Lääkkeistä

Lääkkeistä

Käyttäjä Pieniminä aloittanut aikaan 26.12.2012 klo 20:04 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Pieniminä kirjoittanut 26.12.2012 klo 20:04

Onko kellään muulla jatkuvaa säätöä ja sähläämistä mielialalääkkeiden kanssa? Tai siis annostuksen.
Joutuuko joku esim nostamaan annosta talvella?
Onko joku nostanut jos on ollut kovin stressaava tilanne päällä?

Minä olen tosi pitkään halunnut lääkkeistä kokonaan eroon, mutta ei taida nyt onnistua kun on tosi vaikea vaihe meneillään.
Kuinkahan paljon stressihormooni vaikuttaa kaikkeen. Paljon, varmasti.

Onko joku muukin tässä jatkuvassa keinulaudassa, että joku päivä saattaa olla ok, joku sellainen että ranteet auki ja jatkuvasti miettii mikä avuksi kun ei jaksa tätä super ailahtelevaa oloa. Mikä syynä? Väärä lääke, väärä määrä, mikä? Merkkejä on kokeiltu jo tsiljoona.
Olen tosi väsynyt tähän lääkkeillä puljaamiseen ja siihen, että mieli on niin mahdottoman hauras, koko ajan laidasta toiseen

☹️

Käyttäjä Hukka73 kirjoittanut 27.12.2012 klo 08:21

Moi,

lääkkeitä ja määriä on vaihdeltu vuosia. Nykyään lääkitys on kohdallaan. Aikaa meni ja myös jouduin onnettomuuksiin kun aloin pyörtymään lääkkeiden takia. Nyt olen tyytyväinen lääkitykseen. 🙂👍

Käyttäjä Hupikko kirjoittanut 28.12.2012 klo 14:14

Kokemusta on lääkkeistä nuoruusvuosilta n23 vuotta sitten. Oli rauhoittavaa, psykelääkettä, unilääkkeitä ja vaikka mitä. Lääkkeet eivät lopultakaan auttaneet poistamaan oireitani ennenkuin olin fyysisesti siinä tilassa, eli lääketokkurassa. Päätin lopettaa lääkkeet, sillä olin mm vuoden ajamatta autoa. Keskityin lopettamisen jälkeen ajatusten hallintaan. Nyt on parempi tuskasta huolimatta, silloinen ei ollut elämää.

Kipu ja mielialalääkkeet eivät ole sellaisia että ne poistaisivat kaikki tuntemukset, ajoittaista heittoa voi olla. Keskustelu lääkäreiden kanssa auttaa ja usein voi itse ehdottaa jotain. Yritin ylemmällä sanoa, että lääkkeiden vaikutus on yksilökohtaista ja minun tapauksessani 'tietoisuus' ei turtunut ennen kuin tarpeettomalla lääkemäärällä. Aiheutti pahan riippuvuudenkin.

Pekkä lääkitys ei poista kuin oireita, ei oireiden syytä. 'Paraneminen' on eri prosessi ja vaatii usein terapiaa, ellei ajatus ole omassa hallinnassa. Mielestäni ihmisiä hoidetaan väärin. Lääkityksen pitäisi olla mahdollisimman lyhytaikaista ja terapian pitkäaikasita. Nyt on toisin päin. Ja kun joku saa eläkepaperit, terapia usein loppuu siihen. Lääkitys tulisi lopettaa heti kun ihmisen olotila on 'siedettävä'. Hoidetaan siis oireita ei sairautta.
Sanastai 'sairaus' tulee pahaa kaiku ja olisi kiva jos lääketiedekin alkaisi käyttämään mieluummin enemmän sanoja mielenhallinta ja ajatusten hallinta, kenties psyykkinen vaurio.. Eihän tuskaa kokeva ole sairas, vaan terve. Sielu on kuin ruumiskin. Ruumis ei kestä loputtomiin veren vuotamista, vaikka särkylääkkeitä söisikin.

Maailma tarjoaa nykyisin liikaa ärsykkeitä ja aivot eivät ole kehittyneet kaikkea kontrolloimaan. Kivikaudella tuski oli mm kahvikuppineuroosia.

Miettisin se mitä haluan lääkkeeltä ja keskustelisin lääkäreiden kanss.a.Huom. Kaikkien.

