31 vuotta on tullut maailmaa nähtyä, enimmäkseen surullisin näkökulmin. Takana kotona narsistin alistamista, koulukiusaamista ja somaattista sairastelu kierrettä.
Viimeiset viikot ovat menneet etten enää ole saanut nukuttua. Herään öisin ahdistukseen ja minun on pakko nousta sängystä pois ja kävellä ympyrää. Päivät yritän selvitä väsymyksestä päiväunilla mutta viimeiset päivät en ole enää päässyt päiväunien jälkeen ylös, maailma tuntuu niin kohtuuttomalta ja minulla ei ole mitään annettavaa. Olen peruskoulun yläasteelta lähtien ajatellut itsemurhaa, kuitenkin tiedostaen teon järjettömyyden, mutta viimeisen vuoden aikana olen alkanut hyväksymään omalla kohdallani että itsemurha voisi olla ainoa oikea ratkaisu tilanteeseen. Olen yrittänyt tehdä kaiken kaikin keinoin oikein ja hakea hyväksyntää. Minulla on kavereita ja ikäiseni ovat jo naimisissa ja perheellisiä, saan arvostelua siitä etten ole itse ”vaivautunut” vakiintumaan. Kyllä olisin jo vakiintunut jos täyttäisin ikäiseni suomalaisen naisen kohtuuttomat vaatimukset ja tietenkin haluaisin lapsia.
En pysty katsomaan itseäni peiliin ja koen muutenkin etten kuulu tähän kehoon tai tähän kohtuuttomaan maailmaan. Koen että minua arvostellaan aina kun kävelen kadulla tai kaupassa.
En ole ymmärrettävistä syistä perheellinen, sillä suomalaiset naiset ovat asettaneet aivan sairaan kohtuuttomat vaatimukset meille tavallisille miehille. En ole lääkäri/juristi/arkkitehti/insinööri, vain tavallinen duunari, vakituisella työpaikalla. Se ei valitettavasti riitä. Pitäisi tienata 80-90t vuodessa, tienaan vain 50t, ja se ei riitä.
En omista sikspäkki vartaloa mutta yritän pitää itsestäni huolta 4-5 kertaa viikossa käymällä salilla. Jälleen kerran tämäkään ei riitä naisille.
Pukeudun hyvin ja huolehdin itsestäni, mutta tämäkään ei riitä.
Ostin itselleni kodin ja olen pitänyt siitä hyvää huolta mutta 70 neliön kolmio on naisille liian pieni, tulisi olla valmiina omakotitalo.
En aja edes vanhalla autolla vaan uudehkolla premium-merkillä mutta tämäkään ei riitä.
Alkoholia en käytä koska se pilaa viikon treenit kehon hankinnassa joka kelpaisi naisille.
Tuntuu että minut on ajettu vaatimuksilla lopun äärelle. Aloitin viime kuussa Kelan tukeman psykoterapian. Terapeutti on oikein hyvä, kemiat kohtaavat ja varmasti osaava, mutta olen tullut lyhyessä ajassa siihen lopputulokseen että mitä minun ja terapeutin välinen keskustelu oikein muuttaa naisten vaatimuksissa? Ei mitenkään. En saa nytkään Tinderissä yhtään osumaa ja en herätä nytkään vastakkaisessa sukupuolessa minkäänlaista positiivista reaktiota baarista. Miten tämä kaikki voisi muuttua terapiassa?
En vain enää jaksa sietää elämistä näin kohtuuttomassa maailmassa missä naiset sanelevat onko mies tarpeeksi arvokas. En vain enää yksinkertaisesti jaksa ja minun keinot tehdä itsestäni parempi on vain lopussa. Tiedän että itsemurha jättää läheisilleni tuskaa, mutta minä en vain enää jaksa tätä kohtuuttomuutta ja en vain jaksa enää odottaa että onni minua potkaisisi. Elämä olisi sen tehnyt jos niikseen minulle olisi suotu.
Yritän vielä selvitä lähisukulaiselleni tärkeän 60 vuotisjuhlan yli jotka ovat lähikuukausina. En halua pilata hänen juhliaan omalla oikeutetulla ratkaisullani. Siihen asti aion kirjoittaa tähän viestiketjuun elämäni viimeisten kuukausien kuulumiset ja havaintoni matkalla itse aiheutettua kuolemaa.
BillyBob1 kirjoitti 6.9.2017 3:45
Ahdistunut olen, mutta en masentunut. Ei minun mielessä vikaa ole, minä olen mielestäni terve mutta nurkkaan ajettu kaikkien ihmisten toimesta. Minä vaan en pysty parempaan, ja kun se ei nähtävästi riitä, niin miksi ihmeessä tätä kuormaa pitäisi kestää? Kestäisin vielä sen että puhutte selän takana ja vaaditte minulta älyttömiä, mutta se että teidän vaatimuksien takia en saa enää aamuisin edes heräiltyä rauhassa kun tiedän mitä ulko-oven takana odottaa. Ohikulkijoiden arvostelevaa tuijotusta, tuttavien arvostelua ja vaatimusten asettelemista. Minä ihan oikeasti olen yrittänyt olla parempi. Läheisyyttä kaipaan vastakkaiselta sukupuolelta mutta kun eihän teille naisille kelpaa tasan yhtään tavallinen.
