Tätä viestiä kirjoitaa keski-ikäinen ihminen. Itselläni ovat masennuksen kokemukset olleet hyvinkin moninaiset ja pitkäaikaiset. Ja ovat vieläkin, mutta olen myös alkanut oivaltaa mistä saattaisi olla kyse. Kyse on henkisestä kasvusta jonka olen oivaltanut olevan masennuksen koulusta saatu rikkaus ja johdatus huomaamaan jotakin mitä ei ennen mitenkään älynnyt.
Olenkin nyt sitä mieltä etten masennuksen-kouluani edes antaisi pois mistään hinnasta vaan koetan päästä siinä jatko-opintoihin. Masennus sairaslomineen on antanut minulle silmät nähdä tämä maailma uusin silmin, luopua entisestä elämästä ja tartua uuteen. Olla kiitollinen siitä avusta jota saan ja olen saanut. Lääkkeet ovat auttaneet kovasti ja tapaamani ihmiset ovat olleet loistavia ammattilaisia. Ehkä minulla on ollut satumainen onni tämän oman juttuni kanssa, mutta näin vain on. Nöyrtyminen oli se vaikein asia, työpaikan menetys, ihmissuhteiden katkeaminen, omat harharetket toisiakin satuttaen ja silti olen paljon ehjempi ja kokonaisempi ihmisenä kuin koskaan.
Toivon tämän viestini olevan kannustimena taistelussa kaikkien kaltasiteni kanssa masennuksen selättämiseksi pikkuhiljaa kasvavaksi voimavaraksi.
Hyvää tätä aikaa vuodesta, koetaan se siksi mikä se on, hämärästä kirkauteen vaikka…🙂👍
Hei!
Aivan, puhut asiaa...Olen itsekkin oivaltanut tuon.
Siksi ei haittaa vaikka välillä iskisikin masennus, koska sen jälkeen asiat näkee paljon selkeämmin ja maailmankuva on avarampi 🙂 Kaikesta voi oppia, jopa niistä huonoista hetkistä!
kaikella on tarkoituksensa.
Olen aivan samaa mieltä kuin edelliset! Miksi tämän koulun vain pitää kestää näin pitkään (viidettä vuotta mennään)! Miksi minun pitää uhrata työni ja ystäväni sen vuoksi?
Vastaan itse: vanhempieni ongelmien vuoksi!!! On tää niin väärin...😠
Totta puhutte. Elämästä voi aina oppia. Usein ilman minkäänlaisia vastoinkäymisiä olisimme liian täydellisiä ja koppavia niitä kohtaan jotka kärsivät. On hyvä, että tämän oivaltaa omien vaikeuksien keskellä, sillä sieltä yleensä noustaan enstistä vahvempana, ymmärtäväisempänä ja nöyrempänä.
Tämän kun jaksaisikin muistaa silloin kun itsellä on tosi kurjaa. Siitä saisi voimaa selviytymiseen.
Minä en ainakaan ole yhtään kiitollinen siitä että olen "saanut kokea masennuksen koulun". Olen ollut ihan yhtä avarakatseinen ja suvaitsevainen jo ennen tätä tuskaakin. Yritän miettiä miten masennukseni olisi kasvattanut tai muuttanut minua ihmisenä... no,ei ainakaan positiivisesti! Ennen se iloinen,pirteä,sosiaalinen ja kaikkien mielestä mukava tyttö, joka oli aina valmis auttamaan ja tukemaan ja teki paljon hyväntekeväisyys ja avustustyötä, on masennuksen myötä muuttunut pelokkaaksi, vieroksuu ihmisiä, on kadottanut hymynsä eikä hän enää jaksa panostaa hyväntekeväisyyteen/avustustyöhön, kun ei jaksa edes kunnolla huolehtia itsestäänkään!
Minulle masennus ei ole todellakaan ollut mitään henkistä kasvua. Masennus on vienyt minusta kaiken sen hyvän mitä olin aiemmin. Jäljellä on enää vain elämän kolhima ihmisraunio.
Hienoa,että joku muu pystyy näkemään tässä kauheassa sairaudessa jotain hyvää. minä en siihen pysty vaikka miten yrittäisin.
meebu kirjoitti 23.1.2010 23:21
Minä en ainakaan ole yhtään kiitollinen siitä että olen "saanut kokea masennuksen koulun". Olen ollut ihan yhtä avarakatseinen ja suvaitsevainen jo ennen tätä tuskaakin. Yritän miettiä miten masennukseni olisi kasvattanut tai muuttanut minua ihmisenä... no,ei ainakaan positiivisesti!
Kivaa, että joku uskaltaa sanoa näinkin. Minä olen hieman samoilla linjoilla, vaikka uskonkin, että masennus on pohjimmiltaan psyyken reaktio kipua vastaan. Tarkoitan siis, että psyyke tavallaan sammuttaa itse itsensä virransäästötilaan. Omasta näkökulmastani vähempikin tuska, epävarmuus ja ahdistus olisi kuitenkin riittänyt. Paremmat päivät saisivat tulla vähitellen.
Masennuksen tapauksessa en usko, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Ennemminkin kyse on siitä, että ihmiseen jää jälki ja mielessä jäytää pelko, että psyyke voi romahtaa uudelleenkin. Ensimmäisessä viestissä pidettiin täysin normaalina, että ihmissuhteet katkevat ja niistä ihminen sitten oppii ja kasvaa. Minä en usko tähän, en ainakaan läheisten ihmissuhteiden tapauksessa. Jokainen katkennut läheinen ihmissuhde vie itse kustakin palasen menneessään ja jos sinulla ei ole välineitä käsitellä niitä, ei mitään kasvuakaan kyllä tapahdu.
