitkään heräilin tunnin/parin välein, eli lepoa ei todellakaan tullut. Painoin vain menemään, oli niin paljon asioita hoidettavana ja piti vain jaksaa. Vatsaoireiden takia ruokailu supistui olemattomiin, enkä edes syönyt lähes mitään. Muistihäiriöitäkin oli, aloin unohdella akuutteja asioita ja jouduin käyttämään muistilappuja että varmasti sain kaikki hoidettua. Minullakin löytyi d-vitamiinivaje, oma arvoni oli 39, eli äärimmäisen matala.

Alustavasti olen saanut diagnoosit yleistynyt ahdistushäiriö, paniikkihäiriö, ärtynyt paksusuoli (IBS) sekä krooninen ruuansulatuskanavan toimintahäiriö. Helmikuussa jouduin ahdistusoireilun takia osastohoitoon jossa aloitettiin SNRI-lääkitys, samalla sain diagnoosin myös masennuksesta.

Nyt 8kk sairauslomaa takana ja ensi kuussa pitäisi palata kuntouttavaan työtoimintaan. Muuten hyvä, mutta olen alkanut kärsimään vatsaoireistani jälleen todella voimakkaasti, en tällä viikolla ole pystynyt toimimaan kuin muutamia tunteja päivittäin. Masennus- ja ahdistusoireet ovat myös lisääntyneet, vaikka toki lääkitys vie pahimman terän pois. En tiedä miten tästä edetään, koska tahtoisin kokeilla kuntouttavaa, mutta kun käytännössä elän vatsataudissa 24/7, tuntuu koko ajatus ihan kamalalta.

Jottei koko ketju menisi ihan sivu-urille, ajattelin kirjoittaa vähän niitä mitä olen omasta uupumuksesta ymmärtänyt. Olin aikaisemmin työnarkkari/perfektionisti (kaikissa asioissa) ja kun jouduin sairauslomalle uupumuksesta kärsin samanlaisista oireista kun moni tähän ketjuun kirjoittanut. Hävetti hirveästi ja tunsin syyllisyyttä tilanteestani, kauheasti mietin mitä muut ajattelevat tai kommentoisivat. Tuntui että arvosteltaisiin ettei "ongelmani ole tarpeeksi isoja". Itselleni tuli myös sellainen tunne etten enää haluakaan mennä töihin, haluan vaan jättäytyä pois tutuista ympäristöistä. Ensimmäiset 3kk sairauslomalla oloni paheni asteittain. Syyllisyys ja paha olo lisäsi ahdistusta ja masentuneisuutta entisestään. Lopulta aloin lukea itsehoitokirjoja ahdistuksen hoitoon ja jouduinkin miettimään MISTÄ nämä tunteet johtuvat, sekä käymään läpi tosi paljon itsetutkiskelua että löysin vastauksia. Ymmärsin vasta pitkä aika sairastumisen jälkeen ylisuorittamista kertovaa kirjaa lukiessani että ylisuorittajat usein paikkaavat elämästään jotain näyttämällä olevansa kykeneviä/osaavansa jotakin. Juuri se ajatusmalli voi aiheuttaa uupumusta, koska kriittinen itsekatsemus nostaa saavutettavaa rimaa koko ajan ylemmäksi, kunnes sen ylitys lopulta on mahdotonta tai uupuu yrittäessä ja syyllisyyden tunne hajottaa alleen. Lopulta kirjoitin oman elämänhistoriani ylös jokaisesta vastoinkäymisestä ja onnistumisesta mitä koen merkittäväksi. Järkytyin miten paljon olen toistanut samoja uuvuttavia kaavoja läpi elämän.