Minusta on ihan luonnollista ajatella kuolemaa ja olen hyväksynyt sen omaksi keinoksi retkaidta tilanne. Minulla ei ole keinoja vaikuttaa teidän vaatimustasoihin ja ketä hyväksytte.
☺️❤️
Ei sun tarvii yrittää täyttää kenenkään vaatimuksia. Olet ihan riittävä sellasena kuin olet. Ei kukaan ihminen pysty olemaan enempää ku on. En usko, että se, ettet oo vielä löytäny naista johtuisi siitä, että et täytä vaatimuksia. Jos et vaan oo kohdannu sopivaa. En mäkään oo löytäny miestä vielä ja oon pian 30; en oo ikinä ees seurustellu kenenkään kanssa.
On varmasti totta, että tässä maailmassa on tuomitsevia ja vaativia ihmisiä. Sellanen käyttäytyminen nousee ko. ihmisten omista ongelmista ja on heidän asiansa. Täällä maailmassa on kuitenkin myös paljon ihmisiä, jotka on kokenu elämässään vaikeita asioita ja saanu elävästi kokea oman avuttomuutensa, riittämättömyytensä ja voimattomuutensa. Sellaset ihmiset harvoin esittää vaatimuksia toisille, koska tietää, ettei pysty niitä itsekään täyttämään. Kyllä sinäkin sovit joukkoon ihan omana itsenäsi, ilman että yrittäisit olla jotain enemmän.
Tossa Joien tekstissä on toinen puoli totta, mutta kyllä yleisesti katsoen tämä yhteiskunta on erittäin julma vähänkin heikompaa ihmistä kohtaan. Ja tuntuu että välillä ei riitä että olisi täydellinen, kun pitää siltikin vielä olla ripaus jotain.
Varmasti maailmassa on ihmisiä jotka välittävät, mutta yleensä kova äänisimmät ovat niitä jotka ei piittaa paskaakaan. Ja välittäjät jäävät taka-alalle.
Tässä yhteiskunnassa ei hyväksytä herkyyttä. Kaikki pitäisi olla samasta muotista. Elämä on jo valmiiksi epäreilua ja yhteiskunta tekee siitä vielä epäreilumpaa.
En kannata silti itsemurhaa, mutta joku muutos näihin vallitseviin oloihin on tultava että ihmiset pysyvät järjissään. Yleensä puheliaimmat ovat niitä jolla ei ole mitään sanottavaa... Jos ymmärrätte pointin...
minäitse89 kirjoitti 6.9.2017 16:19
Tossa Joien tekstissä on toinen puoli totta, mutta kyllä yleisesti katsoen tämä yhteiskunta on erittäin julma vähänkin heikompaa ihmistä kohtaan. Ja tuntuu että välillä ei riitä että olisi täydellinen, kun pitää siltikin vielä olla ripaus jotain.
Varmasti maailmassa on ihmisiä jotka välittävät, mutta yleensä kova äänisimmät ovat niitä jotka ei piittaa paskaakaan. Ja välittäjät jäävät taka-alalle.
Tässä yhteiskunnassa ei hyväksytä herkyyttä. Kaikki pitäisi olla samasta muotista. Elämä on jo valmiiksi epäreilua ja yhteiskunta tekee siitä vielä epäreilumpaa.
En kannata silti itsemurhaa, mutta joku muutos näihin vallitseviin oloihin on tultava että ihmiset pysyvät järjissään. Yleensä puheliaimmat ovat niitä jolla ei ole mitään sanottavaa... Jos ymmärrätte pointin...
Juu, on totta, että meissä ihmisissä on paljon pahaa. Mut yhtä lailla meillä jokaisella on se mahdollisuus muutokseen. Siitä huolimatta, että jotkut toiset ihmiset ei välitä, voi itse valita välittää. Tai huolimatta siitä, ettei herkkyyttä arvosteta, voi itse lähteä kulkemaan siihen suuntaan, että vaalii herkkyyttä itsessään ja toisissa ja arvostaa heikkouta. Yhteiskunta kuitenki muodostuu ihmisistä eikä se muutu muuten ku siten, että ihmiset muuttuu. Muita ihmisiä ei voi muuttaa, joten muutos alkaa itsestä. Sillai meillä on myös mahdollisuus tuoda paljon hyvää toisille ihmisille, ja uskon kyllä, että se poikii hyvää myös itselle.
