Liika murehtiminen asioista

Liika murehtiminen asioista

Käyttäjä Baileys aloittanut aikaan 07.06.2016 klo 01:28 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Baileys kirjoittanut 07.06.2016 klo 01:28

Moikka!
Mulla on nyt tullut uudestaan esiin tälläinen että murehdin asioista liikaa etukäteen.
Meille on miehen kanssa tulossa koiranpentu viikon päästä. Ei siinä siis mitään että uusi perheenjäsen on tulossa, mutta pelkään ihan hirveesti että koko homma kusee jotenkin. Pelkään että meille tulee joku kamala tappelu jostain ja reissu lykkäntyy tai peruuntuu kokonaan. Mitään syytä ei siis ole miksi meille riitaa tulisi mutta silti se pelottaa.
Koiria minulla on ennestäänkin jo kaksi eikä tämä uusi tulokas sinäänsä jännitä. Tietenkin omien koirien käyttäytyminen jännittää ja se että matkaa sinne on yli 4 tuntia suuntaansa.
Menkatkin on juuri nyt menossa joten liekkö nekin lisää ahdistusta. Olen ainakin huomannut että itkuherkkyys sekä se että teen kärpäsestä härkäsen menkkoja ennen ja niiden aikana on hyvinkin tuttua.
On vaan sellanen olo että ”jotain pahaa tapahtuu”. ☹️
Onko muilla tälläistä? Tuntuu että se tunne on niin voimakas niin että se on ihan totta. Inhottavaa.
Miehellä on vielä töitäkin tässä 5 päivää ennen kun alkaa vapaat ja pystyn itsekin vähän rauhottumaan asioiden kanssa.

Käyttäjä Laurene kirjoittanut 07.06.2016 klo 15:01

Hei Baileys,
Sinun kirjoituksesi oli kuin suoraan minun elämästäni. Olen krooninen murehtija, joka ei voi olla yhtä viikkoa murehtimatta☹️ Minulla on diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö, ja käyn psykoterapiassa. Minulla on pakkomielle kontrolloida asioita ja tietää kaikki etukäteen. Teen koko ajan kaikki tehtävätkin etukäteen. Se on äärimmäisen uuvuttavaa.

Eniten murhetta aiheuttaa minulle opiskelu, jonka pitäisi olla hieno asia. Opiskelen yliopistossa, ja se on ihan mahdottoman byrokraattinen laitos. Olen opiskellut pääainettani nyt vuoden, joka sujui hyvin. Lisäksi olin hiljattain sivuainekokeessa, joka meni omasta mielestäni hyvin, mutta en tiedä yhtään, miloin saan tietää, olenko saanut sivuaineoikeuden.

Kukaan ei osaa sanoa, milloin ja missä sivuaineoikeuden saaminen näkyy. Eivät edes kyseisen aineen ihmiset. Lisäksi olen katsonut aineen kursseja, ja aineen piirissä olevien pakollisten opintojen kurssit menevät päällekkäin. Ja jos suorittaisi ne kirjatenttinä, pitäisi lukea mielettömiä kasoja kirjoja. Ja lukeminen pitäisi aloittaa jo kesällä...
☹️ Kuitenkin teen kesällä keikkaluontoista, mutta hyvin tiukkatahtista työtä ja lisäksi minun saatava lomaillakin.

Opintojen vanheneminen on toinen huolenaihe. Entä jos jotkut kokonaisuudet vanhenevat? Tarvitsisin opintojen suunnittelussa kädestä pitäen- apua, mutta kenelläkään ammattilaisella ei ole aikaa auttaa minua. Joudun kyselemään opiskelukavereiltani, joitka eivät ole ammattilaisia.
☹️

Kolmas suuri huolenaihe on taloudellinen pärjääminen opintojen edetessä. Tuntuu, että minu täytyy joka vuosi suorittaa monta monta kurssia, jotta oipintotukikuukaudet eivät vaan loppuisi. Keikkatyöni on niin pakkotahtista, ettei sitä voi tehdä keskellä vaativaa kouluviikkoa😞

Kahden tai kolmen vuoden päästä joudun/pääsen luultavasti lähtemään ulkomaille opiskelijavaihtoon, mikä on sinänsä hieno juttu, mutta taloudellisesti kuormittavaa. Vaihto hidastaa opintojani, eikä siellä voi suorittaa yhtään sivuaineeni kursseja. Lisäksi vaihtoon liittyy runsaasti kaikenlaista ikävää selvittelyä ja byrokratiaa mm. kurssien hyväksilukemisen, asunnon saamisen ja muun kanssa...

