Maitohorsma

Maitohorsma

Käyttäjä Maitohorsma aloittanut aikaan 04.08.2013 klo 08:50 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Maitohorsma kirjoittanut 04.08.2013 klo 08:50

Olen opiskelijana 2. asteen tutkinnossa, ammattiin johtavassa toista kertaa. Jälkimmäinen on lyhyempi, kun sain hyväksiluettuna itseni yo-pohjaiselle. Vaihdoin tai niin sanoen otin vähän samantapaisen toisen koulutuksen, koska en saanut ensimmäiseltä töitä. Ehkä en vain hakenut tarpeeksi kovasti.

Minulla on todettu keskivaikea masennus. Se on kestänyt nyt reilu 6 vuotta. Olen käynyt erilaississa paikoissa puhumassa asioista esim. psykologit, kuraattorit, lääkärit, vuoden suhde terapeuttiin. Koko ajan suurinpiirtein on ollut suhde jollekin. En ole ollut päiväosastolla tai sairaalassa tämän takia. Puhuminen ei ole tuntunut auttavan tarpeeksi, vaan tilanteeni on tuntunut koko ajan pahenevan.

En kestä enää ollenkaan, jos joudun odottamaan jotain. En kestä ylimääräistä stressiä. Paine purkautuu välillä niin, että itken tai sitten huudan muille läheisille asioistani. Ehkä vähän syyllistän heitäkin. Olen todella väsynyt koko ajan. Saan nukuttua, mutta se ei auta yleiseen väsymykseen. Syön jotenkin säännöllisesti, vaikka liikaa makeaa ja liikun suhteellisen vähän. Saan kuitenkin kotona siivottua ja tehtyä läksyjä, koska ne ovat tärkeää. Myös olen jaksanut mennä kouluun, vaikka nyt jo ensimmäisen puolen vuoden päästä tuntuu, että vihaan kaikkia enkä halua mennä sinne enää. Koulu on tuntunut raskaalta, mutta niin edellinen työttömyysaikakin.

Asun tällä hetkellä poikaystävän kanssa. Ollaan asuttu yhdessä reilu vuosi. Hänkin on opiskelija. Erona meillä on, että hänellä on enemmän läksyjä ja tekee niitä tietokoneella koko päivän. Nyt on tietty kesäloma, mutta niin tuntuu suurimmaksi osaksi vieläkin tapahtuvan. On hänellä kesätöitä ja kouluopintoja nyt kesällä. Molemmilla on stressiä koulusta. Myös vanhemmat ovat osasyynä.

Minun isäni on vaikeampi tapaus. Vanhemmat ovat läheisiä ja heidän teot vaikuttavat syvälle. Isälläni on alkoholistin ongelmia yhdessä 2-suuntaisen mielialahäiriön kanssa. Hänen luonteensa on myös lapsellinen ja leikkisä. Tosissaan hän ottaa vastaan asiat ja suuttuu helposti, jos häntä syytetään jostain, mitä hän on tehnyt. Hän osaa loukata ihmisiä pahasti pelkällä sanoillaan. Tekstiviestin muodossa häneltä on tullut uhkailua minulle ja hänen ex-vaimolleen eli äidilleni. He erosivat, kun olin pieni. Myös pelimaailmaa kohti hänellä on ongelmia, sitä tarvii harrastaa aina pelikoneita. Hän valittaa koko ajan sairauksistaan ja kivuistaan minulle ja kaikille muillekin. Jostain syystä minäkin harrastan sitä, mutta en tekisi sitä ikinä omalle mahdolliselle lapselle. Häneltä löytyy kyllä huolestuttavia fyysisiä sairauksiakin, vaikka osa on pelkkää luuloa ja arvailua. En jaksa häntä aina elämässäni.

Kaikki aina kysyvät onko joku läheinen kuollut. Minulla se on ollut kissa. Siitä on ehkä vuosi, en tiedä. En ole hyvä pysymään ajan perässä. Lisäksi muistini on hieman kärsinyt. Joka tapauksessa suren vielä tapausta, jossa kissani jäi auton alle. Näen häntä kuvitteellisesti unissa sekä paikoissa, jossa hän oli. Itken välillä kovasti, enkä suostu antamaan häntä pois.

Äitinikin on masentunut. En kuitenkaan usko, että masentuneisuuteni johtuu suoraan vanhemmistani. Olin peruskoulun päätyttyä aika hakoteillä. En tiennyt mihin haluan suunnata opiskelemaan. Se johti sitten parin koulun keskeytykseen, kunnes minulla oli oikeasti aikaa miettiä mikä olisi kivaa. Menin siihen kivaan ja nyt olen vaihtoehdossa jotakin ei niin kivaa, johon kaikki menevät. Kuitenkin vieläkin suunnat tuntuvat olevan liian auki, vaikka tiedän osittain mitä haluan.

Minulla ei ole koskaan ollut joidenkin tavoin paljon kavereita ja kärsin yksinäisyydestä. Nyt tuntuu etten jaksaisi olla edes heidän kanssaan. Haluisin kuitenkin tyttökaverin, jolle voisin puhua kaikesta ja tehdä yhdessä paljon asioita esim. shoppailla ja liikkua ulkona tai katsoa elokuvia. Saa nähdä mistä löytäisin niin aktiivisen ja mukavan ihmisen. Lisäksi haluaisin, että hän ei harrastaisi baareja. En nimittäin itse liiku myöhään ulkona oman rytmin takia enkä tykkää siitä touhusta. Meille tuli juuri häätö yksityisasunnosta, kun omistaja aikoo myydä asunnon. Meillä on onneksi puoli vuotta aikaa löytää uusi paikka. Harmi, kun olisi voinnut asua siinä pidempään.

Olisi mukava kuulla muiden tarinoita ja löytää jotain yhteistä, josta voisi keskustella. Minusta kirjoittaminen on helpompaa kuin puhuminen.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 05.08.2013 klo 15:35

Ainakin se meissä on yhteistä etten minäkään kestä yhtään, jos joku myöhästyy sovitusta ajasta. Saatan kyllä odottaa viisi minuuttia mutta koko juttu on pilalla, kun raivostuttaa se myöhästyminen.

On luonnollista, että kissan kuolemaa suree kauan mutta kyllä vuodessa olisi jo pitänyt tottua siihen ettei sitä enää ole, antaa sen olla kuollut. Kyllä tietenkin sitä vielä voi muistella, itkeäkin välillä mutta, jos suret sitä niin paljon, että se sun elämääsi haittaa, ei se minusta enää ole normaalia. Vaan tarvisit ammattiapua suruusi.
Kirjoitella tietenkin voit kissastasi, sekin auttaa surussa.

En minä muuta osaa vastata, toivottavasti joku muukin osallistuu ketjuusi.