Itse mm. ymmärsin että töihin palaaminen ahdistaa koska en enää voi päästä samaan työtasoon mitä olen aikaisemmin pystynyt. Syynä huono itsetunto, jonka syynä tarvitsen todistella muille miten arvokas ja kykenevä olenkaan. Kannattaa siis miettiä mikä tarkalleen ottaen itseään uuvuttaa ja tehdä itsetutkiskelu, mutta varoitan - se voi vaatia hyvinkin epämiellyttävien asioiden muistelun ja kohtaamisen. Toki monet työpaikassa olevat asiat uuvuttamat, vuorotyö, huono työyhteisö, kiire ja stressi, tunne siitä ettei saavuta mitään työllään tai saa tarpeeksi kiitosta/etenemismahdollisuuksia. Mutta kaikkea tätä kannattaa miettiä!

Ajattelin että päätän tämän viestin todella ilkeältä kuulostavaan kommenttiin, mutta toivon sen inspiroidan kaikkia: kukaan ei ole työpaikalla korvaamaton. Anksu2, kirjoittelit tuossa että sinun PITÄÄ mennä töihin koska listat on tehty, mutta tärkeintä olisi nyt SINUN jaksamisesi. Kyllä työpaikka varmasti löytää tilallesi tuuraajan ja mikäli nyt tarvitset lepoa ja sairauslomaa, olisi sinun syytä jatkaa sitä. Et ole luopio jos pidät huolta itsestäsi. Eihän kenenkään tarvitsisi oksennustaudissakaan työpaikalle raahautua jos ei ole kokonaan toipunut, miksei sitten myös uupumuksen kärsineenä saisi ottaa tarpeeksi aikaa toipuakseen?

Tsemppiä kaikille aiheen kanssa kamppaileville! 🌻🙂🌻

Heippa,

Palasitko työhön Anksu2? Miten meni?

Minulla edessä kesäkuun alussa...

Hei taas,
hukkasin salasanani tälle palstalle välissä, joten vastailu vähän viivästyi. Kuvastaa hyvin toimintakykyäni, jatkuvasti kaikki hukassa ja päivästä menee iso osa tavaroiden etsimiseen.

Kuulostaapa vaniljapulla tilanteesi rankalta, mutta aika pitkälle olet jo päässyt jo itsetutkiskelussa. Tuo minua pelottaakin terapiassa, mitä kaikkea vajavuutta itsestään löytää ja mitä on hyväksyttävä😭

Kuten suunnittelin niin palasin työhön osa-aikaisesti ja ei mikään paras tilanne. Työpäivät selviän kyllä, mutta mitään muuta en sitten jaksakaan. Koko viikonloppu meni petissä, onneksi on mies, joka teki ruuat. Sain aikaiseksi kyllä kamalan riidankin viikonlopun lopuksi niin että koko perheellä meni hermot... En tiedä oliko tuo työhön palaaminen tässä vaiheessa millään lailla järkevää, toivon, että jaksaminen paranisi, kun taas tottuu työhön.
Mieliala meni huonoksi ja iski hirveä toivottomuus ja ahdistus päälle, kun huomasin miten raskasta työssä selviäminen on. Toivon, että masennuksen osalta ei tulisi isoa takapakkia, vaikka näin typerästi teinkin, että lähdin vastoin lääkärin suositusta jo työhön... Nyt on vähän semmonen olo, että tulee mitä tulee niin oma vika😞

Miten muilla menee?

Kirjoittelemisiin,
Anksu2

Juuri naputtelin omaa viestiäni, kun olit Cherry77 laittanut viestiä. Millä mielellä odotat työn alkamista Cherry? Millä työmäärällä aloitat? Itse aloitin 60% työajalla ja tässä vaiheessa tuntuu ihan liian suurelta. Toisaalta eka viikko kesäloman jälkeenkin on raskain ennenkuin rytmiin pääsee...
Pakko olla toiveikas, että tämä helpottuu🙂

Moi!

