Lahjakkuuden nokkimisesta
Eikö ole näin, että lahjakkuutta on monenlaista? Yhdet osaavat jo lapsena piirtää, toiset ovat hyviä liikunnassa, kolmannet kemianeroja, neljännet musikaalisesti lahjakkaita. Älykäs ja utelias ihminen haluaa kokeilla elämässään monenlaista. Minusta tervettä on, että jos huomaat, että et enää osaa sitä, mitä osasit joskus, tajuat, että on kyse vain normaalista unohtamisesta. Et enää osaa sitä, missä olit joskus hyvä. Vaativat koulut ja yliopistot voivat tehdä vahinkoa nuoren itsetunnolle ja myös aikuisen. Jos vain neroutta pidetään ihanteena, ahkera keskiverto lahjakas ihminen voi tulkita että ei olekaan hyvä. Tästä voi seurata oireiluna esim. syömishäiriö. Minä syömishäiriöstä joten kuten toipuneena kyllä kyseenalaistan käymieni rankkojen koulujeni vuoksi sen, mitä on lahjakkuus. Aina sanotaan, että keskivertolahjakkuudella pitäisi pärjätä. Lahjakkuus on oppimista, ja jokainen meistä on joskus aloittanut esim. kemian opinnot ihan alkeellisista asioista. Yhteiskunnassamme on edelleen kehitettävää siinä, mitä tulee suoritusvaatimuksiin. Lahjakaskin voi epäonnistua. Se ei ole tyhmyyttä, vaan sitä että ei tiedä kaikkea. Monet ihmiset valitsevat sen vuoksi vaikka varastotyön, koska eivät halua stressata turhia käymiensä rankkojen koulujen vuoksi. Se on yhdenlaista älykkyyttä tässä yhteiskunnassa. Kaikkia töitä voi tehdä. Kaikki eivät halua upeata uraa ja muita huippusaavutuksia, koska arvostavat elämässään muuta kun statusta ja menestystä. Kuitenkin tärkeintä on oma terveys ja hyvinvointi. Se pääsee tässä yhteiskunnassa usein unohtumaan. Hyvä opetus on pitkälti pelkkää psykologiaa. Oppimisen ilo tulee siitä, kun opettaja uskoo oppilaaseensa. Se on aina vuorovaikutusta.