No onpa yksinäistä ja surkeaa kun ei täälläkään saa vastakaikua ja vertaistukea 😭

Hei pieniminä.

varmasti moni on viestisi lukenut, mutta ei olla aina niin nopeita vastaamaan. Vaikea tilanne sinulla. toivottavasti sulla on turvallisia läheisiä? entä terapia? se olisi varmasti tärkeä. Kukaan ei voi oikeen toista ja toisen tilannetta tuntematta ottaa kantaa lääkkeiden lopettamiseen., kai siitä on järkevä jutella psykiatrin ja terapeutin kanssa, mikä olisi sopiva lääkitys ja miten vähentäminen onnistuisi. myös kannattaa itse tunnustella, miten eri lääkkeet vaikuttaa. Ite oon monesti jotain kokeiluani kieltäytynyt jatkosta. Toisaalta myös hyvempiä lääkkeitä on löytynyt.

Mulle kuitenkaan ne ei oo ollu toipumisen avainasia, vaan tukihenkilöt, JUmala ja turvallinen koti. Lääkkeistä on kyllä ollut myös apua, ja edelleen tarviin niitä, varsinkin nukahtamisen suhteen. Ja benzoihin mulla on aika ikävä riippuvuus vaik en yliannostuksia otakaan. Kai mä niistäkin pikkuhiljaa.

Toipuminen on aina tosi paljon pitenmpi matka kuin sitä kuvittelee, mutta luotetaan että niin tapahtuu. Siunaan sinua.
A

Miksi olit lääkkeitä vastaan? Miksi sanot lääkehoidon aloittamista "luovuttamiseksi"? Miksi haluaisit lopettaa lääkkeet? Onko perusteltuja syitä?

Miksi ajattelet, että SSRI-lääkkeet olisivat pahentaneet tilannettasi? Minä en ainakaan ole kuullut pitkäaikaisesta käytöstä aiheutuvan haittaa. Noihinhan ei synny riippuvuutta. Luulenpa, että aihetta huoleen ei ole. Netistä löytyy varmaan tietoja, jos googlaat lääkevalmisteesi nimellä. Tästä löytyvät Fimea:n (ent. Lääkelaitos) sivuilla olevat valmisteyhteenvedot:
http://spc.nam.fi/indox/nam/humspc.jsp
Lääkkeet määräänneeltä lääkäriltäkin kannattaa kysellä mahdollisista haittavaikutuksista.

Hei!
Voimia sinne Sinulle Pieniminä. Samaistun tilanteesesi täysin, itsellänikin on tosi vaikeaa ja lapsi ja puoliso antavat syyn elää. Samoin ajattelen että haluaisin olla hyvä äiti lapselleni.
Itse olen käyttänyt sertraliinia n. 15 vuotta ja nyt venlaflaksiinia noin vuoden. Olen itsekin harkinnut luopuisinko lääkityksestä kun en tiedä hyödynkö siitä. En toisaalta uskoisi että ne pahaakaan tekee, sinullakin voi olla vaan tilapäisesti huonompi kausi päällä, ei johdu masennuslääkkeestä. Lääkäriltähän voi aina kysyä asiasta, toisaalta tuntuu ettei lääkäritkään näihin aioihin mitään varmuudella voi sanoa.
Minä elän arkeani Jumalaan ja rauhoittaviin lääkkeisiin turvautuen. Elämänhalua ei juuri ole ollut mutta tytär ja puoliso riittävät syyksi elää. Sinä olet onneksi myös rakastettu niin perheesi kuin Jumalan taholta. Oletko itsellesi jostakin syystä liian ankara ja armoton? Minulla itselläni erinäisten mokien ja virheiden taakseenjättäminen ja itsensä armahtaminen on ollut vaikeaa. Sitä tässä opettelen.
Pidä hyvää huolta itsestäsi, hae itsellesi tarvittavat hoitokontaktit (tai sinulla varmaankin on jo ), hyväksy se että olet tärkeä ja sinua tarvitaan.
Toivotan sinulle hyvää ja rauhaisaa juhannusta! terveisin Arka

Kiitos vastauksista. Heti tuli tunne, että saa "jutskattua" jonkun kanssa.

