Lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö
Olen 35-vuotias nainen ja käyn toista vuotta psykoterapiassa. Alunperin menin terapiaan vaikean avioeron takia ja hoitosuhteen piti jäädä melko lyhyeksi.. Pian selvisi kuitenkin ”syvempiä asioita” lapsuudestani, jotka olin unohtanut kokonaan. Tai en unohtanut (tapahtumat ovat esimerkiksi käyttäytymiseeni ja tunne-elämääni), mutta kuitenkin sulkenut pois tietoisuudesta.
Terapia on auttanut valtavasti ja tunnen vahvistuneeni monella tavalla. Nyt on kuitenkin ajankohtaiseksi noussut kysymys, kertoako muistoista tekijälle ja jos niin miten.. Tähän asti en ole halunnut edes asiaa ajatella. Olen vain vältellyt ihmisen kohtaamista. Asian tekee vaikeaksi se, että hän on isäni ja myös lasteni isoisä (tosin heidän elämässään ei ole paljon mukana ollut)..
Mutta – haluaisin kuulla vertaiskokemuksia, miten olette vastaavassa tilanteessa toimineet? Oletteko puhuneet asiasta, kirjoittaneet kirjeen tms… Pahensiko se oloa/tilannetta, vai helpottiko lopulta?