Läheisten mielenterveysongelmat ja oma jaksaminen
Olen ollut koko ikäni masentuneiden/mielenterveysongelmaisten ihmisten ympäröimä ja nyt näin nuorena aikuisena alan olla todella uupunut tilanteeseen. Äitini oli masentunut kun olin lapsi (ja syö siis vieläkin siihen lääkettä, eli oletettavasti on edelleen) mikä vaikutti persoonanni ja itsetuntooni aika paljon. Muutama vuosi sitten pitkäaikainen puolisoni sairastui masennukseen ja lähes jokaisella ystävälläni on masennus tai jokin muu mielenterveysongelma. Oma masennukseni uusiutui tämän vuoden keväänä pahemmin kuin koskaan aikaisemmin ja yksi iso syy siihen on että en vain enää jaksa. Tuntuu että koko elämäni olen saanut olla jollekin tukena tai sylkikuppina. Olen vielä luonteeltani todella empaattinen niin usein esim. ystävien tilanteet mietityttää ja on voimaton olo kun en voi auttaa.
Onko muita samanlaisessa tilanteessa? Miten huolehditte omasta jaksamisesta? Voiko hyvälle ystävälle sanoa että ”anteeksi, en nyt vain jaksa kuunnella sinun huoliasi”, tai puolisolle? On myös todella hankalaa kun puolisokin on masentunut, joglaamme koko ajan sen välillä kumpi jaksaa antaa tukea kummalle.
Hei,
Pidät huolen omasta jaksamisestasi, siitä ei kukaan muu voi huolta pitää. Ensin omat ongelmat ja sitten muiden.
Olen masennuksesta toipuva ja olen hyvin tiukasti pysytellyt poissa muiden ongelmista koska ahdistun niistä. Ennen olin jokaisen tukihenkilö jolle uskoudutaan omasta jaksamisesta, nyt en enää niin auliisti ala muiden ongelmia ratkomaan.
Tilanne on varmasti hankala jos puolisokin on masentunut...Oletteko harkinneet terapiaan menoa yhdessä?
Jaksamista!
sininenkuu kirjoitti 10.10.2018 23:9
Voiko hyvälle ystävälle sanoa että "anteeksi, en nyt vain jaksa kuunnella sinun huoliasi", tai puolisolle?
Mä yritän aina sanoa läheisilleni että niiden pitää sanoa kun ne tarttee taukoa tai jos kerron liian raskaita juttuja. Kyllä mun mielestä hyvälle ystävälle voi sanoa. Se voi olla vaikea kestää, jos ystävällä ei oo muita jolle kertoa, mutta eihän se niinkään voi mennä että sä kuormitut ihan liikaa siitä että oot niin empaattinen. Oon itsekin hyvin empaattisena ihmisenä myös yrittäny opetella sellasta kuuntelemista että en ota siitä asiasta itelleni taakkaa, vaan oon vaan se kuuleva korva jonka se toinen vaatii että se saa kerrottua asiansa jollekin, mutta en se auttava käsi, koska siihen musta ei oo.