Lääkkeet haluaisin lopettaa yhdestä syystä, ne ovat tehneet minut 100 kertaa sairaammaksi. Vaikka kokeiltu miljoonaa merkkiä. Eri mekanismeilla. Vuosikausia.
Ennen ssri-lääkkeitä ei ollut paniikkikohtauksia, ei todella läheltä piti- tilanteita itsemurhan kanssa ja ahdistus vaan syventynyt.
Olen jo ihan vihainen koko mömmölle, ne vetää oikeasti niin monet aivan totaalisen sekaisin, vaikka kuinka auttaisivat joillain.
Ehdottomasti olenkin sitä mieltä, että varmasti masennuslääkkeet pelastavat joitain henkiä, mutta ja iso MUTTA päättävät myös niitä!! Todella paljon.
Kaikki pahat tilanteet on tapahtunut vasta lääkkeet aloitettuani.
Aikanaan lähdin auttamaan masennustani niillä ja nyt ollaankin sitten masennuksen lisäksi paniikkikohtauksissa, ahdistuksessa ja vaikka mitä.
Ja aina kun yritän lopettaa/ vähentää, voi sanoa että itsemurha on hyvin lähellä, niin rajut oireet ainepitoisuuden heilahtelusta. Eikä kovaa paniikkikohtausta kukaan kestä mitään kuukautta, sitä tappaa itsensä jo ennen.
Onpa sitä siis aikamoiseen oravanpyörään itsensä ajanut .
Jos saisin jotain tehtyä toisin menneisyydessä, olisinpa vaatinut enemmän toiminnallista terapiaa, juttelua jne. ja sitten vasta mietoa lääkitystä jos ne eivät olisi jeesanneet yhtään. Eikä näin miten tehtiin, että ENSIN lääke, sitten ehkä muuta apua.

😭

Hei,

Totta on että lääkeresepti tulee kouraan heti kättelyssä, muun avun kanssa onkin sitten vaikeampaa. Olen lukenut kirjan "Eroon ahdistuksesta jne. seitsemässä viikossa" (kirjastosta lainasin). En kyllä uskonut tämän kirjankaan sanomaan, toitotettiin ravitsemuksen ja lisäravinteiden hyödyistä masennuksen hoidossa. Toinenkin kirja oli, oliko nimeltään "Eroon masennuksesta ilman psykoterapiaa ja lääkkeitä". Siitäkin jäi mieleen vain nuo lisäravinteet. Erityisesti suositeltiin kalaöljyä kapseleina (kalanmaksaöljyssä ei tarpeeksi vaikuttavaa ainetta). Olen itse joskus ajatellut kokeilla, en vaan ole raskinut vielä.
yksi asia jota pitäisi kokeilla, mutta kun ei ole viitsinyt, on liikunta. Liikunta vähentää ahdistusta ja masennusta. Olen suunnitellut aloittavani.
Olet niin vakuuttuneen oloinen masennuslääkkeen sopimattomuudesta itsellesi että luulisi lääkärinkin sinua uskovan. Oletko yrittänyt yhdessä lääkärin kanssa ajaa lääkitystä alas vai oletko omatoimisesti vähentänyt?
Itselläni on masennuslääkkeen lisäksi Risperdal, vaikka en olekaan psykoottinen. Pitäisi rauhoittaa.
En osaa antaa neuvoja sinulle, haluan vain toivottaa voimia jatkossa ja mahdollisuuksien mukaan rentouttavaa kesää.

Hei Arka.

Kiitos viestistäsi 🙂🌻
Pienikin yhteys ulkomaailmaan auttaa kovasti.
Lääkärin kanssa olen yrittänyt lopettaa lääkkeitä, hyvin hyvin hitaasti. Kroppani taitaa vaan olla sellainen, että kaikki sinne kuulumaton tekee todella pahaa jälkeä.
Olen hyvin herkkä myös eri ruoka-aineille jne.
Pieni toivonpilkahdus tuli tutulta, kun kertoi homeopatiasta ja siitä, miten hyviä tuloksia siinä on saatu masennuksen avussa ja ennenkaikkea kemiallisen lääkkeen lopetuksessa. Katsoinkin heti lähistön laillistetut homeopaatit ja taidan yrittää sitä tietä.
Eipä siitä ainakaan haittaakaan ole.

Nyt sataa kaatamalla ja on päivän väsy hetki mutta ehkäpä tämä tästä jos vaikka lukee jotain mukavaa hetken ja ilahduttaa lasta keksimällä jonkun mukavan leikin. Sitäkään ei aina jaksa vaikka haluaisi.

Hei kaikki.

