Onko sulla minkäänlaista hoitokontaktia? Kuulostaa nimittäin siltä, että tarvisit jotain hoitoa. Ei mikään hyvä tilanne. Vaikkakin valitettavan tuttu. Hae ihmeessä apua, koska selvästikään et omin voimin nyt enää pärjää. Ahdistus on kasvanut sellaisiin mittoihin, että tarvitset apua. Voimia!

Olin terapiassa mutta siitä ei oikein ollut apua kun en osaa purkautua muille ihmisille. Lääkitys oli myös mutta siitä ei ollut juurikaan apua vaan pahensi oloa ja tunsin oloni zombiksi enkä yhtään ollut itseni.
Kävin kotipaikalla juuri, eikä auttanut etten saanut peiteltyä oloa loppuun asti vierailua. Nyt masentaa enemmän kun aiheutin lisää huolta, vaikka siihen olisikin syytä.

Hei Paskaniska.
Oma tilanteeni on yhtä huono. Minun piti valmistua sairaanhoitajaksi mutta en saanut päättötyötä tehtyä. Nyt olen eläkkeellä ja ahdistaa kun en ole sairaanhoitaja, paljon pakkoajatuksia siitä asiasta. Yritin itsemurhaa joku aika sitten lääkkeillä. Minulla on perhe joka tukee ja rakastaa. Oxaminia on kaapissa mutta yritän säästää. Päivät ovat pitkiä ja raskaita. Jeesukselta rukoilen apua, rukoilen sinunkin puolestasi. Kirjoittelehan taas tänne mitä sinulle kuuluu.

Paskaniska. Tajuat varmasti, että oma vointisi on täysin omissa käsissäsi!?
Ehdottomasti kehottaisin keräämään sen verran voimia ja päättäväiisyyttä, että tilaisit ajan aluksi vaikka terveyskeskukseen. Kerro rehellisesti tilanteesi,tai vaikka printtaa tämä aloittamasi keskustelu mukaasi ja näytä lääkärille jos puhua et osaa.
Mielestäni olisit ehdottomasti lyhyen sairaalahoidon tarpeessa.Sen verran että pääsisit kunnon alulle sopivan lääkityksen kanssa, niitä on kymmeniä vaihtoehtoja ja jokin varmasti sinullekin sopii. Koiran hoito järjestyy, on olemassa paikkoja joihin otetaan vastaan lemmikkejä siksi aikaa kun omistaja on esim.sairaalahoidossa. Löytyy Googlettamalla.
Psykologilla ei tarvitsemitenkään "avautua", luottamus herätellään vähitellen, asiakkaan päättäessä miten paljon on valmis kertomaan ja pätevä psykologi osaa poimia jo varsin arkipäiväisestä keskustelusta paljon tietoa ja vinkkejä.
Mitään ihmeparantumista ei tapahdu. Varsinkin hoidon alussa hyvin usein vointi jopa pahenee, koska kipeät asiat aktivoituvat pintaan. Ne kun on huolellisesti painettu "mukamas" unohduksiin.
Missään tapauksessa et saisi jäädä yksin, ja alkoholi on todella huono vaihtoehto. Paha olo kun on todella taitava uimari ja humalan myötä myös järki ja itsesuojeluvaisto turtuvat, mistä voi olla hyvinkin surullisia seurauksia.
Ainoa lääke asiaan on siis myöntää etteiyksin vain kerta kaikkiaan jaksa eikä pärjää. Nyt on saataava apua, mutta sitä ei tulla ovelle tarjoamaan. Se pitää hakea itse.

