Hei!

Löysin tämän Tukinet-sivuston vasta äskettäin, ja ajattelin yrittää purkaa tänne ajatuksiani, kun en paikalliseen mielenterveystoimistoon tms. ”uskalla” ottaa yhteyttä. Säälittävää tai ei, mutta ainakin haluan yrittää, josko tämä vähän helpottaisi asioiden/tunteiden käsittelyä.

Olen parikymppinen nuori nainen, joka on kipuillut jo teini-iästä asti painonsa kanssa, vaikkei mitään syytä moiseen kai olekaan ollut. Aiemmin syytin huonoa äiti-tytär-suhdettani, mutta enää en jaksa enkä viitsi pistää kaikkia ongelmia sen piikkiin. Olenhan minä äitini taholta kuullut olevani milloin huora, läski tai muuten vain liian lihava, mutta on se ongelma kehittynyt omassakin päässäni.

Nyt pari kuukautta taaksepäin huomasin, että minä todella pystyn laihtumaan. Viime syksynä söin äidiltä saamiani ”laihdutuspillereitä”, mutta jätin ne sittemmin pois. Nyt aloitin niiden napsimisen uudestaan, ja minulla onkin niihin ikään kuin palkkio-rangaistus -suhde; toisaalta saan ottaa niitä palkkioksi hyvin selvityistä ruokailuista, mutta toisaalta ”ylensyönnistä” rankaisen itseäni mm. niiden avulla.

Aluksi ajattelin laihduttamisen olevan normaalia ja oloni oli mitä loistavin, mutta myöhemmin ystäväni, kihlattuni ja siskoni alkoivat tuon tuosta huomautella asiasta. Olen kuulemma laihtunut liikaa. Toisaalta tunnen huonoa omatuntoa, sillä olenhan varsinainen taakka rakkaimmille ihmisille, mutta taas toisaalta se vain lisää vettä myllyyn. Kovin kaksipiippuinen juttu.

Myös olo on pahentunut roimasti; toisinaan en jaksaisi tätä maailmaa hetkeäkään. Mutta kaikenhan pitäisi olla hyvin! Minulla on rakkaita ihmisiä, olen menossa syksyllä naimisiin ja kattokin on pään päällä.

Haluan laihtua, kelvata itselleni, mutta en kuitenkaan haluaisi enää palata sairaalaan tai mielenterveystoimistoon, missä olen jo kolmesti tätä ennen masennuksen takia asioinut. Haluan hallita laihduttamista.

Ja kuitenkin olo on ihan paska. Päivä päivältä pahempi.