Mittarin viisari heilahtaa parin kuukauden kuluttua neljännesvuosisataan ja sekös pistää ajattelemaan. Olen huomannut, että nuoruuden perfektionismi ajoittain edelleen nostaa päätään. Vuosien kuluessa olen oppinut ottamaan rennommin, mutta edelleen asioiden kontrolloiminen aiheuttaa päänvaivaa.

Olen hetki sitten muuttanut pienestä pitäjästä kaupunkiin ja joutunut kohtamaan useita tilanteita, joista ei ole ollut ennakkotietoja. Selviän kyllä, olen huomannut. Tyhjästä olen nyhjässyt asunnon ja kohtalaisen työpaikan. Mutta samalla olen kasvattanut jonkinlaisen itsekkään muurin ympärilleni. En halua, että asioitani seikoitetaan lupaa kysymättä. En osaa ottaa vastaan epävarmuutta.

Tällä hetkellä epävarmuutta on ilmassa paljolti niin työn, lopullisen asuinpaikan kuin myös perheen perustamisen vuoksi. Välillä tuntuu, että painaudun kaikkien kysymysten alle. Miesystäväni on muuttamassa luokseni ja pelkään suuttuvani, mikäli hän ehdottaa muutoksia vaivalla rakentamaani kotiin. Toki kompromissien tarkoituksen ymmärrän.

Fyysisesti raskaassa työpaikassa teen hikipinnassa hommia. Haluan ehdottomasti päivän päättyvän aikaisemmin, mikäli siihen voin nopeudellani vaikuttaa. Nopeutta kyllä vaaditaan muutoinkin. Ajattelen, jos höllään, kaikki menee päin prinkkalaa, aiheuttaisi epävarmuutta onnistumisesta.

Suurista saavutuksista huolimatta en tunne suurta itseluottamusta toimistani. Nyttemmin olen kuitenkin pyrkinyt viemään eteenpäin asioita, joissa tunnen onnistumista.

En tiedä, millainen vaikutus kilpirauhasen vajaatoiminnalla on asioihin ja tunnetiloihin tilanteessani. Kuitenkin väsyn melko nopeasti ja erityisesti, jos ympärillä on paljon menoa ja vilskettä.

En voi kuitenkaan välttää tilanteita, niin kuinka niihin tulisi suhtautua? Miten pystyisin olemaan rentona tilanteissa, joissa elää paljon vastaamattomia kysymyksiä? Tiedän, etten kuole virheisiin, olen saanut jo hyvin siedätyshoitoa niistä…