Minä kyllä kuvittelen kaikenlaista kaiken aikaa, vieläpä.
En oikein mitään elokuvaa tai tv-sarjaa pysty katsomaan, kun en osaa erottaa mikä on totta ja mikä vaan tehtyä viihdettä.
Ja kun elokuva loppuu, minä vielä pitkän aikaa elelen sitä elämää.
Samoin käy kirjojen kanssa usein, otan jonkun roolin sieltä ja olen sellainen vaikka kirjan palautin jo kirjastoon.

Lisäksi luonnossa kuvittelen kaikenlaista noloa.. Hiihdän pitkä matkan, tuleen maalin ja nostelen käsiä kuin voittaja. Palkintoa en itselleni sentäs jaa, ehkä siksi kun koira jo muutenkin nolona katseele.
Jäävuorten valloittaja kuvittelen olevani usein. Kiipeän pulo metriä korkealla jäävuoren huipulle ja annan haastatteluja miltä ny tuntuu. Itse olen sekä haastattelija että puheenantaja.

Ja miten minusta tuntuu, että kirjotin otsakkeen vierestä. Sorry, innostuin ja kuvittelin puhuvani samasta kuin sinä.
Lähetän silti, kun on niin yksinäistä.

Moi.

Minäkin kuvittelen. Se on jotain sellaista pään sisäistä höpötystä, joka ei meinaa lakata. Se on totta minulle juuri sillä hetkellä ja käyttäydyn kuvitelmien mukaisesti. Kuvittelen usein ihmisten inhoavan, vihaavan, pitävän minua tyhmänä tms. Pelkään myös kamalasti sitä, että läheiseni hylkäävät minut. Minun on vaikea luottaa tietyllä tavalla läheisiini ja monesti syvälliset ihmissuhteet eivät kestä kauaa. Jotenkin aina odotan tulevaa takaiskua ihmissuhteissa ja odotuksellani lietson sitä tahtomattani. (Onneksi suhteet elämiin ovat aina helpompia!)

Minulla oli sellainen isä, joka kärsi aika pahoista kuvitelmiensa uskomisesta. Pahimmillaan se johti väkivaltaisuuteen kun kuvitteli äitini pettävän häntä. Teininä pelkäsin saavani liikaa kipeitä vaikutteita ja kasvavani kipeässä ilmapiirissä yhtä kipeäksi kuin isäni. Nykyään minua usein mietityttää ja pelottaa se, että mahdankohan olla tai tuleekohan minusta myöhemmin samanlainen kuvitelmiensa vainoama ihmisräähkämä, vaikka sieltä kipeästä kodista pääsin jo pois kymmenen vuotta sitten. 😞

Kiitos kun kommentoitte. Hyvä (tai en tietenkään tarkoita että on mukava) kuulla, että muillakin "viiraa" päässä välillä.
Rupesi oikein naurattamaan 😀 (mikä on tällä hetkellä vaikeaa) hysteerisesti kun luin että hiihtokilpailu koiran kanssa...minäkin käyn koiran kanssa lenkillä, mutten silloin kuvittele aina. Joskus luulen, että joku toinen koiranulkoiluttaja (mies) on kiinnostunut minusta ja tulee sellainen nolo fiilis...🤔
Onkohan noi hormoonit jotenki sekasin.

Telkkari on kyllä paha, toistaiseksi ei ole tullut muita fiiliksiä kuin tuo mainos. Joskus aiemmin elin myös mukana leffoissa ja olin olevinani yksi leffan henkilöistä. Se oli aika karmeaa kun jotenkin tajusi, ettei se ole totta, mutta silti sai "katseita" tai luuli saavansa ohjeita sieltä.

Myönnän, että kuvittelen, että voisin joskus parantua. Väsymys on tällä hetkellä ankara. Terapeutilla ei ole mulle aikaa. Ei oikeastaan enää edes yllätä. Ihan sama.

Minäkin olen joskus kuvitellut itseni ylittämässä maaliviivan kilpailussa. Olen samalla selostanut suoritustani ääneen.... Pieni hulluttelu tekee ihan hyvää. 😋

Onko teidän mielestä kuvittelu sairasta? Vai onko se vastapainoa tylsälle elämälle?
Harhat ovat sairautta mutta kuvittelu ei kai ole samaa kuin harhat?

maanvaiva kirjoitti 9.4.2010 14:33

Onko teidän mielestä kuvittelu sairasta? Vai onko se vastapainoa tylsälle elämälle?
Harhat ovat sairautta mutta kuvittelu ei kai ole samaa kuin harhat?