Kaikkien pitäisi oivaltaa ainakin se, minkä minä olen parin viime viikon aikana itsestäni oppinut. Olen kokenut itseni arvottomaksi vaikka järjellä tiedän, ettei se ole totta. Tähän havaintoon on mennyt viisi vuotta. Kaikki eivät ehkä tajua tätä ikinä.
Sitten kun tunnen itseni arvokkaaksi tällaisena, niin minulla ei enää ikinä ole syytä masentua!!😋😉
Masennus on todellakin koulu, joskin erittäin kova koulu. Mutta koulua on myös koko elämämme. Itse uskon vakaasti, että tämä elämä on vain yksi helmi monien elämien ketjussa ja olemme täällä oppiaksemme uutta, kehittyäksemme.
Minua masennus on opettanut katsomaan itseeni enkä todellakaan ollut tyytyväinen siihen, mitä näin. Vähitellen olen oppinut tulemaan ulos kuorestani, kommunikoimaan avoimemmin, antamaan ja ottamaan. Puhuminen, kirjoittaminen ja kaikki ilmaisu on siltojen rakentamista toisiin ihmisiin. Jos olet itse avoin, sinulle ollaan avoimia, ja vähitellen pystyt ehkä auttamaan muita, ensin kenties vastaavanlaisessa elämäntilanteessa olevia ja vähitellen muitakin, erilaisissa tilanteissa eläviä ja kamppailevia kanssaihmisiä.
Juuri tässä antamisessa ja jakamisessa toteutuu elämän tarkoitus ja sen kautta kaikki saa mielekkyytensä. Kuvittelepa, millaista olisi olla ainoa eloonjäänyt ihminen suuressa maailmassa? Esim. raha menettäisi hetkessä merkityksensä, koska ei olisi hyödykkeitä, joita sillä voisi ostaa. Samoin työ: ainoa jäljellejäänyt työ olisi elossa pysyminen, mutta riittäisikö siihen motivaatiota. Miten sinä selviytyisit? Kuinka kauan kestäisit?
Tämä pieni ajatuskoe osoittaa, että elämme realisoituu aina tavalla tai toisella suhteessa toisiin ihmisiin. Ei haittaa, vaikka olisit yksin kotona; jos luet kirjaa, luet toisten tallentamia ja muotoilemia ajatuksia. Jos katsot televisiota, seuraat muiden ihmisten todellista tai kuviteltua elämää. Jos kuuntelet musiikkia, on sekin ihmisten työtä, samoin tallenteet tai radiokanavat, joita kuuntelet. Tämä palstakin on ihmisten ylläpitämä ja ihmisille suunnattu.
Siispä yksinäisyys on suuri harha, jota masentunut ei huomaa, koska on vajonnut syvälle omaan itseensä. Sanon tämän kokemuksesta. Kun masennukseni oli todella syvä, en jaksanut edes televisiota katsella. Vasta kun se alkoi hellittää, tajusin, että telkkari on olemassa ja sieltä tulee ohjelmia, joista jotkut ovat jopa kiinnostavia. Ymmärsin myös, että kannattaa käydä silloin tällöin suihkussa. Tällaisin pienin askelin se nousu alkaa!
Syvän masennuksen tai jonkun muun sairauden jälkeen hahmottaa elämän uudella tavoin. Kaikesta voi iloita. Ajatellaanpa vaikka vessassa asiointia. Meistä on itsestäänselvää, että virtsaaminen ja ulostaminen sujuvat normaalisti ja voimme keskittyä muihin asioihin. Mutta eihän se niin ole! Kun äitini sairastui, hän menetti nämä molemmat taidot, siis sekä virtsanpidätys että ulosteenpidätys lakkasivat toimimasta. Arvaa kuka sai vaihtaa vaippoja! Olimme myös usein tilanteessa, että monista vaipoista ja suojalakanoista huolimatta hän heräsi lammikossa... Näiden kokemusten jälkeen iloitsen aina käydessäni normaalisti vessassa!
Ihan totta: elämässä ON aihetta iloon. Vaikka surenkin äitini poismenoa, olen onnellinen siitä, että rakastimme toisiamme loppuun asti ja niin kauheaa kuin tuo vaippatouhu olikin, oli se kuitenkin rakkauden työtä. Rakkautta on monenlaista. Toisesta huolehtiminen antaa elämälle syvää mielekkyyttä, jota mikään viihde tai muu pinnallinen nautinto ei voi korvata.
Siis etsi itsellesi, joku jota sinä voit rakastaa. Älä kysy, rakastaako hän minua. Jos sinä rakastat, hänkin rakastaa, vähitellen, tai sitten joku muu tulee luoksesi rakkautta anoen. Ei maailmasta rakkaus lopu, koska se on se henkinen aine, josta meidän sielumme on tehty. Ja kaikki me olemme olemassa tässä fyysisessä ruumiissa osaltaan siksi, että vanhempamme ovat rakastaneet toisiaan - edes hetken ajan.
Rakkaus ei ole samaa kuin erotiikka, mutta erotiikka sisältyy siihen yhtenä ainesosana. Rakkaus on paljon enemmän: se on itse Elämä.