Tuttua tuo jos lähipiirin kanssa/seassa eläessä ei saa rauhaa olla mikä on ja missä vaiheessa milloinkin on.
Masennus on kuitenkin tunnetila. (Kumpa niitä voisi säädellä noin vaan, tunnetiloja!) Jos se on se oma olo, se on eikä siihen auta toisten murheet, kuin lisäten taivaan tummenemista.
Masennus on siitä hankala mielialaongelma, että se salakavalasti vuosien aikana murentaa omasa itsessä sitä myönteistä minää. Jostain saanut alun, eikä häviä helposti saati ole hallittavissa. Tarvitaan keinoja, muut masennusta potevat tai poteneet on löytäneet keinoja selvitä sen kanssa, siitä huolimatta.
Jos masennukselle ei voi tehdä muuta kuin hyväksyä se kuin luonteenpiirteeksi, se voi olla jo askel vähän helpompaan suuntaan.
Voiko masennuksesta olla mitään hyötyä?