Kuvittelujen ja harhojen välille on mielestäni vaikea vetää viivaa ja ehkä nuo sanatkin merkitsevät eri ihmisille eri asioita. Oletan, että tarkoitat tässä yhteydessä kuvittelulla positiivisia mielikuvia ja harhoilla pelottavia, ahdistavia tai negatiivisia mielikuvituksen tuotteita. Onko näin? Jos on, pystytkö selittämään miksi kuvittelu voisi olla sairasta Vahingoittaisiko se jotakuta? Enemmänkin se olisi sairasta, jos tuntee itsensä sairaaksi kun uppoutuu fantasiamaailmaansa. Monet hienot sadut, tarinat ja käsikirjoitukset olisivat jääneet kirjoittamatta tai julkaisematta, jos niiden luojaa pidettäisiin sairaina.

Ei mun mielestä positiiviset ajatukset ja kuvitelmat ole sairaita, enemmänkin lapsenomaista eikä sekään ole pahasta. Lapsethan leikkivät kuvittelemalla itselleen erilaisia rooleja ja tilanteita ja "harjoittelevat" sitä kautta elämistä. Aikuiset tekevät joskus sitä samaa ja kutsuvat sitä näyttelemiseksi tai draamaksi. 🙂

Juuri sitä tarkoitin, että harhat ovat pelottavia ja ihminen on silloin sairas, kun niitä näkee.
En kyllä tiedä onko kuvittelu ainoastaan positiivista. Ainakin minä nolostun tosi paljon, jos joku toinen huomaa minun kuvittelevan. Jos vaan yksin,i omassa rauhassa kuvittelen, se on posiivista.

Kumma juttu etten pidä fantasiakirjoista. En osaa ehkä kuvitella samaa mitä kirjailija kuvittelee.

Tottakai se on noloa, jos joku yllättää kuvitelmista. Ne on tarkoitettu vain itselle ja suhteen pitää olla tosi läheinen, että voi jonkun kanssa jakaa omaa mielikuvitusmaailmaa. Kaikki ihmiset kuitenkin varmasti jotain kuvittelevat.

Harhat on sitten tosiaan asia erikseen. Niitähän ihminen pitää tosina vaikka niitä ei oikeasti olisi olemassa. Kuvitelmat tietää kuvitteluksi.

Lapsellisuus/mielikuvitus on todella positiivinen asia minulle. Se on suorastaan voimavara, joka auttaa jaksamaan.

Tällä hetkellä aika ahdistunut kuvitelma, että minut "hyllytetään" töissä eli laitetaan tekemään jotain muuta työtä kuin nyt. Tässä voi olla osa totuuttakin, sillä olen silloin tällöin joutunut olemaan poissa työstäni masennuksen vuoksi.
Alas mennään ja vauhdilla, kuvitelmat vain suurenevat, kohta minulla ei ole ajatuksissa muuta kuin että minut irtisanotaan...😯🗯️

kilttinainen kirjoitti 20.4.2010 13:33

Tällä hetkellä aika ahdistunut kuvitelma, että minut "hyllytetään" töissä eli laitetaan tekemään jotain muuta työtä kuin nyt. Tässä voi olla osa totuuttakin, sillä olen silloin tällöin joutunut olemaan poissa työstäni masennuksen vuoksi.
Alas mennään ja vauhdilla, kuvitelmat vain suurenevat, kohta minulla ei ole ajatuksissa muuta kuin että minut irtisanotaan...😯🗯️

Tällaisilla ajatuksilla on tapana toteuttaa itsensä. Pystyisitkö jotenkin rentoutumaan ja irrottatumaan näistä ajatuksista edes hetkeksi? Suosittelen Eckhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima"

Kiitos suosituksesta, tällä hetkellä en pysty keskittymään lukemiseenkaan. Yritetään kunhan saan itseni parempaan kuntoon. En oikeasti jaksa enää välittää mistään, ihan sama mitä tapahtuu tai on tapahtumatta. Seuraan sivusta itseäni ja ympärillä olevia...

Huomenta kaikille.

Voimia Sinulle, kilttinainen, toivottavasti vointisi kohenee.

Itselleni tämä ketju tuli myös ajankohtaiseksi.

Nyt on kulunut reilut pari viikkoa siitä, kun minulle määrätty nukahtamislääke Ketipinor 100mg loppui. Nukkuminen on ollut vähän niin ja näin. Usein se on jäänyt enimmillään noin kolmeen - neljään tuntiin yössä. Tuonakin aikana herään vähintään kerran kuitenkin.

Viime yönä minua alkoi pelottaa enemmän, kuin koskaan ennen. Pelkäsin, että heti kun suljen silmäni, jokin tumma hahmo seisoo sänkyni vieressä. Tunne on tuttu lapsuudestani. Päädyin lopulta laittamaan valotkin päälle ja tukkimaan makuuhuoneeni oven penkillä, jottei kukaan pääsisi sinne minua herättämättä. Makuuhuoneessani on myös suuri peili, johon katsominen oli virhe. Kuvittelin nähneeni jotkin toiset kasvot siinä.

