31 vuotta on tullut maailmaa nähtyä, enimmäkseen surullisin näkökulmin. Takana kotona narsistin alistamista, koulukiusaamista ja somaattista sairastelu kierrettä.
Viimeiset viikot ovat menneet etten enää ole saanut nukuttua. Herään öisin ahdistukseen ja minun on pakko nousta sängystä pois ja kävellä ympyrää. Päivät yritän selvitä väsymyksestä päiväunilla mutta viimeiset päivät en ole enää päässyt päiväunien jälkeen ylös, maailma tuntuu niin kohtuuttomalta ja minulla ei ole mitään annettavaa. Olen peruskoulun yläasteelta lähtien ajatellut itsemurhaa, kuitenkin tiedostaen teon järjettömyyden, mutta viimeisen vuoden aikana olen alkanut hyväksymään omalla kohdallani että itsemurha voisi olla ainoa oikea ratkaisu tilanteeseen. Olen yrittänyt tehdä kaiken kaikin keinoin oikein ja hakea hyväksyntää. Minulla on kavereita ja ikäiseni ovat jo naimisissa ja perheellisiä, saan arvostelua siitä etten ole itse ”vaivautunut” vakiintumaan. Kyllä olisin jo vakiintunut jos täyttäisin ikäiseni suomalaisen naisen kohtuuttomat vaatimukset ja tietenkin haluaisin lapsia.
En pysty katsomaan itseäni peiliin ja koen muutenkin etten kuulu tähän kehoon tai tähän kohtuuttomaan maailmaan. Koen että minua arvostellaan aina kun kävelen kadulla tai kaupassa.
En ole ymmärrettävistä syistä perheellinen, sillä suomalaiset naiset ovat asettaneet aivan sairaan kohtuuttomat vaatimukset meille tavallisille miehille. En ole lääkäri/juristi/arkkitehti/insinööri, vain tavallinen duunari, vakituisella työpaikalla. Se ei valitettavasti riitä. Pitäisi tienata 80-90t vuodessa, tienaan vain 50t, ja se ei riitä.
En omista sikspäkki vartaloa mutta yritän pitää itsestäni huolta 4-5 kertaa viikossa käymällä salilla. Jälleen kerran tämäkään ei riitä naisille.
Pukeudun hyvin ja huolehdin itsestäni, mutta tämäkään ei riitä.
Ostin itselleni kodin ja olen pitänyt siitä hyvää huolta mutta 70 neliön kolmio on naisille liian pieni, tulisi olla valmiina omakotitalo.
En aja edes vanhalla autolla vaan uudehkolla premium-merkillä mutta tämäkään ei riitä.
Alkoholia en käytä koska se pilaa viikon treenit kehon hankinnassa joka kelpaisi naisille.
Tuntuu että minut on ajettu vaatimuksilla lopun äärelle. Aloitin viime kuussa Kelan tukeman psykoterapian. Terapeutti on oikein hyvä, kemiat kohtaavat ja varmasti osaava, mutta olen tullut lyhyessä ajassa siihen lopputulokseen että mitä minun ja terapeutin välinen keskustelu oikein muuttaa naisten vaatimuksissa? Ei mitenkään. En saa nytkään Tinderissä yhtään osumaa ja en herätä nytkään vastakkaisessa sukupuolessa minkäänlaista positiivista reaktiota baarista. Miten tämä kaikki voisi muuttua terapiassa?
En vain enää jaksa sietää elämistä näin kohtuuttomassa maailmassa missä naiset sanelevat onko mies tarpeeksi arvokas. En vain enää yksinkertaisesti jaksa ja minun keinot tehdä itsestäni parempi on vain lopussa. Tiedän että itsemurha jättää läheisilleni tuskaa, mutta minä en vain enää jaksa tätä kohtuuttomuutta ja en vain jaksa enää odottaa että onni minua potkaisisi. Elämä olisi sen tehnyt jos niikseen minulle olisi suotu.
Yritän vielä selvitä lähisukulaiselleni tärkeän 60 vuotisjuhlan yli jotka ovat lähikuukausina. En halua pilata hänen juhliaan omalla oikeutetulla ratkaisullani. Siihen asti aion kirjoittaa tähän viestiketjuun elämäni viimeisten kuukausien kuulumiset ja havaintoni matkalla itse aiheutettua kuolemaa.