Ja siltä varalta, että nyt nousee melkomoinen älämolö että helppo se sieltä sivusta on huudella; olen itse kokenut kaks varsinvakavaa masennusta, toinen kerta vei miltei henkeni. Tiedän mitä on todella kauhea helvetillinen masennus. Elän yksin, olisi ollut helppo painua sängynpohjalle je kuolla pois, olin siihen jo täysin valmis ja kuolemaa kaipasin en muuta. Jostainsyystä kuitenkin hain vielä apua. Ihantavalliselta lääkäriltä ensin. Sain lähetteen psykologille ja mielialalääkkeen. Ensimmäiseen kuukauteen ei tapahtunut mitään lääkkeen suhteen. Valitinjo psykologille ettei se mitään auta. Hän kuitenkin kehotti olemaan kärsivällinen, myös sivusaikutusten kanssa joita minulla oli aika pahoja ja epämiellyttäviä. Ja niinpä kävi, sen kuukauden jälkeenhuomasin että mieliala ja vointi kevenee. Voimia alkaa kertyä.Sivuvaikutukset olivat historiaa, ja elämän taakka alkoi olla siedettävä kantaa.
Nyt olen kiitollinen elämästäni. Syön edelleen lääkettä ja psykologilla käyn 2 viikon välein. Enkä koskaan ole mitenkään erikoisesti "avautunut", päinvastoin, ihmettelen usein mistä me oikein ollaan puhuttu ja miten hän osaakin saada minut aukomaan ihan uusia ovia ja näkemään asioita ihan uudelta kantilta?!
Se kaikki vaatii tahtoa ja päättävïsyyttä minulta itseltäni. Muuten varmaan olisin sinne sängynpohjalle viimein kuollutkin. Olen myös oppinut hyväksymään itseni juuri tällaisena kuin olen. Minulla on keskivahva Aspergen syndrooma, mutta sen kanssa osaan elää ja hyväksyn itsessäni tämän ominaisuuden. Esim. parisuhdetta en edes yritä enkä kyllä aika tyypillisesti tähän syndroomaan liittyen edes kaipaa. Minulla on ihmisiä
jotka minut hyväksyvät tällaisena,muista viis. Ystäväni välillä ärtyvät ja sanovat suoraan,mutta osaan ja osaamme laskea siitä leikkiä. En kärsi enää mitenkään kun tiedän rajoitukseni ja myös vahvuuteni (joita on paljon). En ole "hullu" vaikka poikkean standardista.

Joten, nosta katseesi ja suorista selkäsi! Olet ja me kaikki olemme yhtä tärkeitä tai huonoja, kukaan ei ole toista arvokkaampi.☺️

Soitin tänään terapeutille ja sovittiin torstaiksi aika. Ilmeisesti saan lähetteen psykoterapiaan jo kun masennus on "uusiutuva". Sain tänään jo siivottua hieman ja ehkä olo helpottui vähän kun sai kaksikin asiaa tehtyä tänään. Edellisen kotipaikalla käynnin jälkipyykkinä äitini stressaa nyt olojani eikä helpota asiaa. Ajattelin että tänään kun on aikaansaava olo että yrittäisin valottaa hieman tätä mun sielunelämää hälle. Tiedä sitten onko viisasta vai ei, kuulostelen ensin miten traumatisoitunut hän on ennen kuin yritän edes.

Hei Pakaniska.
Voimia sulle minäkin taistelen että jaksaisin elää. Kirjoitellaan.

Olo on kuin jojolla tällä hetkellä, eilen päivällä oli ihann ok olo. Iltaa myöten olo kuitenkin pahentui, tarkoitus oli mennä kaverin luo käymään, mutta sen olikin pakko olla jossain muualla. Tuijotin siis kattoa jälleen yhden illan ja piinasin itseäni, kun olin juuri saamassa unta koira ripuloi puoli asuntoa... Toisaalta helpotus että keskityin enemmän koiran huonoon oloon kuin omaan. Tämä aamu jatkui taas heikohkosti. Paljon kahvia että univaje ei paista niin vahvasti läpi.

Jotain hyvääkin, uskaltauduin lähentymään erästä naista. Yritin kovasti varoitella häntä masennuksestani ja että kanssani ei ole varmasti helppo olla. Yllätyksekseni hän halusi olla seurassani ja ilmaisi ohastuneensa "maailmaa nähneisiin surullisiin silmiin" mitkä mulla jo varmaankin on.

Tilannepäivitys ohi, jatkakaa.

Hei!
Hienoa että uskaltauduit lähestymään sitä naista, siitä voi vielä tulla jotakin. Toivottavasti olosi paranee, voimia! Minulla aika huono olo, tätyyy yrittää jaksaa.

Taas seinät kaatuu niskaan. Miks en osaa olla niinku ihmiset? Miksi sabotoin itseäni ja kaiken mikä tekis hyvää mulle? En osaa nauttia hyvästä ja masennun lisää siitä etten osaa nauttia... Ensimmäinen kerta päiviin kun jaksan kirjoittaa saati avata puhelinta, ja tämäkin vain koska olen kyllästynyt patoamaan tätä oloa keinotekoisilla muureilla...

Hei!
Kirjoittelehan lisää voinneistasi ja mitä kuuluu. Minulla on paha olo. Kahvit keitin ja nyt kait yritän lukea. Muut nukkuu vielä.