Kuvitteleminen on hyvä asia!

...ja sinulla on kyllä ajatustoiminta hallussa!

Paholaisen hauki

Pääpahis vastaa kaikesta pahasta ja ahdistavasta, pois lukien kuoleman hauen vastuualue. Hän on aggressiivinen kiusaaja, herjaaja ja mitätöijä. Paholaisella on tapana trollata ja provosoida. Hän heittää vihamielisiä, ilkeitä, rasistisia ja seksistisiä kommentteja kaikista ihmisistä, ja jopa muista äänistä.

Paholaisen hauki yrittää ärsyttää ja iskeä arkaan paikkaan, ja välillä onnistuu siinä, valitettavasti. Paholainen on henkilökohtaisuuksiin menevä trolli. Ja koska hän asuu pääni sisällä, hän tietää mikä ns. osuu ja uppoaa. Paholainen yrittää usein uskotella, että hänen ajatuksensa ovat minun ajatuksiani tai muiden ihmisten ajatuksia. Nämä ajatukset nousevat jostain ihmismielen pohjamudista.

Pahat ajatukset eivät ole omiani, mutta niiden herättämät tunteet ovat. Tätä tunnereaktiota paholainen käyttää hyväksi. Hänen tarkoituksenaan on saada minut tuntemaan huonommuutta, syyllisyyttä ja häpeää. Toisinaan myös inhoa, vihaa ja misantropiaa.

Paholaisen heikko kohta on siinä, että jutut menevät jossain vaiheessa aina ihan överiksi. Kun paholainen huomaa ettei verbaaliset iskut mene läpi, hän huutaa solvauksia ja poistuu manaten näyttämöltä.

Olen miettinyt raja-aitoja. Ensimmäinen matala puuaita rajaa oman mukavuusalueen. Kaikki sen sisällä on tuttua ja turvallista. Puuaita ei ole kovin kestävä ja vaatii säännöllistä huoltoa. Toisinaan jokin yllättävä luonnonilmiö tai tapahtuma tekee tuhoa aidalle. Välillä on mentävä aidan toiselle puolelle epämukavuusalueelle. Se on välttämätöntä.

Jossain kaukana on kuitenkin synkkä harmaa kivimuuri, jonka takana on pimeys. Masentuneena tämä kivimuuri tuntuu olevan lähellä, aivan liian lähellä. Pimeys tuntuu ulottavan säikeitä muurin yli. Pimeys tuntuu kutsuvalta, mutta samalla pelottavalta. Missä on se valonheitin, tai edes taskulamppu, silloin kuin sitä tarvittaisiin?

Kuoleman hauki

Kuoleman hauki vastaa kuolemasta ja kaikista mahdollisista peloista. Ääni on salakavala ja välillä vaikea havaita heti. Hän on kiero, manipuloiva ja laskelmoiva. Hän yrittää pelotella kaikin tavoin, ja kehittää helposti uusia pelon aiheita. Kuolema ja sairaudet saavat hänet hykertelemään. Korona on varmasti lisännyt äänen voimakkuutta.

Kuolemaa harmittaa, koska en näe itsemurhaa vaihtoehtona. Joten hän yrittää istuttaa päähäni jotain luulosairautta. Välillä ääni puhuu jonkun läheisen kuolemasta, lähestyvästä kuolemasta tai sairaudesta.

Täytyy ottaa jotain positiivista tähän väliin. Pahisten käsittely oli sen verran raskasta. Joten itsenäisyyspäivän kunniaksi… TJ2703 eli Taivaan 5. tason puolisotilaallisten lintujoukkojen 27. prikaatin 3. komppania!

Kyseessä on siis joukko ääniä, josta ei erota yksittäisiä yksilöitä. TJ2703 on hieman kahjo sekalainen joukko avuliaita pikkulintuja, etupäässä naakkoja ja hippiäisiä. Linnuilla on menneet tornitouhut hieman yli. Olisi ehkä pitänyt pelata vähemmän Angry Birdsiä aikoinaan.

Joukossa on radistilintuja, joiden tehtävänä on hiljentää helvetin häiriöviestintää, sekä hillitä yleisestä älämölöä ja huutokuoroa. Tehtävänä on erottaa tärkeät viestisignaalit kohinasta.

