En tiedä. Olen ihan hirveässä kriisissä.
Yllättäen aloitankin opiskelun tammikuussa, sitä ennen selvitettävä asuntoasiat, rempattava nykyisen asunnon seinät kiitos kissojen, tehtävä jo ennakkoon kouluun tehtävä josta en ymmärrä mitään, hoitaa sivussa sukupuolen korjausprosessia…
Masennukseni ja ahdistukseni vain pahenevat tästä, ja kavereita ei ole. Ei minkäänlaista tukiverkkoa. En voi soittaa isälleni tai äidilleni, että hei, tarttisin apua. He eivät välitä.
Kaverini asuvat kaikki (jokseenkin vähäiset) väh.kahden tunnin matkan päässä. Olen yksin.
En tiedä enää mitä tekisin, olen jatkuvasti ärsynyt ja väsynyt ja itkuherkkä. En enää keksi mitään syytä miksi jaksaisin kaiken paineen alla. Jos minulla ei olisi kahta kissaa, tappaisin itseni. Kissat pitävät minut elossa, sillä huolehdin niistä vaikka paineen allakin.
Alan kuitenkin olla aika poikki. Burnout vaivaa jo ennen koulun alkua, ja koulun aloituksesta tulee erittäin vaikea koska menen luokkaan missä kaikki tuntevat toisensa jo ennestään ja itse kammoan sosiaalisia tilanteita. En tiedä, halusin vain purkaa johonkin missä joku ehkä jopa huomaakin että olen pulassa. Tuntuu ettei kukaan ”läheisistäni” välitä yhtään. 😯🗯️
Hienoa kun kirjoitit tänne.
Kuulostaa julmalta, että sua ei ole huomattu eikä kuultu. Uskaltaisitko laittaa viestiä net-tukeen tai ottaa koulussa yhteyttä terveydenhoitajaan? Siitä voisi olla apua, että saisit purkaa tuntojasi jollekin. Yksin ei tarvitse jäädä, vaikka kaverit olisivat kaukana. Tuosta koulutehtävästä voi olla yhteydessä kouluun, kyllä heidän pitäisi antaa siihen kunnon ohjeet että se olisi helpompi tehdä. Hienoa että sulla on nuo kissat, ne on kyllä omalla tavallaan terapeuttisia nekin.
Tuhannesti tsemppiä sulle. 🙂