Vähän hiljaiseloa mutta tein siivoustyötä kotona ja heitin paljon tavaraa pois. Toki lahjoitin myös vaatteita hyvään tarkoitukseen Punaisen Ristin Konttiin.
Helpottaa muiden töitä siistiä asunto jäljiltäni kun loppu koittaa omalta kohdin kuukauden päästä.
Tarkoitus olisi järjestellä lähipäivinä ulkoisilta kovalevyiltä digikameralla otettuja kuvia, poistan tietysti ne kuvat missä esiinnyn.
Joie kirjoitti 25.8.2017 12:35
Et sillai en voi mitenkään tuomita sun tuntojasi tai ajatuksiasi. Toivoisin kumminkin, että antaisit elämälle ja ihmisille mahdollisuuden.
Ai miksi minun pitäisi antaa mahdollisuus kun itse olen sitä vailla muiden kohtuuttomien vaatimusten äärellä. Minä yritän ja yritän mutta kun se ei riitä. Niin kuin entinen pääministeri Kiviniemi sanoi fiksusti ja osuvasti "Kun ei tällä naamalla enempää irtoa, se oli sitten siinä."
Joie kirjoitti 25.8.2017 12:35
Olen kokenu, että Jumalan ehdoton rakkaus on parempi pohja rakentaa elämää ku ihmisten hyväksyntä.
En usko satuolentoihin. Ja vaikka olisikin olemassa, niin onpahan aika sairas huumorintaju mihin kaikkeen pitäisi pystyä tässä maailmassa. Kun ei vaan pysty yrityksestä huolimatta.
Joie kirjoitti 25.8.2017 12:35
Uskon kuitenki, että luottamuksen uudelleen rakentaminen on kaikkien kipujen ja vaikeuksien arvoista.
Tätä olen yrittänyt viimeiset 30 vuotta mutta en vain enää jaksa. En vain totisesti jaksa.
Hei BillyBob1! Tunnut olevan pitkällä lähtösi valmisteluissa. Itsemurha on melko tavallinen tapa kuolla. Varmaan jokaisella on tuttu,joka on tehnyt itsemurhan ja joillakin läheinen. Kuulin ihan äskettäin,että joka toinen päivä tekee yli 65-vuotias ihminen itsemurhan. Ei siis mene hyvin vanhoillakaan ihmisillä.
Kirjoitatko tänne tukinettiin toivomuksella,että joku pystyisi sinua auttamaan,vaan onko tämä ns. näyttävä lähteminen ison ihmismäärän edessä. En sano tätä ilkeästi,vaan aidosti todeten ja eihän siinä mitään pahaa ole. Jokaisen ihmisen elämä on arvokas ja jäähyväiset voi jättää niin monella tavalla.
Minäkään en usko satuolentoihin,vaikka jos oikein suuri hätä tulisi,voisin uskoakin. Ei sitä koskaan tiedä,miten reagoi ja toimii sellaisessa tilanteessa.
Kaikkea hyvää sinulle näihin päiviin.
Tarkoitus ei ole hakea apua kirjoituksilla, eihän näillä kirjoituksillani voi vaikuttaa ihmisten kohtuuttomiin vaatimuksiin.
Kysymys ei todellakaan ole huomionhausta. Google ei todennäköisesti anna Bloggeriin tehdä aiheesta blogia, niin koen helpommaksi tänne kirjoittaa havainnoista elämästä ennen sen päättymistä.
Ei itsemurha minusta saisi olla mikään tabu. Jos ihminen kokee ettei kuulu tähän maailmaan ja muut asettavat kohtuuttomia vaatimuksia sinua kohtaan, niin miksi ihmeessä ihminen ei saisi lopettaa itseään ja pahaa oloaan? Helpottaa myös muita kun olen poissa heidän silmistään.
Ei itsemurha eikä sen tekeminen ole tukinetissä tabu. Täällä on monet läheiset kirjoittaneet itsemurhan tehneestä ihmisestä, minä varsinkin. Ja tunsin todella suurta iloa, kun äitini kuoli. Ensin tietenkään en, koska kuolleita pitää surra hetken aikaa, ainakin näennäisesti.
Eikä sekään ole täällä ollut tabu että omainen saa iloita läheisen itsemurhasta.
