Kärsin yli puolivuotta epämääräisistä gyn. oireista joiden vuoksi sain lopulta lähetteen erikoissairaanhoitoon. Kun aika viimein koitti marraskuussa, niin oireilu oli jo helpottanut, mutta koska gynekologilla käyminen yksityisellä on niin kallista niin päätin ajalle kuitenkin mennä vaikkei oireita ollutkaan. Rutiinitutkimuksessa minusta löytyin munasarjasta 8cm kokoinen monilokeroinen kysta. Olin järkyttynyt! Gynekologi sanoi että rutiini lab-kokeissa tulisi käydä ja kontrolliaika 4kk kuluttua. Sanoivat että ovat yhteydessä jos lab-kokeissa on jotain ihmeellistä. Kävin kokeessa ja menin katsomaan omakannan kautta tuloksia. Minulta oli otettu syöpämerkkiainekokeet ja ne olivat yli viitearvon. Lyhyellä googlettelulla myös selvisi että monilokeroisuus kystissa ei ole hyvä juttu. Yritin olla ajattelematta asiaa; kun minuun ei kerran oteta yhteyttä niin koe varmaankin ok vaikka viitearvon ylittikin. En kertonut asiasta edes aviomiehellni kuin sivulauseessa sillä en halununt huolestuttaa häntä.

Postista tuli kuitenkin kirje jossa oli aika kontrolliin ja huomasin että kontrolliaikaa oli aikaistettu kuukaudella. Yritin edelleen ajatella että no ei tässä mitään hätään. Sitten muutaman viikon kuluttua kirjeen saapumisesta äidin äitini joutui sairaalaan vatsakipujen vuoksi. Häneltä löydettiin munasarjoista runsaasti muutoksia joista suurin oli 16cm. Muutosten paha/hyvälaatuisuudesta ei ollut tietoa. Mieleeni hiipi ajatus syövän perinnöllisyydestä mutta väkisin työnsin ajatuksen pois päästäni enkä edelleenkään puhunut kenellekään läheiselleni.

Kolme päivää ennen kontrolliaikaa sain tekstiviestin että en ole käynyt lab-kokeissa joissa minun tulisi käydä ennen kontrollia. Soitin ja sanoin että minulla ei ole tietoa mistään lab-kokeista. Hoitaja sanoi että minun tulisi käydä syöpämerkkiainekokeessa uudestaan koska se oli koholla. Tässä vaiheessa aloin olla yhä varmempi siitä että syöpä siellä on. Eivät vain kerro sitä puhelimessa minulle koska haluavat kertoa kasvotusten. Kontrollikokeessa syöpämerkkiaineet olivat entistä enemmän koholla, ja tässä vaiheessa aloin suunnitella omia hautajaisiani. Mietin miten mieheni ja lapseni pääsisivät yli surusta ja pystyisivät jatkamaan elämää. Luin syövän hoidosta ja ennusteesta ja upposin yhä syvemmälle.

Kontrolliaika koitti ja aloin itkeä saman tien kun pääsin lääkärin vastaanottohuoneeseen sisälle. Lääkäri oli ihmeissään kun kerroin että tiedän saavani syöpätuomion. Hän kertoi ettei minulla oltu missään vaiheessa epäilty mitään pahalaatuista ja pahoitteli ettei minulle oltu ilmoitettu lab-tulosten poikkeavuuden olevan vielä normaalia ja että syöpätapauksessa arvo nousisi tuhansiin kun minulla oli noussut kymmenillä. Toki olin itsekin lukenut että jokin tulehdustila voisi arvoja nostaa mutta en osaa sanoa miksi aloin uskoa yhä enemmän ja enemmän että kuolen. Hän teki sisätutkimuksen ja totesi kystan hieman pienentyneen ja lokeroiden kadonneen. Kysta oli oppikirjamainen endometriooma, eli endometrioosista johtuva kysta. Kysta pitäisi todennäköisesti poistaa leikkaamalla mutta voidaan vielä seurata koska en kärsi kivuista. Olin todellä hämmentynyt. Luulin saavani syöpä diagnosin mutta sainkin endometriosi diagnoosin! Minun pitäisi olla iloinen ja onnellinen, mutta ehdin upota jo niin syvälle ahdistukseen että palaaminen normaaliarkeen tuntuu hankalle.

Eniten jälkeempäin harmittaa se etten kertonut tunteistani ja peloistani kenellekään vaan pakonomaisesti yritin olla ajattelematta koko asiaa ja tottakai mieli hakeutuu juuri sinne mistä sitä väkisin pois pitää.