Itkiessäni sitten väsymystä ja sitä, etten saa taaskaan nukuttua, tulin kysyneeksi tuolta tummalta hahmolta, joka nyt istui penkillä oven vieressä, että "Mitä pahaa olen tehnyt, miksi kiusaatte minua?" Yllätyksekseni tuo hahmo vastasi ja kertoi etteivät he kiusaa minua, vaan suojelevat. Olen kuulemma siirtynyt tietoisuuden toiselle tasolle ja voin nyt nähdä heidät. Esiteltyään itsensä ja hetken aikaa jutusteltuamme, hän kertoi, että voin nyt sammuttaa valot ja käydä huoletta nukkumaan, he turvaisivat untani. Naureskelin ja itkeskelin siinä sitten, että nyt olen lopulta seonnut entistä vakavammin, mutta enää ei pelottanut, joten sain unta.

Edelleen tuo tumma hahmo mumisee jotain päässäni, mutta liian hiljaa, jotta saisin selvää sanoista. Tiedän toki, että kaikki tuo oli vain väsyneen mielikuvituksen tuottamaa harhaa, mutta silti se oli pelottavaa. Yön aikana nukuin kolme tuntia, mutta silti oloni on erittäin energinen.

Tänään ulkona näyttää muuten olevan oikein hieno päivä. 🙂👍

Kiitos tsemppauksesta.

Tuo harhojen näkeminen on aika kamalaa vaikkakin mukava kuulla että se oli "hyvä" henkilö.
Itselläni oli vuosia sitten harhoja, jotka eivät olleet mukavia vaan todella pelottavia. En enää muista puhuivatko ne mitään, luultavasti eivät. Nämä liittyivät uupumiseen ja sitä kautta sairastumiseen.

Olen väsynyt, mutta vähän paremmassa kunnossa kuin aiemmin. Hyvä niin. Toivotaan että lääkityksen muutos auttaisi jälleen.

Työasiat silti ahdistavat, en pääse niistä eroon. Vaikea olla kun olen koko ajan sitä mieltä että esimieheni "kiusaa" tai yrittää saada minut jälleen todella sairaaksi. Onneksi käyn huomenna keskustelun jossa muitakin mukana. Jotenkin toivon, että saisin jonkun muun paikan toisen esimiehen alaisena.

Kas kummaa? Onko tämäkin harhaa, kun en ole moneen kuukauteen käynyt näillä sivuilla ja tänä aamuna tuli tarve käydä lukemassa mitä täällä on. Ja täällähän on just sitä mistä olin huolissani. Eli toissayönä heräsin keskellä yötä kauhun tunteeseen että huoneessa oli itse "pahuus", kyttäämässä minua ja aloin kuvitella että se on hakemassa minua tms. Ristin käteni ja luin rukouksia joita olin oppinut ja se olo hälveni ja nukahdin aamuun saakka.
Olen ex-alkoholisti ja kun lopetin juomisen olivat yöni tuollaisia kauhukuvia täynnä ja painajaiset olivat kauheita. Unettomuus oli tosi rankkaa, enkä uskaltanut nukahtaa, tai vilkas mielikuvitus ei antanut rauhaa nukkua.
Olen viime kuukausina nukkunut tosi hyvin, ilman mitään lääkkeitä. Lapsuudesta saakka olen nukkunut huonosti ja pelännyt yöllä, enkä syyttä, koska minua on "häiritty" yöllä, sekä lapsuudessa että sitten aikuisena.
Nyt asun yksin ja olen itselleni hokenut että minulla on turvallinen olo, kotini on turvallinen eikä tänne kukaan pääse. Viime syksynä tosin pääsi, eli kotiini murtauduttiin, tulikohan pelko jotenkin takautumana siitä, ehkä. Toivon niin.
Mielikuvitukseni on aivan liian vilkas ja herkkä. Moni ihmissuhde on loppunut kun olen liian herkkä kuvittelemaan vaikka mitä. Ja ikävä kyllä hyväksikäyttö on ollut ongelmana kun toiset ihmiset saavat minut pauloihinsa, nyt vaan on ongelmana ollut etten usko enää ketään, tässäkin asiassa pitäisi olla se kultainen keskitie. Mutta hyvään suuntaan olen menossa ja paljon on muuttunut parempaan suuntaan.

Kuvittelen melkein koko ajan jotain. Olen pienestä pitäen vaipunut omaan maailmaani ja elänyt siellä. Siellä tapahtuu asioita, iloisia, kivoja, surullisia. Elän erinäisiä hetkiä erilailla kuvitelmissani.
Puhun monasti yksinäni. Kuvittelen, miten minua haastatellaan lehteen, tehdään dokumenttia televisioon yms.

Rakastuin narsistiin, joka maalasi ihanat tulevaisuuden näkymät meille. Romahdin sieltä alas ja lujaa. Näin vuoden kuluttua totuuden hänestä ☹️
Kuvittelimme valheet todeksi.