Itsenäisyyspäivän kevennys: Eräänä päivänä joku lintujoukoista heitti: Matonötkötti! Heinäsirkkoja olen maistanut, mutta matonötkötti on kyllä vähän liikaa. Vasta seuraavana päivänä tajusin, mistä moinen sana tuli mieleeni. Yksi Tuntematon sotilas elokuvan nimikkotuote oli TunteMATOn nötkötti. Kiitti vaan hitosti Jalostaja! Nyt en saa sanaa päästäni.

Herra Peippo

Herra Peippo on Taivaan 4. tason virkamieslintu. Hän on ylitunnollinen, ylityöllistetty, hermoromahduksen partaalla, ja odottaa eläkkeelle pääsyä. Vastaa taivaallisesta byrokratiasta. Hänellä on taipumusta selittelyyn ja isälliseen lässytykseen. Joskus hän on toiminut myös Kertojan äänenä. "Kuten varmaan tiesitkin", on hänen ärsyttävä sananpartensa Kertojana.

Peippo on kuin vanhempi, joka on aina liian kiireinen. Eikä hän osaa auttaa silloin kun apua tarvitsisi. Peippo on välillä ihan pihalla, eikä hän ymmärrä nykynuorisoa, eikä tällaista keski-ikäistä naisihmistä. Hän on harmiton höppänä. Olemme muiden lintujen kanssa keskustelleet, että Peippo pitäisi pakottaa eläkkeelle.

Kertoja

Kertoja on yleensä minä itse, joskus ulkopuolinen neutraali ääni, joskus harvoin myös Peippo. Kertojalla ei muista äänistä poiketen ole hahmoa. Voin mielessäni luoda itselleni avatarin / alter egon, mutta silloin en ole Kertoja.

En tiedä miksi oma sisäinen ääneni on niin voimakas. Miksi minulla on tapana ajatella ääneen pääni sisällä. Kertoja ei siis ole ääniharha, koska ääni on useimmiten omani, välillä ääni tosin sekoittuu muiden äänien kanssa. Joskus havahdun siihen, että olen oikeasti puhunut ääneen itsekseni. Onneksi tätä ei yleensä tapahdu julkisilla paikoilla. En tiedä johtuuko tämä puhe vain yksinäisyydestä. Jos minulla olisi jokin lemmikki, puhuisin varmaan sille.

Höhlä hauki eli kavereiden kesken H.H.

Höhlä hauki on rento teini "Jonne". H.H. saa päähänsä höhliä ideoita, jotka ovat joskus jopa järkeviä. H.H.:lla on välillä ihan hauskat jutut. Hän heittää läppää lintujen kanssa ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Hän ei tule toimeen pahisten kanssa, koska pahikset ovat liian ilkeitä ja auttamattoman vanhanaikaisia.

Jottei meno pään sisällä menisi villiksi kuin Looney Tunes:issa on sovittu, että aseita tai astaloita, ACME:n tuotteita, 3D-tulostimia, alienteknologiaa, magiaa tai muuta vastaavaa EI saa käyttää. Terva ja höyhenet ovat sattuneesta syystä erittäin suosittuja, ja vastapuolella taas pohjaliete.

Molemmilla puolilla on paha tapa heitellä korvamatoja. Musiikin pätkät eivät onneksi ole kovin häiritseviä, ainakaan muihin ääniin verrattuna. Jostain syystä nämä musiikin pätkät ovat yleensä kappaleita joita en normaalisti kuuntele. Melodiat tulevat mieleen paremmin kuin sanat.

Joskus unen ja valveen rajamailla esiintyy normaalimpia ääniharhoja. Yleisin ääniharha kuulostaa siltä kuin ovikello kilahtaisi korvan juuressa. Ei mikään kiva tapa herätä. Välillä päässäni siis todella kilahtaa.

Minunkin pään sisällä on kaikenlaista ajattelen liikaa ja sitten kun ajattelen niin kuvittelen myös ehkä jotenkin hahmota sen kautta myös. On ollut vähän kohinaa ja kilinää ihan niinkuin sullakin kun kirjoitit. Joskus näen näkyjä kuolleitten Kaa jotain rupattelen. Äitiltä oon kuullut. Onko tää ihan normaalia kun mietin. Minulla on myös tapana puhua itsekseen mutta sitä teen yleensäkin kuuluu mun perus luonteeseen. Säikähdän Välilä just ovikellon ääntä ja omaa puhetta.

