Lämpimät tunteet terapeuttia kohtaan
Löysin hyvän terapeutin, jonka kanssa on helppo olla ja puhua. Huomasin jossakin vaiheessa, että aloin ihastua häneen. Tunne on vain kasvanut. En tietenkään ole voinut siitä puhua hänelle, tai kenellekään. Tilanne on kaikin puolin täysin mahdoton. Silti ajattelen häntä jatkuvasti, odotan tapaamisia, haaveilen ja unelmoin. Tiedän, että tämä on itselleni haitallista, joudun pettymään ja sietämään valtavaa surua ja kaipausta, mutta myös vihaa ja katkeruutta niitä kaikkia tekijöitä kohtaan, jotka tekevät haaveistani täysin mahdottomia. Välillä vihaan ja inhoan myös itseäni, kuinka voin olla niin tyhmä, että haaveilen jostakin, jolla ei ole mitään toteutumisen mahdollisuuksia. Huomaan, että tilanteesta ja tunteistani johtuen voin koko ajan huonommin. En jotenkin pysty hyödyntämään varsinaista terapiaa. Varmasti joku sanoo nyt, että auttajaansa ihastuminen on tavallista ja että kyse on vain jonkinlaisesta psykologisesta jumista. Itse kuitenkin tunnistan itsessäni aidon rakastumisen tunteet. Olen tuntenut samoin elämässäni vain kerran aiemmin. Tiedän, että terapeuttini olisi ihminen, joka pystyisi tarjoamaan minulle sen turvan, nautinnon ja kumppanuuden, jota olen koko elämäni kaivannut. Tuntisin hänen kanssaan olevani perillä. Tiedän myös, että pystyisin antamaan hänelle kaiken sen valtavan hellyyden ja välittämisen ja rakkauden, jota tunnen häntä kohtaan. Tuntuu pahalta tietää, että niin ei voi koskaan käydä. Toisaalta en pyydä kuin lupaa saada osoittaa rakkauteni ja tuntea olevani aidosti rakastettu.
Oletpa tosi oudossa tilanteessa. Toki hyviä tunteita syntyy aina ihmiseen, jonka kanssa synkkaa ja saa apuakin. Nyt on kyse muusta ja se voi haitata terapiaasi. Terapeutti ei ole ystäväsi ja rakkaus sinuun hänen puoleltaan ei ole mahdollista, sillä se olisi virkavirhe ja sillä olisi seuraamuksia hänelle. Yksipuolinen rakkaus häneen taas vie pohjan kaikelta siltä, minkä vuoksi terapiaan hakeuduit.
Moi!
Terapeuttiin rakastuminen on aika normaali juttu. Sen tietävät Terapeutitkin. Ei siinä ole mitään hävettävää. Kun luottamussuhde syntyy niin ihminen kaipaa semmoisen ihmisen luo joka on turvallinen ja usein ihastuu.
Sattumalta tiedän tapauksen, että terapia on jouduttu lopettamaan, kun potilaan rakastuminen on saanut sellaisia piirteitä, että terapia ei ole enää toteutunut. Ei mikään pikkuasia se rakastuminen ja ei todellakaan normaali tapaus.
Hei KataRiina767! Hienoa, että tunteesi ovat heränneet terapeuttiasi kohtaan. Jos on kyse pitkäkestoisesta psykodynaamisesta tai psykoanalyyttisesta psykoterapiasta, terapeuttiin rakastumisen tunteet kuuluvatkin tulla terapiasuhteeseen, jos terapia toimii. Se on merkki onnistumisen mahdollisuudesta, siis terapiassa. Romanttinen todellinen suhde terapeutin kanssa ei tietenkään voi toteutua.
Terapeutille on tarkoitus kertoa myös rakastumisen tunteista. Siinä on vahvasti jotain varhaislapsuuden täyttämättä jääneitä tarpeita. Tämä voisi rikkoa terapian vain siinä tapauksessa, jos potilas alkaa toteuttaa fantasioitaan käytännössä ja esimerkiksi alkaa väkisin häiriköidä terapeuttia tuntien ulkopuolellakin tai yrittää käydä käsiksi terapeuttiin tai vaikkapa rikkoo hänen tavaroitaan siellä vastaanotolla raivoissaan, kun ei saa vastakaikua tunteilleen. Tai jos terapeutti itse ei ole tehtäviensä tasalla, eikä osaa käsitellä tätä tärkeää ilmiötä asianmukaisesti, vaan esimerkiksi ryhtyy todelliseen suhteeseen potilaan kanssa.
Rakastumisen tunteet terapeuttia kohtaan ovat tosiaan täysin normaaleja ja merkki hyvästä terapiasta. Olen itsekin kokenut niitä, hyvikin voimakkaina ensimmäisinä vuosina. Jos ne käsitellään ja käydään läpi, seuraavassa terapiassa ne eivät enää tule niin käsittämättömän voimakkaina, vaan niitä voi jo ihan rauhassa katsella sisimmässään. Myös jotkut tarpeet tulevat täytetyiksi, eikä enää seuraavissa ihmissuhteissa tule niin voimakkaasti "ylimääräisiä", pienen lapsen tarpeisiin liittyviä tunteita toista aikuista kohtaan.
Rakastumisen tunteita voi tulla myös samaa sukupuolta olevaa terapeuttia kohtaan, vaikka itse olisi hetero, tai eri sukupuolta kohtaan, vaikka itse olisi homoseksuaali. Tavallisen elämän suhteet ja seksuaalinen suuntautuminen eivät vaikuta tähän ilmiöön, vaan rakastumisen tunteet saattavat herätä millaista terapeuttia kohtaan tahansa. Siinä on kyse eri ilmiöstä. Toki tilannetta omassa mielessä varmasti sotkee se, jos terapeuttikin sattuu olemaan juuri sitä sukupuolta, johon itse voisi muodostaa tosielämässä romanttisen suhteen. Silloin varmasti on vielä vaikeampaa käsittää etenkin aluksi, mistä on kyse.
