Kyllästynyt elämään.
En tiedä mistä aloittaisi. Mulla on kaksi pientä lasta ja avopuoliso. Osakekämppä. Vakituinen työpaikka. Mullahan pitäis olla kaikki asiat hyvin. Mutta miksi mua sitten masentaa. Rahatilanne on tiukka ollut jo pitkään. Eikä se siitä paremmaksi ole muuttumassa. Ellen sitten voita lotossa, mikä on erittäin epätodennäköistä.
Huonosta itseluottamuksesta ja sosiaalisesta pelosta oon kärsinyt jo ala aste ikäisestä saakka. Varmaan myös jonkinasteisesta masennuksesta aloin kärsimään koulukiusaamisten vuoksi.
Mun elämällä ei oo koskaan ollut mitään suuntaa. Työpaikkoja oon vaihdellut ja lopettanut sosiaalisen kammoisuuden takia ja myös sen takia, että olen kokenut, etten opi mitään työtä kunnolla ja en oo luottanut itseeni. En edes tiedä mikä mua kiinnostaa. Nyt oon ollu jo viisi vuotta alalla, jossa ei juurikaan aivoja tarvi käyttää. Ja fyysisesti tosi rankkaa yötyötä.
Alan olla jo siinä vaiheessa, että mietin luovuttamista. Töissä on tuskaista olla ja tuntuu, kuin vetäisi perässään käsiin ja jalkoihin sidottuja kivenmurikoita. Monta kuukautta ollut jo masentunut mieliala. Töihin ahdistaa ja masentaa mennä. Silti sinne toistaiseksi raahaudun. Joka päivä mietin työpaikalla ollessani vain että kauanko kestän. Vapaa ajalla en saa kotona mitään aikaan. Ei huvita eikä jaksa tehdä mitään.
Pelkään ihmisiä. Kaupassa käyntiä. Jopa lasten hakua päiväkodista. Usein en näistä teekkään mitään, vaan puoliso. Sehän tietenkin varmasti raastaa häntä. Isäni kuoli pari vuotta sitten ja samaan aikaan parisuhde oli vaikeuksissa. Nekin on vaikuttanut negatiivisesti minuun. Minusta tuntuu että olisi päästävä kokonaan pois tältä nykyiseltä alalta ja tehdä työkseni jotain mikä mua oikeesti kiinnostaa ja missä olisin hyvä. Ongelma on vaan siinä, että mua ei kiinnosta mikään ala ja en koe pärjääväni missään.
Mulla on suurimman osan päivästä tunteeton olo. Sellainen alakuloinen ja sumuinen. Töissäkään en enää puhu työkavereilleni juuri mitään. Koska aivoissa ei liiku oikein mitään.
On sellainen tyhmä olo. Mietin usein että ei tässä elämässä ole mitään järkeä.
Tarvisin varmaan jonkinlaisen terapian ja lääkityksen. Lääkitys mulla on ollut ennenkin, mutta lopetin sen syönnin, koska tunsin olevani terve, mutta nyt ei kyllä oikein terveeltä ole muutamaan kuukauteen tuntunut. Olis mukava saada jonkinlaista vertaistukee täältä. Varmaan aika sekava teksti, mutta tälläin se nyt aivoista ulos tuli.
"Mukava" kuulla, että ei ole sitten ihan yksin asian kanssa, vaikka eihän se tietenkään mukavaa ole tämmöiset asiat.
Jäin nyt sairauslomalle masennuksen takia aluksi pari viikkoa ja sitten lääkärin kanssa katsotaan kontrollissa tilanne uudestaan. Lääkettä aloin syömään myös uudestaan sepram 20mg. Lääkkeen vaikutukset alkaa vasta kuitenkin viikkojen päästä, joten saa nähdä auttaako tuo lääke minua toipumaan.
Todella uupunut olo on edelleen ja pienetkin fyysiset toiminnot uuvuttavat. Lapset on päiväkodissa ja itse makaan sohvalla tuijotan seinää. En keksi mitään mielekästä tekemistä. Pari ideaa tulee kyllä mieleen, mutta sitten mietin kuitenkin, että jaksanko niitä oikeastaan suorittaa.
Pellehermanni!
Voimia sinulle! lääkkeet ja perinteinen terapia eivät ole ainoita keinoja selvitä. Listaan tähän sinulle monia muita:
naurujooga ( kokeile nauramista vaikka Skypessä...löydät netistä ohjeet...)
musiikkiterapia
taideterapia
väriterapia ( keltainen auttaa masennukseen) osta vaikka isoja ( metri kertaa metri papereita ) ja maalaa joka päivä koko paperi akryylimaaleilla/ tai vesiväreillä VAHVAN keltaiseksi . olisi hyvä, että siihen menee ainakin tunti aikaa)
akupunktio
*terapiakoira*
magneettihoito (nyt myös sairaalassa)
ja muista sinä et ole uupunut ja väsynyt tai mitenkään huono....se on tauti mikä vaivaa!!!!
Tsemppiä
Pellehermanni ja mökötin - elämäni on ollut aivan samanlaista. Kärsin huonosta itseluottamuksesta ja sosiaalisista peloista ja huonommuudesta.Opiskelupaikat, työpaikat ja seurustelukumppanit ovat vaihdelleet. Koulusta sain paperit nippanappa. Ilman luokkatoverin apua en varmaan olisi valmistunutkaan.
Väsyin edellisen työpaikan ankeaan ilmapiiriin - osaltaan varmaan itse vaikutin siihen. En ollut kovin puhelias vaan vetäytyvä. Kunnes sitten sanouduin irti.
Masennuslääkkeitä minulle on määrätty useaankin otteeseen. Olen saattanut aloittaa,mutta lopettanut sitten.
Olen iloinen seurassa, mutta olen kuullut että minusta kuitenkin paistaa alakulo ja luottamuksen puute. Minulla ei ole oikein ystäviä.
Olen myöskin vaihtanut koulua kolmannella luokalla, ja uudessa koulussa en puhunut opettajalle viikkoon-pariin. Lapsuuteni on ollut levotonta ja häpeä on ollut vahvasti läsnä. Lisäksi koen että olen jäänyt jotenkin vaille huomiota. Lapsuudessani alkoholi oli myös mukana kuvioissa lähipiirissäni.
Olen käynyt terapiassa vuosien varrella, mutta taloudellinen tilanne on sitten saanut minut lopettamaan ne. Tuntuu, että tähän tarvitsisi vuosien terapian.
Näillä mennään. Elämä tuntuu olevan taas niin sekaisin, ja olen tyytymätön kaikkeen. Koen taasen tätä hiton yksinäisyyttä. Parisuhde ei ole sitä mitä haluan, ja taas tuntuu että tämä on lopun edellä ☹️
Kiitos viesteistänne mökötin ja lonelyhome. Tänään alotin taas työt. Saikku päättyi eilen. Ahdisti etukäteen suunnattomasti ja pelotti miten taas selviän töistä. Epävarma ja ahdistava olo on edelleen koko työpäivän aikana ollut. Saa nähdä, miten kauan pää kestää. Huonommuuden tunteet ja sosiaaliset pelot ei ole kadonneet mihinkään. Ehkä palasin liian nopeasti töihin.