Minusta jokainen saa tehdä itsemurhan jos haluaa. Eikä sitä kyllä kukaan voi estääkään. Aikaisemmin netti-itsareita tehtiin paljon enempi, sitten ne loppuivat, kun netti-itsareita ei kukaan enää jaksanut lukea.
Itsemurha on niin omakohtainen asia,että jos on vakaasti sen päättänyt tehdä niin sen tekee. Ei ole mitään hokkuspokkus-temppua,jolla toinen ihminen pystyy sen estämään,jos se on noin harkittu. On totta,että omaisille ja läheisille se on shokki,mutta useimmissa tapauksissa he toipuvat ja jatkavat elämäänsä. Muistelevat vainajaa,miettivät olisivatko voineet tehdä jotakin asian estämiseksi,mutta harva jää asiaa jumittamaan pitkäksi aikaa ja jos jääkin niin hyödytöntähän se onkin. Syntymisestä ei voi päättää itse,mutta kuolemisesta onneksi voi. Jos ei jaksa elää tässä maailmassa ja kohdata niitä haasteita,joita jokaiselle tulee on se kuolema,kaiken jättäminen vielä jäljellä. Uskovat ihmiset mielellään sanovat,että kenellekään ei anneta isompaa kuormaa kuin jaksaa kantaa. Pötypuhetta,sen todistavat
itsemurhatilastot Suomessakin.
BillyBob1 kirjoitti 3.9.2017 3:34
Joie kirjoitti 25.8.2017 12:35
Et sillai en voi mitenkään tuomita sun tuntojasi tai ajatuksiasi. Toivoisin kumminkin, että antaisit elämälle ja ihmisille mahdollisuuden.Ai miksi minun pitäisi antaa mahdollisuus kun itse olen sitä vailla muiden kohtuuttomien vaatimusten äärellä. Minä yritän ja yritän mutta kun se ei riitä. Niin kuin entinen pääministeri Kiviniemi sanoi fiksusti ja osuvasti "Kun ei tällä naamalla enempää irtoa, se oli sitten siinä."
Niin, ajattelin sitä, että tämä sun voimakas kokemus siitä, että sinulta vaaditaan kohtuuttomia ja että kaikki ihmiset tuomitsee ei välttämättä ole totuudenmukainen. En tarkoita, etteikö se olisi aiheellinen - varmasti ihmiset on kohdellu sinua tosi pahoin, kun koet tuolla tavalla. En tiedä mitä kaikkea sulle on tapahtunut, mutta epäilemättä sulla on hyvin karuja kokemuksia ihmisistä, kun koet, ettet kuulu tähän maailmaan. Sitä ajoin takaa, että jos voisit pitää edes vähän mahdollisena sitä, että kokemuksesti kohtuuttomista vaatimuksista ja ulkopuolisuudesta voi nousta menneistä kipeistä kokemuksista eikä niinkään kerro sun tämänhetkisestä elämästä ja mahdollisuuksista.
Kuten sanottu, ei tässä paljon voi saarnata, kun itsetuhoajatuksiin välillä vajoan itsekin ja samankaltaisista syistä. Uskon kumminkin, että löydän miestä tai en, ainaki mulla on mahdollisuus tuoda jotain hyvää tähän maailman. Sekin kun osoittaa rakkautta ja välittämistä yhdelle ihmiselle voi olla hirveän merkittävä asia. Viittasit siihen, että et usko satuolentoihin. Siinä olet toki oikeassa, että tämä usko ihmiselämän merkityksellisyyteen ja rakkauden voimaan perustuu vakaumukseen ja käsitän, että olet eri mieltä asiasta.
Minusta se, että tappaisit itsesi, olisi valtava menetys. Ihminen ja ihmiselämä on niin ainutlaatuinen ja niin arvokas. Toista samanlaista ei oo ikinä ollu eikä tule. Kukaan muu ei voi tuoda tähän maailmaan sitä, mitä sinä tuot.
Tammyka, mä myöski inhoan tuota lausetta, et ei ihmiselle anneta enempää ku jaksaa kantaa. Varmaan aika moni ihminen täälläki voi todistaa, että on tullu paljon raskaampi taakka ku mitä jaksaa kantaa. Toisaalta siinä on kumminkin se mahdollisuus, että kun ei enää jaksa, tarvitsee apua toisilta ihmisiltä. Parempi olis jos uskovaiset lainais mielummin sitä raamatunkohtaa, että "kantakaa toistenne kuormia".