Itse rakastuin samaa sukupuolta olevaan terapeuttiin, vaikka olen hetero. Olin aluksi aika sekavissa tunnelmissa ja mietin, olenko sittenkin homoseksuaali tai bi. Se ei sinänsä olisi ollut ongelma, mutta luulen, että minun oli helpompaa käsittää terapiasuhteeseen normaalina osana kuuluva voimakaskin rakastumisen tunne, koska tilanne sattui olemaan tavalliseen elämääni nähden niin poikkeuksellinen. Ja tosiaan, osoittautui, etten ole ollut tietämättäni homoseksuaali tai biseksuaali, vaan tosiaan satun olemaan hetero edelleen.
Asiat alkoivat avautua, kun aloin puhua niistä terapeutille ja kun niitä käsiteltiin terapiassa. Tosin pitkään terapeutti vain sanoitti niitä ja otti vastaan kokemuksiani, ja koin äärimmäisen rakastumisen tuskallisena ja vaikeana. Tuo on vaikea vaihe terapiassa, mutta tärkeä.
Minäkin olen kuullut tutulta terapeutilta (ei minun terapeuttini) tapauksesta, että terapia jouduttiin lopettamaan, kun asiakas alkoi seurailla terapeuttiaan ja kaikki meni mönkään siinä suhteessa. Ei tosiaankaan aivan tavallista tällainen. Ja tosi valitettavaa, jos ihminen ei voi työtään tehdä rauhassa.
Tämä aihe voi olla vaikeimmasta päästä aiheita terapiassa käsiteltävänä. Itse koin viimeisen terapeutin suhteen näitä tunteita keskimmäisen vuoden keväällä. Kesän jälkeen otin asian esille, tunteet nimenomaan. Hän totesi ykskantaan, että tuntemus ei ole hänellä sama (minua kohtaan). Näin jälkikäteen vuosia myöhemmin hänen taitonsa liittyivät enemmän kuuntelemiseen kuin siihen, että olisi kyennyt/rohjennut tukea terapiaan-hakeutuneen itseselviämisen taitojen lisäämistä. Niihin taitoihin liittyenhän terapiaan hakeutuva terapiaa hakee. Tavallaan jouduin ohittamaan omat tunteet, en saanut niiden käsittelyyn tarvittavia apuja. Kokemus oli tuttu, sitähän koko siihenastinen elämä oli ollut, (omiin)tunteisiin liittyviä umpisolmuja, joita ei ollut voinut avata kenenkään kanssa.
Vaikka aiheen käsittely voi olla kivuliasta, sitä kannattaa pyytää, siihen on oikeutettu varsinkin, jos on terapiaan Kelastakin tukea saanut.
Luulisi, että kriteerit Kela-terapiaan pääsemiselle on melko tiukat, kun hakijoita on paljon. On painava syy, miksi sen on saanut ja niiden ongelmien selvittely pitäisi olla se pääasia. Jos aika käytetään potilaan terapeuttiin rakastumiseen ja sen selvittelyyn kallis terapia vesittyy. Pitäisi olla tarkempi seula siitä, haluaako ongelmansa oikeasti ratkaista ja käyttää terapeutin osaamista ja ammattitaitoa siihen.
Aivan. Aika usea traumatisoitunut voi vaan olla omaksumansa kiltteyden selviytymisstrategian vuoksi aseeton puoliaan pitämään. Mielestäni vastuu on terapeutilla suurempi kuin traumatsoituneella joka terapian kautta hakee itseään. Terapeutti voi olla vaikka kuinka kouluttautunut muttei silti välttämättä omaa tietynlaista silmää nähdä kuinka juuri kulloinkin olevaa terapia- asiakasta parhaiten auttaa eteenpäin. Kelan kriteeritavoite työkuntoisuudesta ei välttämättä kata itsenäisesti elämästään selviytymistä. Tarkoitan, että vaikka näennäisesti saavuttaisi Kelan tavoitteen, silti terapian jälkeen elämä voi ajautua pyörimään kotinurkissa sen sijaan että olisi rohkaistunut enemmän ihmisten pariin.
Olen käsittänyt, että terapiaan hakeutuva voi käydä eri terapeuteilla ja valita sitten sen, jonka kanssa yhteistyö voisi sujua. Kelan intresseissa on saada ihminen työkykyiseksi ja niin kai pääsääntöisesti hoitoon hakeutuvankin. Kaikkiin ongelmiin ei voi rajallisten käyntikertojen puitteissa saada apua. Jos aika menee tällaisten rakastumisjuttujen selvittelyyn siinä palaa aikaa ja rahaa joka on muilta poissa..
Se "rakastumisjuttujen selvittely" taitaa olla syvätason ongelma, joka pitää yllä monia pintatason ongelmia. Joskus on parempi korjata juuria kuin laastaroida tilapäisesti pintahaavoja. Se siinä taitaa olla ideana.
Mutta kukin valitkoon tasonsa itse. Terapeuttejakin on moneen lähtöön, ja useimmille varmaan löytyy sopiva, jos jaksaa etsiä.
Voihan sitä syväluotaavaa terapiaa omaan laskuunsa käydä vaikka lopun elämäänsä, ei kai sille ole estettä. Tämä Kelan valtion varoista kustantama on tarkoitettu työkyvyn ylläpitämiseen tai sen saavuttamiseen. Kun sitä on vaikea saada ja pitää olla hyvät perusteet niin on tarkoitus käyttää aika niiden ongelmien selvittelyyn.