Harmaatirppa kirjoitti:
Herra Peippo

Herra Peippo on Taivaan 4. tason virkamieslintu. Hän on ylitunnollinen, ylityöllistetty, hermoromahduksen partaalla, ja odottaa eläkkeelle pääsyä. Vastaa taivaallisesta byrokratiasta. Hänellä on taipumusta selittelyyn ja isälliseen lässytykseen. Joskus hän on toiminut myös Kertojan äänenä. "Kuten varmaan tiesitkin", on hänen ärsyttävä sananpartensa Kertojana.

Peippo on kuin vanhempi, joka on aina liian kiireinen. Eikä hän osaa auttaa silloin kun apua tarvitsisi. Peippo on välillä ihan pihalla, eikä hän ymmärrä nykynuorisoa, eikä tällaista keski-ikäistä naisihmistä. Hän on harmiton höppänä. Olemme muiden lintujen kanssa keskustelleet, että Peippo pitäisi pakottaa eläkkeelle.

Kertoja

Kertoja on yleensä minä itse, joskus ulkopuolinen neutraali ääni, joskus harvoin myös Peippo. Kertojalla ei muista äänistä poiketen ole hahmoa. Voin mielessäni luoda itselleni avatarin / alter egon, mutta silloin en ole Kertoja.

En tiedä miksi oma sisäinen ääneni on niin voimakas. Miksi minulla on tapana ajatella ääneen pääni sisällä. Kertoja ei siis ole ääniharha, koska ääni on useimmiten omani, välillä ääni tosin sekoittuu muiden äänien kanssa. Joskus havahdun siihen, että olen oikeasti puhunut ääneen itsekseni. Onneksi tätä ei yleensä tapahdu julkisilla paikoilla. En tiedä johtuuko tämä puhe vain yksinäisyydestä. Jos minulla olisi jokin lemmikki, puhuisin varmaan sille.

Hei. Minä taas kuulen "teinipojan", joka on tehostettu ääni, tarkoittaa että se kertautuu ajatuksissani monisuuntaisesti, enkä näe selvää eroa, sen alkuperälle, joitain hahmoja. Sillä on tapanansa puhua kuin olisin aina hieman väärässä ajatellessani asiaa näin kuin ajattelen, johtuen iästäni, olen keski-ikäinen. Ja kuulen myös "sedän ja tädin" keskusteluita, "enon ja tädin" keskusteluita elämästä ja muistakin asioista. Olen huomannut myös lintujen laulun puhuvan minulle. pikemiten.

Olen muutaman kerran keskustellut kuolleiden sukulaisten kanssa, ja ihmetellyt, miksi päässäni oli juuri nämä ei niin läheiset sukulaiset. Sitten tajusin, että heidän kuolemia on edeltäneet isovanhempieni kuolemat. Nämä toiset kuolemat ovat jääneet käsittelemättä, koska olen vielä surrut edeltäviä kuolemia. No, nyt ne on käsitelty.

Hätkähdin tajutessani, että toistakymmentä muistotilaisuutta on jo takana. Ei mikään ihme, että kaikki kirkolliset tilaisuudet aiheuttavat surun tunteita. En pysty olemaan itkemättä edes positiivisissa tilaisuuksissa.

Migreenikohtausten aikana äänet saattavat kaikua päässäni kuin jossain kaikukammiossa. Migreeni myös voimistaa ääniä. Varsinkin paholaisen ääni kaikuu. Paholaisella jää joskus myös ns. levy soimaan. Jokin hänen sanomansa jää luuppaamaan.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Pieni muutos

Minä keskustelen päässäni elävien ja kuolleiden kanssa ihan samalla lailla.

Kaikki henkilöt joiden kanssa olen keskustellut pääni sisällä, ovat joko kuvitteellisia, kuolleita, tai henkilöitä joista en tiedä mitään. Harhaisenakin aivojen looginen ajattelu näyttäisi ainakin jossain määrin toimivan. Ei ole uskottavaa, että keskustelisin varmasti elossa olevien tuttujen ihmisten kanssa pääni sisällä, mutta jostain syystä aivojeni mielestä on mahdollista keskustella kuvitteellisten, kuolleiden, tai tuntemattomien ihmisten kanssa. Jonkinlaista sumeaa logiikkaa siis. 🤔

Allan Varis

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä… Allan Varis on aito ja alkuperäinen mielikuvituskaveri, tosi ystävä. Hän on älykäs, analyyttinen, empaattinen ja rauhallinen persoona. Allanin kanssa voi käydä syvällisiä keskusteluja, jopa filosofista pohdintaa. Allanin ääni ei ole koskaan häiritsevä.