Ajattelin juurikin tuota 60 % työaikaa mutta ehkä sittenkin 50 %... Pelottaa työhön paluu juuri siksi että mitä se tekee masennukselleni/paniikille. Olo ei vieläkään ole normaali ja väsyn helposti. On kuitenkin pieni lapsi kotona jonka kanssa pitäiais jaksaa olla jotenkin järkevästi. Pomo painostaa töihin, heillä on kuulemma ollut rankkaa ilman minua...no uskon se mutta ei liene minun ongelma 😐

Tuo esimiehen painostus on viheliäistä ja asenteesi on juuri oikea, muiden työssäjaksaminen ei ole sinun harteillasi! Tärkeää olisi kuitenkin se, että työssä oikeesti jaksaa sitten kun työn aloittaa ja pidempään kuin sen viikon tai kuukauden. Jos sinulla on mahdollista vaikuttaa niin älä turhaan aloita liian suurella tuntimäärällä ainakaan jos vointi ei ole jo pitempään kotona ollut tasainen. Tämä neuvo viikon työssäolokokemuksen jälkeen;) Miten pitkään olet Cherry suunnitellut tekeväsi osa-aikaista?
Minä ajattelin mennä näin pari kuukautta ja sitten olisikin kesäloma.
Sinne on helppo suunnitella jaksavansa, vaikka haastavaa olisikin. Tuleva talvi vaan alkanut jo kummitella mörkönä mielessä, vaikka onkin typerää murehtia tulevaisuuden jaksamisongelmia, kun tässäkin hetkessä on ihan riittävästi.

Moikka!

Ajattelin tehdä 2 kk osa-aikaista ja siihen sitten 4 vkoa kesälomaa päälle.

Tämä on 5. masennusjakso elämässäni ja aikaisemmista oppineena en palaa nyt liian aikaisin töihin, siitä ei minun kohdalla seuraa mitään hyvää.

Itsekin mietin juuri pari päivää sitten että kohta on syksy ja sitten talvi...ihan hullua 😉

Tsemppiä meille ja muille samassa tilanteessa oleville 🌻🙂🌻

Hei,
Mitä Leijalle kuuluu, vieläkö olet sairauslomalla ja kuinka ttl:n käynti meni?
🙂

Näin se vaan aika kuluu ja kaivoinkin tämän keväisen keskustelun taas esille. Itselläni on tilanne, jossa osasairauspäivärahakauden jälkeen pitäisi nyt siirtyä eri työnantajan palvelukseen täydellä työajalla. Heinäkuussa oli voinnissa takapakkia, unet meni taas sekaisin, murskaavia syyllisyysajatuksia ja muita masennusoireita. Onneksi olin vuosilomalla, en olisi töihin pystynyt silloin😭
Nyt on muutamia viikkoja vointi ollut parempi ja ensi viikolla alkaa tuo täysiaikainen työ. Se hirvittää, kun edelleenkin ennen työpäiviä nukun aamuyöt katkeilevasti ja olen väsyneempi. Samaan aikaan alkamassa Kelan kuntoutuspsykoterapia...

Miten muilla paluu täyteen työaikaan mennyt, oletteko olleet silloin jo täysin kunnosss?

Ensi viikko ja uusi työ jännittää, näistä jaksamisvaikeuksista ei uusi työnantaja ole tietoinen.
Anksu2

Moi,

Itse palasin hiljattain työhöni 60% työajalla, voinnissa tulikin takapakkia kesällä ja sairausloma jatkui. Ihan ok:lta on tuntunut. Teen pari kuukautta lyhennettyä ja sitten täysillä.

Hei,

Mä olin viime syksynä 10 viikkoa sairaslomalla kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaikean masennusjakson takia. Töihin palaamisesta meni kuusi viikkoa, kun alkoi sekamuotoinen sairausjakso.
Tämän kesän olen ollut taas vaikean masennuksen takia sairaslomalla, joka sitten kääntyikin hypomania-jaksoksi. Näillä näkymin sairaslomaa vielä syyskuu kokonaan. Kyllä jännittää jo valmiiksi, monta viikkoa menee kunnes seuraava sairausjakso iskee. Toisaalta tässä on nyt koko kesä fixailtu lääkitystä ja tämänhetkinen vaikuttaa suht hyvältä. Mutta niin se vaikutti viime syksynäkin, kun palasin töihin.