Itse oon kokenu, että ne tilanteet omassa elämässä, jollon en oo nähny enää mitään toivoa, on lopulta kääntyny siunauksiksi. Voimattomana ja avuttomana on ollut pakko pyytää apua ja se taas on johtanu siihen, että oon saanu tukea ja rakkautta. Rakkaus synnyttää elämää. Sellasen valinnan toivoisin BillyBob sunki tekevän, valinnan elämän ennemmin ku kuoleman suuntaan. Elämä voi tuoda vielä paljonkin hyvää, kuolema taatusti ei. Kerro itsemurhasuunnitelmista, että pääset sairaalaan.
Miten sen täällä tukinetissä voi todistaa, että saa enempi taakkaa mitä jaksaa kantaa?
Minusta sitä ei edes todista itsemurha, joka usein on vaan sitä, että luovuttaa.
Jo se, että aamulla nousee ylös ja avaa tietokoneen ja kirjoittaa jotain tänne, on todiste siitä, että jaksaa kantaa taakkansa.
Mikä olisi sellainen liian raskas taakka?
Minusta liian raskas taakka on se,ettei jaksa enää elää. Se kai voi johtua mitä erilaisimmista syistä,mutta lopputuloksena on se,että päättää itse elämänsä. Se taakka,mitä on kantanut on ollut liian raskas kestää. Sanotaanhan sellainenkin viisaus,että joku katkaisee kamelin selän. Joku ihminen voi kestää lähes mitä vain,toinen on herkempi.
Jokuhan täällä mättää,kun joka toisena päivänä yli 65-vuotias päättää päivänsä ja muut kaikki siihen päälle vielä. Ei se elämä helppoa ole kenellekään,niin luulen,mutta joillekin vielä vaikeampaa.
Haluaisin lisätä tähän keskusteluun sellaisen aspektin, että mistä sitä tietää millainen päivä on huomenna? Jos huomenna koet että et ole enää masentunut. Itsemurha on niin lopullinen että siinä ei oteta huomioon sitä vaihtoehtoa, että ihminen ei voi täysin ennustaa tulevaisuutta.
Jos käykin niin, että olet päättänyt tehdä itsemurhan x-iltana, mutta kun x-ilta tulee, et teekkään sitä ja seuraavana päivänä tapaat unelmiesi naisen/miehen. Itsemurhassa tavallaan menettää senkin vähän mitä vielä on jäljellä...
Minusta ihminen voi tehdä yli 65vuotiaana itsarin siksi, että on elänyt tätä elämää jo ihan tarpeeksi. Eikä syynä tarvitse olla mikään taakka mitä ei jaksa kantaa.
En kyllä itsekään halua elää kovin vanhaksi. Nykyisin eletään yli 100vuotiaksi ja sen lisäksi vielä halutaan iänkaikkinen elämä.
Hyvä pointti minäitse89. Huomisestahan ei koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan. Vaikka itsemurha ei varmaankaan ole hetkellinen teko, vaan pitkän ajan päätös niin aina voi tapahtua jotakin,joka antaa vielä mahdollisuuden elämälle.
maanvaiva kirjoitti 4.9.2017 12:39
Miten sen täällä tukinetissä voi todistaa, että saa enempi taakkaa mitä jaksaa kantaa?
Minusta sitä ei edes todista itsemurha, joka usein on vaan sitä, että luovuttaa.
Jo se, että aamulla nousee ylös ja avaa tietokoneen ja kirjoittaa jotain tänne, on todiste siitä, että jaksaa kantaa taakkansa.Mikä olisi sellainen liian raskas taakka?
Hyvä kysymys. 😐 En ajatellut asiaa sen tarkemmin. Lähinnä viittasin siihen, että monella on subjektiivinen kokemus siitä, että elämä on ajoittain ollut ylivoimaisen raskasta tai vaikeaa. Tai että moni ihminen kokee elämässään jonkunlaisen romahduksen, tilanteen, jossa kestokyky tai voimat ei enää riitä. Mut se voi kääntyä myös hyväksi ja sen kautta voi syntyä jotain uutta, joka johtaa entistä yltäkylläisempään elämään.
