Laiskuutta vai sairautta?
Hei.
Olen kohta 29-vuotias. Minulla on diagnosoitu skitsoaffektiivinen häiriö. Olen sitoutunut hoitooni ja mennyt kovasti eteenpäin, mutten silti tiedä olenko koskaan kykenevä kahdeksasta-neljään työpäiviin. Pelottaa että joudun työkyvyttömyyseläkkeelle kolmikymppisenä. Vointini vaihtelee tosi äkkinäisesti ja paineensietokykyni on aika olematon. Opiskelen erityisammattikoulussa.
Mietin usein omaa sairauttani. Olen todella hemmoteltu kakara. En varmasti olisi näinkään hyvässä kunnossa, jos en saisi ja olisi saanut paljon tukea vanhemmiltani.
Minua askarruttaa joskus kysymys: missä menee raja sen välillä mikä on sairautta ja mikä yleistä saamattomuutta? Mitä tarkoittaa surullisenkuuluisa ”ottaa itseään niskasta kiinni”? Kuinka suhtautua syy,ja seuraussuhteeseen, ja kuinka paljon tämä elämäntilanne on omaa syytäni? Mietin olenko joskus seisonut jossain tienristeyksessä ja itse omilla valinnoillani aiheuttanut ongelmani.
Minulla on suvussa jonkinverran skitsofreniaa jne., mutta eikö Suomessa lähes kaikilla ole?
Nykyisin monet ihmiset tuomitsevat sen ettei joku pysty suoriutumaan vaikkapa arjen rutiineista tms. Heidän mukaansa täytyy vaan jaksaa, koska sellaista elämä on. ”Ei se ole minullakaan ruusuilla tanssimista” -sanovat monet.
Itse olen 27-vuotias ja mulla on kanssa skitsoaffektiivinen häiriö. Ja olen miettinyt näitä asioita paljon... Että milloin sitä on vain laiska. Ja milloin on oikeus olla väsynyt. Itse olen kuntoutustuella, ensi keväänä tarkoitus hakea pysyvä eläke. En tiedä onko se hyvä vai huono asia... Tuntuu just siltä, että on ihan luuseri jos on alle kolmekymppisenä eläkkeellä. Että pitäisi vaan ryhdistäytyä.
Moi!
Olen 27-vuotias ja jäin jo 18-vuotiaana työkyvyttömyys eläkkeelle. Mietin usein myös sitä että olenko itse kuitenkin aiheuttanut kaikki vaivani. Ehkä olen ehkä en...
Minulla on myös todettu skitsofrenia, mutta nykyinen lääkärini ei ole ihan varma diagnoosista.
Olen yrittänyt opiskelua lukion jälkeen, mutta olen aina joutunut keskeyttämään opinnut paineen sietokyvyn ja oireiden uusiutumisen takia.
Nyt menen vain päivän kerrallaan. En vielä ajattele opiskelua.
Uskon että skitsofrenia väsyttää ihmistä henkisesti ja fyysisesti. Itsekin urheilen paljon ja pitäisi olla fyysinen kunto hyvä, mutta silti on vaikeaa tehdä asioita. En pidä sitä laiskuutena. Sitä uupumusta se skitsofrenia tuottaa. Se lamaa välillä. Siksi skitsofreniaa tai vastaavaa sairastava ihminen joutuu kamppailemaan elämässä enemmän kuin ns. terve ihminen. Aivan tavallisetkin koti-askareet voivat uuvuttaa. Pitää olla armollinen jonkin verran itselleen ja varsinkin silloin kun aloittaa opiskelun, täytyy huomata varomerkit. Jos oireet puhkeavat siinä vaiheessa. Niin täytyy miettiä, että miten voisi keventää stressiä ja hyvä olisi silloin päästä lääkärin puheille.
Tsemppiä!🙂👍
terve88 kirjoitti 31.12.2016 10:25
Olen kohta 29-vuotias. Minulla on diagnosoitu skitsoaffektiivinen häiriö. Olen sitoutunut hoitooni ja mennyt kovasti eteenpäin, mutten silti tiedä olenko koskaan kykenevä kahdeksasta-neljään työpäiviin. Pelottaa että joudun työkyvyttömyyseläkkeelle kolmikymppisenä. Vointini vaihtelee tosi äkkinäisesti ja paineensietokykyni on aika olematon. Opiskelen erityisammattikoulussa.
Kyllähän sulla selvästi on halu parantua. Kirjoitat, että olet sitoutunut hoitoosi ja päässytkin paljon eteenpäin ja vielä opiskeletkin. Minusta ei oo syytä asettaa sitä kahdeksasta neljään työpäivää jonkinlaiseksi mittariksi siitä, onko normaali tai kelvollinen. Ihmisten elämäntilanteet on niin erilaisia. Jos vointisi menee parempaan suuntaan, voit ehkä jossain vaiheessa jaksaakin vaikka osa-aikaista työtä.
Ei sun tartte vertailla itseäsi toisiin ihmisiin. Heillä ei kuitenkaan ole samanlaisia haasteita kuin sinulla on. Rakenna sä vaan omannäköistäsi elämää. 🙂👍 Miten opinnot sujuu muuten?