Onko muut tarvinneet ihan ammattiapua? Mulla olis ollu tänään psykologin aika mutta menin muistamaan ajan ihan väärin enkä eilen ymmärtänyt tarkistaa aikaa vaan meni nyt ohi. Tulee taas sellainen olo, että eihän tässä onnistu yhtään mikään.

Ja niinkuin aiemmin olinkin kirjoittanut niin tässä asiassa ihminen jätetään ihan yksin yhteiskunnan puolesta selviämään. Tänään sain taas kaksi uutta numeroa mihin soittaa ja ajan sain toisesta paikkaa ensi viikon perjantaille. Mikä kriisiaika se sellainen on, joka on kahden viikon päästä tapahtuneesta?
Mitä netistä lukenut kriisistä selviytymisestä, niin siellä korostetaan miten avun hakeminen ei saisi jäädä avun tarvitsijan varaan, vaan ennemminkin hänelle pitäisi tarjota mahdollisuutta päästä käymään läpi. Ei tässä yhteiskunnassa ole resursseja tuollaiseen, sen olen nyt joutunut itse kokemaan.
Ainoa mistä apua saa on kolmas sektori, onneksi edes sieltä.

Minä sain kovasti apua ystävältäni koirani kuoleman jälkeen. Hän on ammatiltaan psykoterapeutti ja koiramme olivat myös sisaruksia,samasta pentueesta.
Jokainen käsittelee tämän asian omalla tavallaan ja kriisiavusta on suurin hyöty silloin,kun terapeutti tietää mistä on kyse. Jos ei ole suhdetta eläimiin ei oikein osaa auttaakaan muuta kui yleisellä tasolla. Kun sinulla kuitenkin oli psykologin aika varattuna oliko se tämän asian takia vai jonkun muun? Jos olet tavannut hänet ennenkin niin luulttavasti tietää läheisen suhteen koiraasikin ja voi sinua auttaakin. Ota yhteyttä häneen vielä ja selitä tilanteesi.
Ei tässä maassa kriisiapua taida saada silloin kuin on suurin hätä ja tarve,kyllä se on tullut selväksi monessa yhteydessä.

Mollyan, kuulostaa hyvältä tuo miten sait apua. Varmasti helpotti paljon että olitte koiraihmisiä molemmat ja omistitte samasta pentueesta koirat 🙂
Psykologin aika olisi ollut vain tätä asiaa varten, mutta onneksi kriisikeskuksesta löytyi peruutusaika ja pääsin purkamaan asiaa. Helpotti kovasti kun oli ammatti-ihminen, joka ymmärsi miten mun tausta vaikuttaa myös tämän kriisin kokemiseen ja hänkin sattui olemaan vielä koiraihminen. Minusta hän sanoi hyvin, että koirilta voisimme oppia sen, ettemme jäisi paikoillemme vaan jatkaisimme elämää eteenpäin niinkuin koiratkin, elettäisiin oikeasti hetkessä.
Suru ja kaipaus on edelleen valtava, mutta ekaa kertaa mulle tuli sellainen olo, että tästä on mahdollista selvitä.

Hyvä kun sait puhuttua sellaisen ihmisen kanssa,joka on "eläinystävällinen",sillä muutenhan ei todellista apua saa tällaisessa mennetyksessä. Pitää olla jotenkin samalla aaltopituudella,että voi edes kertoa asiasta.
Kyllä sitä kummasti ajan kanssa sitten selviää,kun ei oikein ole muutakaan mah
dollisuutta. Voit alkaa sitten miettiä uutta koiraakin,kun olet valmis siihen.
Kun on tottunut koiran seuraan ja ystävyyteen vaikea sitä on olla ilmankin.Minulla se vei pitkän aikas,mutts eihän niin tarvitse olla.
Voimia sinulle,sitä sinä tarvitset vielä pitkän aikaa!