Tänään on hieman virkeämpi päivä ja olen siitä tosi iloinen. Sain nukuttua pitkästä aikaa hyvin.
Viikonloppuna haluaisin viedä lapsen huvipuistoon, mutta asia jännittää. Pelkään niin paljon paniikkikohtauksia ja sitä etten "pääse pois" jos sellainen iskee.
Voi miten haluaisin joskus olla paniikkivapaa ja tehdä perheen kanssa kaikkea.

heippa pieniminä.

hyvää että parempi hetki ja päivä! Niin ne olot vaihtelevat---.
Mullakin on ollut paniikkitiloja, jotka on todella pitkiä...ehkä enempi kauhu ja ahdistustiloja. Oon yrittänyt mahollisimman paljon vaan kestää - vaikka en jaksaisi. Mulla isoin apu on ollut 1 ihminen jolle on voinut olla näkyvä noissakin tiloissa. Lääkkeet voi olla joo tujua kamaa.. monia on kokeiltu ja heti oon lopettanut kun tilat niin kamalia- passiivisuutta, levottomuutta, tokkuraa, nälkää-- ku ois 24h pilvessä. Nää tunnot tulleet lähinnä erilaisista natipsykooteista... Pahimmassa ahdistuksessa ne anta tokkuraisen levon, mutta mikään ratkaisu ne ei tosiaan ole.
Luulen että voit vähentää yhteistyössä sua hoitavien kanssa, ja jos sulla on turvallinen tilanne ja tuki-ihminen lähellä.--- joka ei hätäänny sinun pahoista oloista ja väistämättömistä vierotusoireista. Mutta vähennys kannattaa varmaan tehä tosi maltillisesti ja nimenomaan ei yksin jossain...
Voimia ja niitä ilon pilkahduksia sulle toivon, !!
Animi🙂🌻

Hei kaikille

Tänään olen pohtinut paljon omaa toimintakykyä ja sitä miten vaikeaa on sitä arvioida.
Arjen perusjutut tuntuu usein tosi raskaalta, esim ihan suihkuun menokin. Kaikki on työtä, joka täytyy suorittaa. Täytyy käydä suihkussa, tehdä ruokaa, pestä pyykkiä jne. Jatkuva ja loputon työleiri.
Onko muillakin ihan nämä perusasiat hakusessa? Että täytyy pakottaa itsensä suihkuun ja vaikka kävelylle, kauppaan?
Mutta sitten samaan aikaan huomaan, että kotona olo ahdistaa tosi paljon. Seinät kaatuu päälle ja ehtii miettimään sitä omaa oloa.
Miten tämän ristiriidan kanssa elätte?
Ei saa itseään liikkeelle mutta tekemisen puute masentaa entisestään.

Hei Pieniminä!
Aivan samoin koen arjen,vaikea on ryhtyä mihinkään. On kuin ei olisi voimia ei sitten yhtään.

Olen pakottanut itseni tekemään asioita. Osittain siitä syystä että perhe tarvitsee minua ja heidän takiaan en viitsi vain maata aloillani. Olen mennyt jopa niin pitkälle, että lopetin sairauslomanikin kuukauden etuajassa ja palasin töihin.

Kaiken tekemiseen saan suostutella itseni. minkään tekemisestä ei saa nautintoa. Näin on myös töissä. Nyt olen lomalla ja pyrin käymään suihkussa säännöllisesti ja laittamaan ruuan. Lapseni on jo sen verran iso (14 v) ettei tarvitse minua menoihinsa. Lopun ajan nyt lomalla olen maannut sohvalla.

Kun tulee syksy pyrin käymään seurakunnassa kerran viikossa. Vaikka ei huvita lähteä piristyy kuitenkin jos menee. Ja kirjastoautolla käyn myös kerran viikossa.

Luulen että säännölliset päivärutiinit ja tekeminen on hyväksi (kohtuuden rajoissa). Samoin on tärkeää lähteä kotoa ulos jonnekin aina välillä,jopa lähes päivittäin. Jäljelle jää vielä aikaa levätä ja olla vaan (on sekin tärkeää).

Toivotan hyvää jatkoa sinulle ja voimia päiviisi!

Hei Pieniminä ja kumppanit!

Kommentoin nyt ensin sitä lääkeasiaa: Itse söin aikoinaan monta, todella monta vuotta masennuslääkkeitä, jotka sitten vain päätin LÄÄKÄRIN VALVONNASSA lopettaa. Alussa tuntui siltä, että minulle ei oltu keksittykään lääkettä, joka auttaisi juuri minun tilanteessani. Kuitenkin lukuisten kokeilujen kautta se sopiva lääke löytyi, ja sitä minä söin vuosikaudet.

Minulla liittyi lääkkeen syömiseen kaksi tai oikeastaan kolme ongelmaa. Ensimmäinen ongelmani oli se, että käyttämäni lääke oli erittäin kallis, ja minä meinasin tehdä konkurssin sitä syödessän☹️ No, kyllä minä sain siihen taloudellista tukea... Toinen käyttämääni lääkkeeseen liittyvä ongelma oli se, että lääke salpasi tunteeni ja menetin itkemisen taidon. Myös muut tunteeni olivat hukassa. Kolmas ongelma oli painonnousu: käyttämäni lääke lisäsi ruokahalua, ja se näkyi painossani.