Olet Joie ihan oikeassa,muutos alkaa itsestä. Herkkyys ja toisen ihmisen kunnioitus alkaa olla katoava luonnonvara tässä ajassa. Jos jokainen ihminen miettisi tykönänsä,millainen itse oikeasti haluaa olla voisi tämä maailma muuttua pehmeämmäksi ja jokaiselle helpommaksi elää.
Hetken parempia päiviä, mutta taas näitä päiviä kun lyödään märkää rättiä naamaan. Tehtiinpä taas harvinaisen selväksi selvillä sanoilla että en ole mitään. Eli se siitä "kuvittelemastani" vaatimustasosta mitä esititte.
Hei!
Olen jo pitkään lukenut tätä ketjua ja olet ollut mielessäni, BillyBob. Toivon sinulle kaikkea hyvää, mihin tahansa päädytkin!
Haluaisin kysyä (ei tietenkään ole pakko vastata, jos et halua), millaisia nämä vaatimukset ovat ihan konkreettisesti? Kysyn siksi, että huomasin itse, että vaatimukset, joiden koin tulevan muiden taholta reilun 1,5 vuoden ajan, olivatkin omassa päässäni. Vaatimukset liittyivät työhöni - koin, että työnantajani vaati minulta tiettyjä asioita, mutta kun asiaa selviteltiin, luulo olikin omassa mielessäni eikä kukaan muu minulta vaatinut kyseisiä asioita. Tieto helpotti, vaikka harmittaa, etten selvittänyt asioita aiemmin, vaan murehdin kaikkea mahdollista pitkään ja hukkasin omaa energiaani ja mielenrauhaani.
Voin jotenkin samaistua tilanteeseesi, vaikka en tietenkään tiedä, miltä sinusta tuntuu. Minäkin olen haaveillut itsemurhasta pitkään, mutta nyt on taas valoisampi kausi ja toivoa tulevasta.
Kaikkea hyvää sinulle ja voimia juuri tähän hetkeen 🙂🌻
Kyllä on varmaan vaikea saada elämän syrjästä mitenkään kiinni,jos ulkopuoliset asiat ja ihmiset noin vahvasti vaikuttavat omaan elämääsi. Heitä et saa muutettua,mutta omaa asennettasi kyllä,jod sitä oikeasti tahdot.
Rauhaa kirjoitti 12.9.2017 10:17
Haluaisin kysyä (ei tietenkään ole pakko vastata, jos et halua), millaisia nämä vaatimukset ovat ihan konkreettisesti?
Asiat liittyvät ulkonäkööni. Esimerkiksi iso pääni, kasvon piirteet, ihon vaalea värini, vartalon muotoni ja ylipaino. En pysty katsomaan itseäni peilistä. En pysty ottamaan itsestäni valokuvaa, enkä pysty olemaan kuvauksen kohteena. Tämä ulkopuolisen ihmisen kommentti koski kokonaisuutena minua. "Jos olisit hieman kauniimpi, niin olisit voinut elämässäsi saavuttaa enemmän".
Minä olen yrittänyt vaikuttaa kaikkeen edellämainittuihin ongelmiin itsessäni, mutta kun minä en vain pysty parempaan ja se ei riitä tässä kohtuuttomassa maailmassa.
Näyttää siltä,että ulkonäköpaineet ovat miestenkin ongelma tai ne on vain liitetty naisiin etupäässä. Miehet ovat "kilpailleet" muilla avuilla aikaisemmin. Ihminen ei voi päättää,millaiseksi ulkoiselta olemukseltaan näyttää. Kuitenkin muut asiat huomattavasti tärkeämpiä. Jos itse ajattelen tuntemiani ihmisiä,niin hurmaavuus,avoimuus, toisen ihmisen huomioon ottaminen yms seikat ylittävät ulkonäön kirkkaasti.Ulkonäkö on vain pintaa ja ajan kanssa kauneus rapisee pois kuitenkin,muut ominaisuudet säilyvät,jos niitä vaalii huolella.
BillyBob1 kirjoitti 13.9.2017 2:22
Asiat liittyvät ulkonäkööni. Esimerkiksi iso pääni, kasvon piirteet, ihon vaalea värini, vartalon muotoni ja ylipaino. En pysty katsomaan itseäni peilistä. En pysty ottamaan itsestäni valokuvaa, enkä pysty olemaan kuvauksen kohteena. Tämä ulkopuolisen ihmisen kommentti koski kokonaisuutena minua. "Jos olisit hieman kauniimpi, niin olisit voinut elämässäsi saavuttaa enemmän".
Minä olen yrittänyt vaikuttaa kaikkeen edellämainittuihin ongelmiin itsessäni, mutta kun minä en vain pysty parempaan ja se ei riitä tässä kohtuuttomassa maailmassa.