Tuo on kyllä Mollyan niin totta, ettei muu kuin eläinihminen voi tietää miltä lemmikin menettäminen voi tuntua. En muista olenko jo aikaisemmin tämän täällä maininnut, mutta tämä menetys on ollut kyllä itselleni kaikista pahin, vaikka läheinen mummonikin kuoli vasta viime syksynä.
Nyt on koiran kuolesta viikko ja jotenkin se nostaa erityisesti taas kipeästi asian pintaan. Jotenkin tuntuu, että pitää taas elää koko päivä uudelleen ja kyttäänkin koko ajan kelloa ja mietin, että mitä tapahtui viikko sitten tähän aikaan. Vaikka tuntuu, että asiasta on jo paljon pitempi aika kuin viikko niin nyt kuitenkin taas havahtuu siihen, että siitä tosiaan ei ole sen kauempaa.
Uudelleen nousee taas pintaan kysymykset siitä, että miksi kävi näin ja miksi juuri mun koiralle kävi näin. Ja ylipäänsä, että miksi pitää käydä näin. Ja kun näihin kysymyksiin tuskin löytyy koskaan vastausta.
Tällaista tää elämä vaan on, jos alkaa menemään liian hyvin niin sitten tullaan kovaa ja korkealta alas.

Oman koirani kuolemasta on nyt 3 vuotta,mutta yhä suren myös liian varhain päättynyttä elämää. Kun tapaan ystäväni koiran,oman koirani siskon tulee aina haikea olo. Koirat muistuttivat paljon toisiaan ulkonäöltään ja luonteeltaankin. Koira on paljon keskustelussa mukana niin kotona kuin varsinkin tämän ystävän kanssa. Ei tämä koira koskaan katoa elämästäni. Se on aina mukanani muistoissa ja niin pitää ollakin. Ei toisen koiran hankkiminen mitenkään muuta tätä asiaa,siitä ei pidä huolta kantaa.
Ei se sinun järkytys ja shokki hetkessä katoa,siihen menee aikaa paljon vielä ja tarvitset kovasti tukea ja voimavaroja edelleenkin.

Taas katselin kuviani koirastani ja huomasin jotenkin yrittäväni tavoittaa sitä tunnetta mikä minulla oli kun koira oli vielä minulla. Nyt koko asia tuntuu niin etäiseltä ja epätodelliselta. Kauhea ikävä iski taas jälleen kerran ja mietin miljoonatta kertaa, että jos tuo yksi ainoa tapahtuma olisi jäänyt tapahtumatta niin elämämme olisi jatkunut täysin normaalisti ja nyttenkin olisin tässä koira vierelläni. Miksi piti käydä näin kun viimein alkoi olemaan kaikki niin hyvin 😭

Hei Diira! Miten elämäsi on alkanut sujumaan? Onhan vasta vähän aikaa kulunut tapahtumasta ja tunteet on tietenkin pinnalla vielä pitkän aikaa. Aikahan se juuri lievittää surua eniten,ei oikein mikään muu niin kovasti.
Toivon,että jaksat jo vähän paremmin kuitenkin.
Eläimen ja ihmisen suhde parhaimmillaan on suurimpia iloja elämässä,kun antaa sille mahdollisuuden. Kaikki ei koe asiaa niin,mutta jotka kokevat tietävät mistä on kyse.

Mollyan kirjoitti 19.4.2017 10:3

Hei Diira! Miten elämäsi on alkanut sujumaan? Onhan vasta vähän aikaa kulunut tapahtumasta ja tunteet on tietenkin pinnalla vielä pitkän aikaa. Aikahan se juuri lievittää surua eniten,ei oikein mikään muu niin kovasti.
Toivon,että jaksat jo vähän paremmin kuitenkin.
Eläimen ja ihmisen suhde parhaimmillaan on suurimpia iloja elämässä,kun antaa sille mahdollisuuden. Kaikki ei koe asiaa niin,mutta jotka kokevat tietävät mistä on kyse.

Moi Mollyan!
Eilen sain haettua koirani uurnan ja siroteltua tuhkat. Tuntui, että asia tuli taas vahvemmin pintaan mutta samalla olo jotenkin myös tyyntyi kun tietää, että nyt on koira päässyt viimeiselle leposijalleen ison männyn juureen. Silti ikävä on edelleen valtava ja olo melko sekava. Vaikka asian on jo hyväksynyt todeksi, joutuu sitä silti itselleen vielä hokemaan, ettei tämä ole unta (kunpa olisikin ja heräisin pian normaaliin arkeen).
Olen samaa mieltä tuosta, että ihmisellä ja eläimellä on mahdollista olla aivan erityinen suhde. Niin rehellinen ja aito. Sellaista on mahdotonta saavuttaa kahden ihmisen välillä.