😑❓

Minä pelkään tulevaisuuutta. Pelkään niin kovasti. Pelkään tätä loputonta oravanpyörää, mistä pääsen ulos ehkä 80-vuotiaana, ehkä 75-vuotiaana- jos ollenkaan. Kuka tietää. Vika on paitsi systeemissä, myös omassa päässäni. Pääni keksii koko ajan lisää murheen aiheita; oletko varmasti tehnyt sen ja sen tehtävän ja selvittänyt sen ja sen asian. Joskus ahdistus menee vaan yli sietokyvyn. Mitä enemmän vietän aikaa yliopistolla näin kesällä, sitä enemmän pääni keksii murheita, ja sitä aihdistuneempi olen.
😞
Välillä vaan haluaisin äkkiä valmistua täältä, ja olla edes hetken ilman mitään opiskelua tai työtä, missä pitää koko ajan stressata ja murehtia (tiedän, ettei työttömyyttä saisi toivoa tai idealisoida, haluaisin vain levätä). Vaikka kesän pitäisi olla lomailun aikaa, minulle se on murheen aikaa kun pitää tarkistaa lomalla opiskelusähköposteja. Tunnen itseni ihan kuin yrittäjäksi, joka ei voi pitää lomaa☹️

Ja paradoksaalista sinäsnsä on, että kesällä työkeikkoja on suht. vähän, joten lepäämine n voisi onnistua, mutta pääni ei anna periksi. Mutta minua hirvittää ajatella, että loppulomani menisi opintoasioiden selvittämiseen, sillä syksystä tulee tiukkaakin tiukempi. Halusisin vaan unohtaa tämän yliopisto-opiskelun. Edes viikoksi. Mutta en pysty.

☹️☹️☹️

Käyttäjä Pompula kirjoittanut 07.06.2016 klo 15:21

PMS oireet on niin tuttuja. Minulla ei niinkään ole itkuherkkyyttä, kyllä se menee enemmän sinne toiseen päähän. Loukkaannun helposti, vihastun ja menetän malttini. Kaikki asiat ovat potenssiin jotakin. Onneksi ei ole se aika kuusta 😀 Ja myös huolestun paljon asioista. Nykyisin yritän miettiä näitä tuntemuksia, että onko se aika kuusta. Sekin toisinaan helpottaa, kun tietää mistä tuulee. Minun oireeni keskittyvät usein kuukautisia edeltävään aikaan.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 10.06.2016 klo 12:47

Tuo liika murehtiminen asioista on kyllä tuttua. läheisten takia uuvutan itseni henkisesti kun mietin mitä kauheaa voi tapahtua ja sitten päälle vielä omat murheet joita vatvon välillä liikaa. Unihan karkaa silmistä kun alan miettimään ennakkoon. Joskus jopa omat hautajaiset olen mielessäni järjestänyt yms.
tulin nyt tänne lukemaan kun tajusin että olen kuin niska kyyryssä peläten aina pahinta. Niska on sitten kipeä ja jäykkä. Joskus vuosia sitten pääsin irti tuosta tavasta ja nyt se oli tullut taas takaisin.
Eihän tässä muu auta kuin kieltää itseäni ajattelemasta ennakkoon kauhujuttuja, kieltää itseä pelkäämästä, ja alkaa elämään päivä kerrallaan tätä hetkeä eikä huomista.

Käyttäjä tira kirjoittanut 10.06.2016 klo 16:11

Tuttua todella. Mulle sanottukin et jos miettisin ja murehtisin vähempi, niin pääsisinkin vähemmällä. Mut en osaa.

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 10.06.2016 klo 22:48

tira kirjoitti 10.6.2016 16:11

Tuttua todella. Mulle sanottukin et jos miettisin ja murehtisin vähempi, niin pääsisinkin vähemmällä. Mut en osaa.

Sama ongelma minullakin ):