Kyllähän tuollaset kommentit satuttaa, saati jos oot saanu niitä enemmänkin. 😞 Onks sun välttämätöntä olla tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa? Tuollanen puhehan on tosi ilkeetä ja ilkeän ihmisen läsnäolo myrkyttää elämää aika lailla.
Itse oon kanssa viime aikoina miettiny paljon muiden ihmisten vaatimuksia ja omia vaatimuksia. Terapia on auttanu paljon siinä, että oon huomannu, kuinka armottomia vaatimuksia asetan itse itselleni. Mut sitten on myös niitä ulkopuolelta tulevia odotuksia. Erityisesti on hankalaa yhden ihmisen kanssa, joka on johtoasemassa siinä seurakunnassa missä pääasiassa olen. Koen, että hän asettaa mulle semmosia odotuksia ja vaatimuksia, jotka ei oo ollenkaan linjassa sen kanssa, millainen olen ja missä mun vahvuudet on. Pitäis olla ihan toisenlainen kuin mitä olen. Kuitenki koen että paikkani on ko. yhteisössä, joten jotenki asian kanssa pitäis elää.
Siihen johtopäätökseen oon tullu, että ei oo muuta vaihtoehtoa ku olla oma itseni ja vahvistua siinä, vaikka kaikki ei sitä hyväksykään. Ihan mahdotonta yrittää mennä johki muottiin. En pysty kauheesti vaikuttaan siihen, miten vaativa joku toinen ihminen on, mutta itseeni pystyn vaikuttamaan: voin hylätä kohtuuttomat vaatimukset, tuli ne sitten omasta sydämestä tai toisen ihmisen suusta. 🙂 Ja kulkee kohti vapautta olla oma itseni ja siihen perustuvaa elämää.
Kauhee päivä ollu itsellä. Syön liikaa lääkkeitä ja olen sen jälkeen tokurassa ja sitten kaverit heittää herjaa musta ja on entistä pahempi olo ja syön lisää lääkkeitä.
Alan oleen ihan kuitti tähän touhuun. EN hallitse lääkkeiden käyttöä. Popsin niitä kuin karkkeja. Sitten on tota rinta kipua joka häiritsee. Tuntuu että on kaaos päällä. EI vaan jaksais enää tätä paskaa. Itsetuhosia ajatuksia tulee mieleen... Huh huh...
BillyBob1 Toivon kovasti,että olet miettinyt asiaa vielä uudemman kerran ja annat elämälle vielä mahdollisuuden. Sinulla oli läheisen ihmisen juhlapäivä edessä,tapaat rakkaita ihmisiä,jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet. Se on iso asia,joillakin kun ei ole ketään ja silti on yritettävä jaksaa jatkaa päivästä toiseen.
Juhlat olivat jo. Hyvästelin omassa mielessä lähisukuni. Viimeksi olisin kirjoittanut itsemurhani vaikutuksestani veljeni lapsiin, mutta se sensoroitiin. Ymmärrän että kaikkea ei haluta julkiseksi mutta mielestäni se oli asiallinen kirjoitus.
Tekotapani olen valinnut. Lehtiin sillä ei pääse, eikä ole tarkoitus. Katsoin tässä maksukanavilta (CMore) Mary Kills People -sarjaa jossa päähenkilö Mary avustaa sairaita kuolemaan (eutanasia). En näe omassa tilanteesani sen poikkeava sillä olen peruuttamattomasti epäonnistunut elämässäni ja minun ei kannata jatkaa enää tätä matkaa. Mielestäni ansaitsisin eutanasian. Siksi koen että tätä keskustelua ei tulisi sensuroida. Minulla ei ole enää toivoa.
Lokakuu lähestyy.
Joskus hiljaisella hetkellä toivon että olisi edes joku joka toivottaisi viimeisellä matkallani hyvää matkaa. En taida saada sitä ja olen siitä harmissani. Edes se hetki kun joku silittäisi päätäni kun hyvästelisin tämän maailman. Olisin niin onnellinen jos saisin sen kokea kun lähden tästä maailmasta.
Pidän kyllä viimeiseen asti tätä päivitystä. Jollain tapaa tämä auttaa itseni luopumistyössä.🌻🙂🌻
Jos ihmisellä on näin vahva päätös asiasta,siihen tuskin voi enää vaikuttaa millään lailla. Kukaan ei tule saattamaan sinua,sen jo tiedätkin. Tämä on yksinäisen ihmisen ratkaisu ja yksin se pitää loppuun elääkin. Kukaan ei ole tässä elämässä päässyt sinua lähelle ja se on musertava ajatus. Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden kokemus on monellekin tuttu asia jopa parisuhteessa tai perheessäkin. Jotenkin sitä elää vain toivossa,ettei niin jatku ikuisesti,jo huomispäivä voi olla erilainen,parempi.