Lainan alla

Lainan alla

Käyttäjä Alliance aloittanut aikaan 27.02.2015 klo 01:49 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Alliance kirjoittanut 27.02.2015 klo 01:49

Hei.

Löysin tukinetin viikonloppuna. Viestien lukeminen ja muiden ongelmallisten kuuleminen tuntui lohduttavalta. Haluan avautua. Olen ahdistunut suureksi paisuneesta opintovelastani, opintojeni jäähyllä olemisesta ja elämäntilanteeni epämääräisyydestä.

Tartuin opintolainan velanmaksuun ja perustin aiheesta blogin.

Juuri tänään vanhempieni kotona vieraillessani äitini muistutti kouluihin hauista! ”Hanki se ammatti.” Enemmän minua ahdistaa tuo lainantakaisinmaksu, sillä jatkaessani opintoja lainani senkun kasvaa.

Vaihtoehtoni ovat: jatkaa opintoja, lisätä lainaa
jatkaa opintoja, tehdä töitä, jäädyttää laina
tehdä töitä, maksaa laina pois

Viimeisen vaihtoehdon jälkeen näen jatkavani opintojani kevyemmin. Nyt alati mielessä pyörivä laina raahaa mukanani kuin kivireki.

Sydämen puristukset ovat onneksi vähentyneet, niistä kesti 1-2 kk. Iltaiset itkut vaivaavat. En saa ahdingoltani levättyä. En tiedä miten hoitaa asia.

Käyttäjä IhmisRoska kirjoittanut 02.03.2015 klo 14:34

Ei se opintolaina maailmanloppu ole. Lainan korot ja takaisinmaksuehdot ovat hyvin kohtuulliset, joten vaikka esimerkiksi 15 000€ laina kuulostaakin ehkä nyt isolta, niin sen maksaa kuitenkin nopeasti takaisin kun pääsee työelämän syrjään kiinni.

Eli jos vain se koulutus jota nyt käyt on sellainen, että työllistymismahdollisuudet ovat hyvät, niin käy ihmeessä koulu loppuun. Toki yksi vaihtoehto on aina sitten se, että käyt kursseja läpi hieman hitaammalla tahdilla ja teet töitä samalla, tällöin vältyt ottamasta lisää lainaa.

Se, että valmistutko koulun/yhteiskunnan määräämässä ihanneajassa on aivan yksi se ja sama. Koulu saa rahan vasta siitä kun valmistut, joten jos tarvitset lisäaikaa niin pyydä rohkeasti. On nimittäin koulun etu antaa se vuosi tai pari lisää opiskeluaikaa, jos sillä vain saa opiskelijan valmistumaan.

Käyttäjä M1llerTime kirjoittanut 03.11.2021 klo 14:23

Koita nyt jatkaa niitä opintoja ja ottaa vaikka osa-aikainen työ tai keikkatyö siihen ohelle, älä mene ääripäähän että jäisit junnaamaan opinnoissa. Varmaan itelleskin tuntuu paremmalta jos saat opintoja edistettyä ja pääset alasi työelämään nopeammin. Opintolainan takaisinmaksu on kuitenkin lopulta todella edullista, se on varmaan edullisinta mahdollista lainaa. Joten jos nyt joudut ottamaan sitä lisää, maailma ei kaadu! Saat varmasti sitten valmistuttuasi työelämässä maksettua sen pois vaivattomasti. Ja pankin kanssa saa aina neuvoteltua just sulle räätälöidyn lainanmaksun. Kyllä se siitä.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: tekstieditori
  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: tekstieditori
  • Muokattu moderaattoreiden toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten.