Laihduttamisen kierteessä.

Laihduttamisen kierteessä.

Käyttäjä Lj aloittanut aikaan 06.04.2008 klo 23:22 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Lj kirjoittanut 06.04.2008 klo 23:22

Hei!

Löysin tämän Tukinet-sivuston vasta äskettäin, ja ajattelin yrittää purkaa tänne ajatuksiani, kun en paikalliseen mielenterveystoimistoon tms. ”uskalla” ottaa yhteyttä. Säälittävää tai ei, mutta ainakin haluan yrittää, josko tämä vähän helpottaisi asioiden/tunteiden käsittelyä.

Olen parikymppinen nuori nainen, joka on kipuillut jo teini-iästä asti painonsa kanssa, vaikkei mitään syytä moiseen kai olekaan ollut. Aiemmin syytin huonoa äiti-tytär-suhdettani, mutta enää en jaksa enkä viitsi pistää kaikkia ongelmia sen piikkiin. Olenhan minä äitini taholta kuullut olevani milloin huora, läski tai muuten vain liian lihava, mutta on se ongelma kehittynyt omassakin päässäni.

Nyt pari kuukautta taaksepäin huomasin, että minä todella pystyn laihtumaan. Viime syksynä söin äidiltä saamiani ”laihdutuspillereitä”, mutta jätin ne sittemmin pois. Nyt aloitin niiden napsimisen uudestaan, ja minulla onkin niihin ikään kuin palkkio-rangaistus -suhde; toisaalta saan ottaa niitä palkkioksi hyvin selvityistä ruokailuista, mutta toisaalta ”ylensyönnistä” rankaisen itseäni mm. niiden avulla.

Aluksi ajattelin laihduttamisen olevan normaalia ja oloni oli mitä loistavin, mutta myöhemmin ystäväni, kihlattuni ja siskoni alkoivat tuon tuosta huomautella asiasta. Olen kuulemma laihtunut liikaa. Toisaalta tunnen huonoa omatuntoa, sillä olenhan varsinainen taakka rakkaimmille ihmisille, mutta taas toisaalta se vain lisää vettä myllyyn. Kovin kaksipiippuinen juttu.

Myös olo on pahentunut roimasti; toisinaan en jaksaisi tätä maailmaa hetkeäkään. Mutta kaikenhan pitäisi olla hyvin! Minulla on rakkaita ihmisiä, olen menossa syksyllä naimisiin ja kattokin on pään päällä.

Haluan laihtua, kelvata itselleni, mutta en kuitenkaan haluaisi enää palata sairaalaan tai mielenterveystoimistoon, missä olen jo kolmesti tätä ennen masennuksen takia asioinut. Haluan hallita laihduttamista.

Ja kuitenkin olo on ihan paska. Päivä päivältä pahempi.

Käyttäjä mamma83 kirjoittanut 07.04.2008 klo 17:43

Minulla on myös painoni kanssa ongelmia. Olen koko ikäni pitänyt itseäni lihavana ja yrittänyt laihduttaa, ennen olin normaalipainoinen, mutta näin itseni lihavana. Olen yli pari kymppinen myös, minulla on vuoden ikänen tyttö. Synnytyksen jälkeen lihoin 16 kiloo ja nyt olen oikeasti vähän ylipainoinen. Ahmin ruokaa ja masennun, joskus käyn oksentamassa, yritän olla syömättä että laihtuisin, mutta sen jälkeen tulee ahmimis kohtauksia taas. Miten pääsen tästä kierteestä?? Haluan laihduttaa viisaasti ja pysyvästi, mutta en pysty. Olen erittäin tyytymätön itseeni koska en ole niin laiha kun haluaisin.