Ihan samaa mieltä oon ku minäitse89, et elämä on todella yllätyksellistä ja arvaamatonta. Uusia mahdollisuuksia voi aueta milloin tahansa, sellaisia, mitä ei olisi voinut kuvitellakaan. Ahdistuneena ja masentuneena näköala vaan helposti kapenee ja mieli jumittuu toistamaan samoja ajatuskulkuja. Kun mulle käy silleen en taho siitä päästä omin voimin ylös. Mut sillon on se valinta ja mahdollisuus ottaa askel elämän suuntaan; nöyrtyä ja tunnustaa että nyt on käyny näin, en pysty enää ajattelemaan muuta ku toivottomuutta ja kuolemaa, tarvitsen apua.
Tuli vielä semmonen mieleen, että eikö itsensä tappaminen lopulta ole se kamalin teko? Tai kuoleminen yleensäkin? Ihmettelen välillä sitä että on niin paljon kaikkea mitä ihminen voi tehdä ja mikä ei tuota harmia tai kipua, mutta silti valitaan itsemurha.
Olen ajatellut sitä että jos joku minut tappaisi niin mieluummin sitten se vaihtoehto kuin se että tappaisin itseni. Uskoi Jumalaan tai ei niin ainakin jälkipolville jää henkilöstä parempi kuva jos joku muu murhaa kuin itse. Itsemurha voi tuottaa lähimmäisille vuosien häpeää ja tuskaa.
Sitten vielä se että jos ei enää välitä: elääkö vai kuoleeko, niin sitten voit seikkailla maailmalla vaikka missä ja mennä vaikka laskuvarjo hyppäämään tai jotain muuta vastaavaa.
Itsemurhaa suunnitellessa pitää ajatella myös muita ja kuinka se vaikuttaa läheisiin ja vähän kaukaisempiinkin ihmisiin.
Itsemurha voi lisätä itsemurhia...
Joie kirjoitti 5.9.2017 9:11
Ahdistuneena ja masentuneena näköala vaan helposti kapenee ja mieli jumittuu toistamaan samoja ajatuskulkuja. Kun mulle käy silleen en taho siitä päästä omin voimin ylös. Mut sillon on se valinta ja mahdollisuus ottaa askel elämän suuntaan; nöyrtyä ja tunnustaa että nyt on käyny näin, en pysty enää ajattelemaan muuta ku toivottomuutta ja kuolemaa, tarvitsen apua.
Ahdistunut olen, mutta en masentunut. Ei minun mielessä vikaa ole, minä olen mielestäni terve mutta nurkkaan ajettu kaikkien ihmisten toimesta. Minä vaan en pysty parempaan, ja kun se ei nähtävästi riitä, niin miksi ihmeessä tätä kuormaa pitäisi kestää? Kestäisin vielä sen että puhutte selän takana ja vaaditte minulta älyttömiä, mutta se että teidän vaatimuksien takia en saa enää aamuisin edes heräiltyä rauhassa kun tiedän mitä ulko-oven takana odottaa. Ohikulkijoiden arvostelevaa tuijotusta, tuttavien arvostelua ja vaatimusten asettelemista. Minä ihan oikeasti olen yrittänyt olla parempi. Läheisyyttä kaipaan vastakkaiselta sukupuolelta mutta kun eihän teille naisille kelpaa tasan yhtään tavallinen.
Minusta on ihan luonnollista ajatella kuolemaa ja olen hyväksynyt sen omaksi keinoksi retkaidta tilanne. Minulla ei ole keinoja vaikuttaa teidän vaatimustasoihin ja ketä hyväksytte.
Kyllä tuntuu siltä,että nuo vaatimukset syntyvät sinun pääsi sisältä ja vain tuntuu,että ulkomaailma ne asettaa. Ihmisiä niin vähän kiinnostaa toiset ihmiset,ei viitsitä vaivaantua,vaikka pitäisi. Miksi he juuri sinusta olisivat näin ylikiinnostuneita? Julkkiksia saatetaan arvostella,samoin poliitikkoja yms,mutta tavallinen ihminen saa olla melko rauhassa. Olisi hyvä,jos pystyisit tästä asiasta ammattiauttajan kanssa puhumaan. Jos olet jo päätöksesi tehnyt,ei se ole kuin asian varmistamista. Eikö näin tärkeä päätös ole sen arvoinen.