Nosto

Hei lasienklei,
Mä valitettavasti (?) pysty kokemuksia vaihtamaan, koska en ole vielä menettänyt todella läheisiä ihmisiä. Äidin menettäminen on varmasti kyllä ihan hirveän kova pala, eikä se avioeroprosessi varmaan helpota sun oloa juuri nyt. Mulle tuli mieleen (mitä mun terapeutti monesti sanoo mulle) että ehkä se avioeroprosessi nostaa mielessä pintaan myös aikaisempia vaikeita kokemuksia?

Toivottavasti sä löydät tilanteeseesi helpotusta. Onko sulla jotakuta luotettavaa ei-hoitotaho-tyyppiä jonka kanssa pystyisit juttelemaan asiasta?

Joka tapauksessa, toivon sulle parempaa huomista.

Hei!

Olem ,emettämyt momtakin läheistä ihmistä. Kaksi lähiaikoima. Toimen oli noi. 60vuotias sukulainen ja toimen noin 20vuotias kaveri. Siitä on nyt puo,vuotta. Sen kanssa oppii elämään. Ei sitä surua unohda ikinä. Välillä ,enee kaks viikkoa hyvin ilman sennsuurta muistamista, mut yhtäkkiä joku ääni, tuoksu, tai jopa että vieraalla vastaantulevalla on samanlaiset kuin kuilleella oli joskus.. tarkoitan vain että välissä voi olla hyvinkin pitlä aika kaikki ok, mut sit yhdessä hetkessä kaikki palautuu ennalleen.

Mulla om no emmem oman läheisen menetystä ollut ongelmia, joten en voi suoraan verrata. Käyn lääkärissä ja psykologilla. Sairasloma tulee tarpeeseen jos ei pysty miettii mitään muutakun ahdistusta koko ajan. Siitä ettei voi nauttia elämästä ja muustakin. Jos kaikki aika menee sen ahdistuksen käsittelyyn niin se on väärin.

Käsitelkää kuolema läheisten kanssa läpi. Mitä tunteita se herättää, mitä kiukuttaa ja sit ajattelet että ootko sä,työkykyinen vai tarviitko saikkua. Voihan sun ongelmat johtua muostakin asioista. En vähättelemsurua, se on iso asia. Koita jaksaa ja yritä ymmärrää mitä yritin tarkoittaa.

Aika selava viesti, anteeks siitä.

Isäni kuoli myös 64-vuotiaana. Jotenkin se aika ja muille puhuminen on vain autttanut, kannattaa myös käydä esimerkiksi kriisikeskuksella (tai puhelimessa) juttelemassa.