Käyttäjä Pieniminä kirjoittanut 31.12.2012 klo 12:42

Nostan tätä vielä jos joku muukin jaksaisi vastata, niin paljon asia painaa ja mietityttää.

Kiitos vastauksista Hukka ja Hupikko.

Onko monella tosiaan näin säätämistä tämä SSRI-lääkitys?
Koko ajan vaihdellaan määrää tai merkkiä?
Syökö joku niin, että vähemmän kesällä ja enemmän talvella?

Miten ihmeessä kestää ja pärjää tämän jatkuvan epätietoisuuden ja epävarmuuden kanssa, että mikä olo on huomenna. Niin ailahtelevaa on ja tämä on niin raskasta.
Mitään ei voi suunnitella, eikä mistään iloita, kun koko ajan pelkää aivan kauhulla miten olo vaihtelee.

Käyttäjä Teflon kirjoittanut 01.01.2013 klo 07:17

Hei, minulla on ssri-lääkitys. Sama merkki on ollut koko ajan, mutta annostusta joutui kyllä nostamaan ja olen ollut maksimäärällä nyt pidempään ja tuntunut olevan tarpeen. Eli nostaminen ei kohdallani mahdollista enää. Mutta lääkäri nosti pikkuhiljaa aina kerrallaan ja ennen seuraavaa nostoa aina noin pari vkoa samalla annoksella. Mahdollisimman pieneen ylläpitoannokseen tietysti aina tähdätään. Saan laskea annosta myös itse ja palata entiseen, jos ei toimikaan vähempi. Lääkärin mukaan annoksen suuruuden tarve on kovin yksilöllinen.
En ihmettelisi jos talvella tarvitsisi isomman annoksen, kun voi vielä kaamosmasennuskin laskea päälle mielialaa.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 06.01.2013 klo 17:00

Mulla lääkitys taas hakusessa. SSRI-lääkkeitä en pysty/suostu käyttämän. Mulle tulee niistä niin voimakkaat sivuvaikutukset. Kahdesti niitä kokeiltu, ja toisella kerralla lääkäri pääti lopettaa ko. lääkkeen, kun olin ottanut sitä puoli vuorokautta.

Mutta muuten on lääkkeitä mennyt laidasta laitaan. Vanhempaa polvea, uutta, useampaa yhtäaikaa...Ja nyt suostuisin syömään vaikka isompiakin annoksia, kuin millä nyt kokeillaan. Antaisivat mulle kunnon vanhan polven trisyklisiä. Liian helppo vain ottaa yliannostus...

Eli en osaa sinua neuvoa. Mutta jos yhtään lohdutttaa, niin täälläkin heilutaan...

-Jardin Prive

Käyttäjä jendy kirjoittanut 07.01.2013 klo 15:07

Kokemusta on. Ensin ssri, ja nyt vaihdettiin snri. Haluaisin itekkin lopettaa, ja yritin olla ilman lääkettä kuukauden pari tuon cipralexin jälkeen, olo oli aivan hirveä, itkin aamusta iltaan, loppujen lopuksi en jaksanut oloa enää, jolloin aloitettiin snri. En tiedä oisiko olo mennyt ohi, ja oliko ne vaan pahoja vierotusoireita. Harmittaa kun en päässyt lääkkeistä eroon, tuntuu että lääkkeiden kanssa eläminen on niin tasapaksua ettei juurikaan mikään tunnu miltään. Aivan sama onko täällä vai ei. En tiedä sitten onko tämäkin lääke vaan väärä mulle vai annos liian suuri, vai onko parempi yrittää taas lopettaa lääkkeet kokonaan.

Käyttäjä sarrukka kirjoittanut 17.01.2013 klo 15:04

Kävin tänään lääkärissä. En jaksanut enää. Jatkuva ahdistus ja pelokas
olo kävi ylivoimaiseksi. Vielä kun en saa nukuttua kunnolla. Olen alkanut
pelkään nukkumaanmenoa. Sain xanor nimistä lääkettä . (1mg). 1-2
tablettia päivällä ja yksi illalla ketipinorin kanssa. Onko kellään kokemusta
tuosta lääkkeestä? Onko ollut apua?. Mietityttää kun luin että aiheuttaa
riippuvuutta. Vaikka kait sitä jo riippuvuutta muutenkin muiden lääkkeiden osalta