Nyt olet vapaa ja mukana tuulen,
saat kulkea rajalla ajattomuuden.
Olet kimallus tähtien, pilven lento,
kasteisen aamun pisara hento.

Tuntui hyvältä kuulla,että yksi askel on taas sinulla ohi. Hautaus tai tuhkien sirottelu on tärkeä etappi surutyössä.
Kauniin runon olit myös löytänyt. Minua lohdutti kovasti runo "Tule takaisin pikku Sheba. Löydät sen varmaan netistä,jos haluat lukea. Ystäväni oli myös löytänyt koskettavan runon ja kun löydän sen panen sen tänne ketjuun. Se oli vanha intiaaniruno,jonka tekijästä ei tietoa.
Toivon sinulle kovasti jaksamista ja voimia,sillä sitä nyt tarvitset.

Diira,tässä on runo,jonka sain ystävältä koirani kuoleman jälkeen:
Älä seiso haudallani itkien,en ole siellä,
nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantin hohde lumessa.
Olen aurinko,joka kultaa viljaa,
syyssade,joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen matkaavien
muuttolintujen lento,
olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso haudallani itkien,
en ole siellä - kuollut en.
(Tekijä Tuntematon)

Kiitos Mollyan. Runot ovat kauniita tapoja muistaa mutta samalla niin kamalan surullisia ja nostavat ikävän pintaan.
Tänään huomasin itseni miettimästä mitä kaikkea jäi koirani kanssa kokematta. Kuitenkin saman tien tajusin, että on paljon parempi miettiä sitä, mitä kaikkea sen kanssa tuli koettua. Se vaan tuntuu niin vaikealta kun ikävä on kuitenkin niin vahvana päällimmäisenä edelleen.

Diira ehkä kannattaakin muistella vain niitä yhteisiä ja hyviä juttuja,joita ehditte tehdä. Muu ei enää ole mahdollista.
Sanotaan,että kun joku läheinen ja rakas kuolee niin kaikki vuodenajat sitten pitää käydä läpi,kaikki juhlat ja muut merkkipäivät niin,että ympyrä sulkeutuu. Itse en tätä alleviivaa,sillä muistan koirani usein nytkin,vaikka kuolemasta on jo pidempi aika. Suru on niin yksilöllistä ja ei se mene monellakaan tietyn kaavan mukaan. Voimia sinulle!

Mollyan kirjoitti 21.4.2017 17:40

Diira ehkä kannattaakin muistella vain niitä yhteisiä ja hyviä juttuja,joita ehditte tehdä. Muu ei enää ole mahdollista.
Sanotaan,että kun joku läheinen ja rakas kuolee niin kaikki vuodenajat sitten pitää käydä läpi,kaikki juhlat ja muut merkkipäivät niin,että ympyrä sulkeutuu. Itse en tätä alleviivaa,sillä muistan koirani usein nytkin,vaikka kuolemasta on jo pidempi aika. Suru on niin yksilöllistä ja ei se mene monellakaan tietyn kaavan mukaan. Voimia sinulle!

Mollyan, tuo on niin totta, että asiat ja tapahtumat pitää mennä läpi jossain vaiheessa ilman rakasta lemmikkiä, ennen kuin pystyy jatkamaan eteenpäin.
On käsittämätöntä, miten lamauttava ikävä välillä iskee vaikka suurimmaksi osaksi pystyy jo muistelemaan positiivisesti ja kiitollisena meidän yhteistä aikaa. Välillä myös tuntuu todella epätodelliselta tämä kaikki tapahtunut. Edelleen sitä toivoo, ettei tuota olisi koskaan tapahtunut vaikka tietää, ettei menneisyyttä voi mitenkään muuttaa.
Miten tän koskaan hyväksyy, että mulle rakkain elävä olento vietiin multa liian aikasin ja turhan syyn takia pois? 😭