Nyt en ole käyttänyt vuosiin mitään masennus- tai nukahtamislääkettä. Kun äitini kuoli, sain lääkäriltä jotakin tilannetta rauhoittavaa. Ostin lääkkeet, mutta muutaman pillerin syötyäni lopetin lääkkeet, koska halusin käydä suruni läpi ilman lääkkeitä.

Huom! Minun kohdallani suruajan lääkkeettömyys onnistui, mutta se ei onnistu kaikkien kohdalla.

Minun masennuksen lääkehoidon lopettamista ja surutyötä ilman lääkkeitä tuki hyvä terapiasuhde, josta olen ikikiitollinen. Terapiaistunnot olivat muuten niitä tilanteita, joissa minä huomasin, että tunteeni olivat kadonneet. Tämän vuoksi siis lopetin valvotusti ne masennuslääkkeet vuosia kestäneen hoidon jälkeen.

Minulla masennus vei aikoinaan toimintakyvyn lähes täysin. Kotiani en jaksanut siivota, mutta hiukset pesin ja kahvilassa kävin näyttäytymässä päivittäin, jotta kukaan ulkopuolinen ei vain huomaisi masennustani. Ja se masennus vei myös oppimiskykyni, niin että jouduin pitämään monen vuoden tauon opinnoissani.

Se aika oli kyllä todella sekavaa: koti oli ylösalaisin, mutta minä en jaksanut siivota; ja kun meni ovesta ulos, kaikki näytti muka OK:lta. Voi, voi, mitä teatteria.

Nyt asiani ovat paljon paremmassa jamassa. Mutta hovipalvelijalle (kotisiivoojalle) löytyisi kyllä töitä🙂

Pieniminä kirjoitti 17.6.2012 20:24
Lääkettä on vaihdettu ja vaihdettu ja nyt on alkanut pelottamaan aivan mielettömästi se, että onko ssri-lääkkeet pahentaneet tilannettani oleellisesti?!
---
Lääkkeet haluaisin lopettaa yhdestä syystä, ne ovat tehneet minut 100 kertaa sairaammaksi. Vaikka kokeiltu miljoonaa merkkiä. Eri mekanismeilla. Vuosikausia.
Ennen ssri-lääkkeitä ei ollut paniikkikohtauksia, ei todella läheltä piti- tilanteita itsemurhan kanssa ja ahdistus vaan syventynyt.

Heippa Pieniminä! Onko nyt tosiaan kaikki mahdolliset lääketyypit kokeiltu? Jospa kuitenkin löytyisi jokin, josta olisi apua? Minä olen käyttänyt viittä masennuslääkettä (kuuluvat neljään lääketyyppiin), ja tämä viides tuntuu hyvältä. Lääkkeeni ovat olleet Tolvon (mianseriini), Sepram (sitalopraami, SSRI), Espiral (essitalopraami, SSRI), Valdoxan (melatoniinin sukuinen agomelatiini) ja Voxra (bupropioni, dopamiininin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä). Muut eivät ole sopineet haittavaikutusten takia tai muuten, mutta Voxra tuntuu antavan voimia selviytymiseen. Olen käynyt myös neljä vuotta terapiassa kerran viikossa.
Voimia Sinulle!

Vaeltaja-ihmettelijä, annat toivoa siitä, että masennuksesta voi ihan oikeasti toipua. Tätä viestiä olen kaivannut.

Vaikeaa se on, se on selvä, mutta kun yksikin on selvinnyt, niin se on mahdollista muillekin.

Lääkkeistä olen samaa mieltä, että lääkärin valvonta on kaiken a ja o. Vaikka kuinka itsestä tuntuisi toiselta. Kerran olen itse lopettanut lääkkeen ottamisen. Siitä seurasi sellainen painajainen, että kerrasta opin. Nyt noudatan lääkärin ohjeita pilkulleen.

Olen todella iloinen, jos viestini vahvisti jonkun kohdalla toivoa paremmasta. On hieno juttu, kun löytää sen toivonkipinän: löytää toivo oman toivottomuuden keskelle, sitä voimme opetella. Ja jos emme itse löydä sitä toivonkipinää, niin sen voi joku toinen sytyttää.

Kiitos, "Jaksaako", kommentistasi🙂

Hyvää kesäpäivää meille kaikille!