Hei 🌻🙂🌻
Olen perusluonteeltani positiivinen ihminen. Takana on nyt viitisen raskaampaa vuotta, kun sairastuin fyysisesti parantumattomaan sairauteen.
Kuntoni on kuitenkin kohentunut ; tiivistä kuntouttamista sekä ammattilaisten toimesta, että itse harrastaen.
Jouduin kuitenkin jäämään ennenaikaisesti pois työstäni sairauden vuoksi.
Siihenkin sopeutuminen oli yllättävän helppoa: keksin tapoja täyttää aikatyhjiön, minkä tämä aikaan sai.
Nyt sitten reilu vuosi sitten mieheni jäi kiinni lyhyehköstä suhteesta tuttavamme kanssa.
Tästä alkoi mielialani pikkuhiljaa huonontua ja nyt diagnoosina on vaikea masennus.
Syön Venlaflaxin lääkettä 150mg/vrk ja käyn psykiatrilla.
Vieläkään en ole huomannut ns. parempaa olotilaa. Kaikki tuntuu niin yhdentekevältä. En ole koskaan aiemmin käyttänyt psyykenlääkkeitä, joten en tiedä niiden tehosta mitään.
Terapiaa jatketaan todennäköisesti, mikäli maksusitoumus siihen saadaan.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia??
Ennen olin puuhakas ja sain mielihyvää siitä, mitä jaksoin tehdä. Nykyään tuo tunne on kadoksissa ja herkästi siirrän hommia seuraavaan päivään.
Aamuisin en tahdo päästä sängystä ylös; joskus ajattelen, ettei sillä ole mitään väliä, nouseeko vai ei.
Liikunnasta olen saanut ennen mielihyvän tunnetta mutta nyt sairauteni yhdistettynä talveen rajoittavat liikkumistakin.
Mikä avuksi…onko se vain aika ja kärsivällisyys, jotka toimivat parantavina tekijöinä edellämainittujen hoitojen lisäksi???
Hei "mariella"!
Kirjoittelit parisen viikkoa sitten ja saat vasta nyt ensimmäiset kommentit ajatuksillesi. Tekstiäsi on kyllä luettu moneen kertaan, mutta siihen vastaaminen tuottaa joskus vaikeuksia - ainakin minulle.
Kerroit edellä, että sinulla on todettu vaikea masennus. En ihmettele sitä lainkaan, sillä onhan sinun elämässäsi monia asioita, jotka ovat altistaneet sinut masennukselle: fyysinen sairastuminen, työelämästä pois jääminen ja miehesi suhde tuttavaanne. Kaikki em. asiat ovat sellaisia, jotka jo yksinkin esiintyneenä voivat masentaa, ja kun nämä kaikki taakoittavat sinua nyt samanaikaisesti, en ollenkaan ihmettele, että olet masentunut. Masentuminen on yksi tapa reagoida elämän vastoinkäymisiin, ja sitä voidaan tietyllä tavalla pitää luonnollisena - mutta ei toivottavana - reaktiona: Jos lyöt vasaralla sormeesi, tunnet kipua sormessasi; jos koet elämässäsi vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, tunnet kipua (myös) mielen tasolla.
On hyvä, että sinulla on käytössäsi mielialalääkitys, ja toivottavasti myös terapia-asiasi järjestyy, sillä sinä tarvitset näitä molempia tässä elämänvaiheessasi.
Kerroit myös siitä, kuinka ennen olit puuhakas ja koit mielihyvää tekemisistäsi, mutta toisin on nyt. Kuvasit myös aamujesi käynnistymisongelmia. Nämä kaikki oireet ovat hyvin tyypillisiä masennuspotilailla tai kuntoutujilla, joten oireesi vain kertovat siitä, että olet todellakin masentunut. Mutta sinun masennustasi hoidetaan, ja hoidon myötä - ennemmin tai myöhemmin - saat jälleen lujemman otteen elämään. Toipuminen vie aikaa ja voimia, mutta niin sen pitääkin, sillä kysehän on sinun ainutlaatuisesta elämästäsi ja siinä tapahtuneista muutoksista.
En kirjoita mitenkään kepeästi näitä ajatuksia, sillä itselläni on myös tällä hetkellä vaikeaa: äitini kuolemasta on kulunut nyt yli viisi vuotta, ja poliisi ja muut viranomaiset tutkivat yhä äitini kuolemaan liittyviä asioita, joista myös kerrotaan uutisissa...
Kaiken kivun keskellä toivon sinulle "mariella" aurinkoisia ja piristäviä pakkaspäiviä!
Hei 🌻🙂🌻
Kiitokset Sinulle vastauksestasi. Ihmisen mieli jaksanee kantaa kuormaa tietyn määrän, kunnes tulee raja vastaan.
Olen pahoillani äitisi kuolemasta ja siihen liittyvistä epäselvyyksistä. Tilanne stressannee Sinunkin mieltäsi.
Kaikkea hyvää jatkossa toivoen 🌻🙂🌻
Minäkin olin ennen aktiivinen, optimistinen, puuhakas, iloinen. Mitä tapahtui?! Nyt olen hukannut itseni ja kaipaan tuota entistä minää. Nyt olen vain väsynyt, haluton, tympääntynyt. Kyllä elämässä välillä tapahtuu hyviäkin asioita ja koen niistä jopa mielihyvää, mutta enimmäkseen olo on uupunut ja tuntuu, ettei millään ole mitään väliä. Mulla lääkehoito ei ole ihmeemmin auttanut. Syön myös Venlafaxinia, mutta en osaa sanoa, onko siitä mitään hyötyä. En viitsi kokeilla olla ilmankaan, kun tulee niin hirveät vieroitusoireet jo siitä, jos jonain päivänä unohtaa ottaa sen. Ehkä tästä joskus voi vielä nousta ja olla oma itsensä ilman sairauden tuomaa taakkaa? Voimia sinulle ja parempia päiviä!