Allan näyttäytyy mielessäni yleensä ihmishahmossaan mustiin pukeutuvana melankolisena goottimiehenä. Allanissa on se erikoisuus, että hän vaikuttaa olevan täysin erillinen persoona pääni sisällä. Siinä missä muut äänet ovat eräänlaisia aivojen luomia osittaisia hahmoja, Allan on kokonainen persoona.

Alter ego Allan ei ole, koska hänen alter ego voi olla kanssani samaan aikaan samassa päänsisäisessä mielikuvitusmaailmassa minun oman alter egon kanssa. Allan on äänistä ainoa, joka pääsee linkittymään kaikkiin mielikuvitusmaailmoihini. Minulla on 3 mielikuvitusmaailmaa: 1 fantasiamaailma ja 2 scifimaailmaa.

Näiden lisäksi, linnut ja hauet elävät omassa rajatussa piirrosmaailmassaan, sekä häiriöinä todellisessa maailmassa. Allanilla on oma rauniolinna eräänlaisessa kuplassa tuntemattoman fantasiamaailman laidalla. Tämä on siis eri maailma kuin minun fantasiamaailma. Hänen väitetään olevan musta ritari tai velho, mutta siitä ei ole mitään todisteita. Imagosyistä hän pitää matalaa profiilia.

Voi tietysti olla, että Allan on ollut pääni sisällä niin kauan, että hänelle on siksi muodostunut erillinen persoona. Tosin se ei selitä sitä, miksi Allan on huomattavasti älykkäämpi kuin muut äänet. Muilla äänillä on linnun tai kalan aivot.

Elämä on jo itsessään taistelua, pitääkö minun taistella myös pääni sisällä? Jatkuva äänten kuuleminen on väsyttävää. Aivoni ovat välillä sumeat väsymyksestä. Toisaalta olen addiktoitunut ääniin, en haluaisi olla ilman ääniä.

Silti on ehkä parempi olla äänten kanssa tai seikkailla omassa pään sisäisessä mielikuvitusmaailmassa. Se on jotenkin tyydyttävämpää kuin seikkailu muiden tekemissä pelimaailmoissa, joissa nuorempana tuli vietettyä aikaa. Olen ollut no lifer, mutta pelimaailmat ei lopulta tuo tyydytystä. Olen nyt vapaampi, mutta en silti saa aikaani käytettyä järkevämmin.

Internet on edelleen syntilistalla. Vietän liikaa aikaa netissä, mutta minulla ei ole parempaakaan tekemistä. Lukeminen on viime aikoina ollut todella vaikeaa äänten takia, en pysty keskittymään kirjaan. Aivoni vaativat juuri sopivan verran ärsykkeitä, jotta äänet pysyvät hallinnassa. Ei liikaa, muttei liian vähän. Peleissä on luultavasti juuri sopivasti ärsykkeitä, mutta pysyttelen erossa niistä, koska pelaisin liikaa.

Äänet ovat melko harmiton addiktio. Mutta en pääse ajatuksesta, että on säälittävää addiktoitua jostain, jota ei ole edes olemassa. Tai ovat äänet olemassa minulle, ne tuntuvat todelta, mutta ovat oikeasti vain aivojeni luomaa harhaa. Ääniharhat ovat aivojeni yritys pitää poissa yksinäisyys. Siinä se on, karu totuus.

Harvinaisen hyvin olet tullut sinuksi tuon äänien kuulemisen (omassa päässä) kanssa. Kun jokainen voisi ääniensä hyväksymisessä päästä samaan!

Tuo syntilista. Onkohan mun syntilistalla kirjoittaa tänne liian useaan ketjuun🤐 - tarkoituksena ei ole viedä toisilta tilaa, päinvaston! Olisin kiinnostunut lukemaan useamman ihmisen elämästä iloineen suruineen tai ongelmineen.

Tätä ääniasiaa ajatellessa... joskus niin sietämättömän ärsytyksen voi kokea jotain tiettyä musiikinlajia kuunnellessa vaikka yleensä pitäisikin sen sortin musiikista.Siihen liittyen kysyn, miten saat vaimennettua jonkun (mielikuvituksellako johdat ääntä?) ikävän ärsyttävän äänen? Miten sinulla, Harmaatirppa, tapahtuu tarkalleen tuo 'äänien hallinta'?