Kuulumisia

Kuulumisia

Käyttäjä soroppi aloittanut aikaan 28.09.2019 klo 16:39 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 28.09.2019 klo 16:39

Ystävällä oli eilen isot juhlat. Olo on yllättävän hyvä, joskin aika väsynyt. Kävimme rääppiäisissä syömässä eilisiä tähteitä (juhlapaikka oli siivottu jo aamulla, eli auttamaan emme ehtineet), lähtiessä työnnettiin vielä oluet käteen. Juna kotiinpäin lähtee keskellä yöllä, joten olemme hotellissa vielä tämän päivän. Kallista, mutta ehkä se ettei tarvitse kuluttaa päivää raahaten rinkkaa ympäri kaupunkia on sen arvoista.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 06.09.2020 klo 12:33

saloka kirjoitti:
aloitin yhen käsityö projektin. Pelkään että siitä ei tule mitään. Että saan taas pettyä suuresti.

No mut alotitpa kumminkin 🙂 Sekin jo jotain.

Täällä on puolestaan polvi kiukutellut, isompia patikka- ja ulkoiluhaaveita on pitänyt muuttaa realistisemmiksi. Tänään se on jo vähän parempi, ehkä voisin käydä katselemassa jos löytyy tatteja. Katsottiin eilen illalla Kummisetä; yhteinen ystävä on sen verran huonossa kunnossa että tuntui hyvältä ottaa taukoa tilanteen ja vaihtoehtojen pohtimisesta. Pelottavaa.

Käyttäjä kirjoittanut 08.09.2020 klo 10:16

Minä sain jonkun flussa-pöpön. ja voin paksusti.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 11.09.2020 klo 21:16

Masennusoireet on ehkä palaamassa. Olen väsynyt enkä saa palauduttua kunnolla; huomaan helliväni ajatusta että jos tulisin kipeäksi voisin ehkä hiljentää tahtia; muuten se ei juuri nyt tunnu mahdolliselta. Iho tuntuu paperinohuelta, tunteet on pinnassa, vastaantulijan antaessa tilaa suojatiellä alkaa itkettää.

Käyttäjä kirjoittanut 13.09.2020 klo 10:24

Kuulostat pahasti periksiantaneelta. Haluaisitko todellisuudessa sairastua?

Käyttäjä kirjoittanut 15.09.2020 klo 18:04

Oletpas herkkä.

Käyttäjä kirjoittanut 20.09.2020 klo 22:51

Itsessä ollut samansuuntaista oloa syksyyn siirtyessä. Tuo ajatus jonka jaoit vastaantulijan huomioidessa sinua suojatiellä, sai huomaamaan oman uupumuksen tunteen jota kohti olin menossa. Kuin katkaisit sen. Toivon, että oma tilanteesi myös jotenkin laukesi, tai ainakin olet saanut levätyksi ennen uusiin työtilanteisiin ryhtymistä. Voimia askeliin 🌷

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 23.09.2020 klo 18:08

keskustelua kirjoitti:
Voimia askeliin 🌷

Kiitos keskustelua! Sain isoimmat työt palautettua, ja nyt olen alkanut vähän kerrassaan palata normaalimpaan rytmiin. Loman tarvetta olisi, mutta toisaalta työsopimus loppuu pian, joten ainakin sen jälkeen voin olla hyvällä omatunnolla vapaalla. Jo nytkin tuntuu hämmentävältä että iltapäivällä tulee hetki kun saa lopettaa työt. Unen ja levon tarve on suurta, mutta pienessä määrin olen myös jaksanut ulkoilla ja saanut kotitöitä pyöritettyä.

Käyttäjä kirjoittanut 24.09.2020 klo 08:55

Itseä omalla kohdalla hiukka hämää jokapäiväisten työkutsujen lisääntyminen. Varsinkin aamuina tehtävät vuorot sotkeneet nukahtamisia. Vaihdettava melatoniiniin välillä, nukahtamislääkkeeseen tullut turvattua liian usein?  Kuultava vaan voimavarojaan, vain niiden varassahan näitä töitä jaksaa tehdä. Vastattava kohtuudella kutsuihin. Liikkumisista koetettava pitää kiinni. Kotityöt sitten vapaamman ajan toimia.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 02.10.2020 klo 06:55

Pari hieman parempaa viikkoa takana. Olen nukkunut yleisesti ottaen hyvin, mutta tänä yönä heräsin suhteettoman suuriksi kasvaneisiin huoliin. Tuntuu että huolehtimisesta on tullut tapa, aivojen aliohjelma joka pyörähtää päälle itsestään silloinkin kun siihen ei olisi tarvetta. Kofeiinitonta teetä ja Sofi Oksasen kirjan viimeistely sohvalla; minulla on ollut jo parina iltana vuoteeseen mennessä ajatus että tänä iltana luen sen varmaan loppuun, mutta en yksinkertaisesti pysy hereillä muutamaa sivua pidempään. Luovutan siinä vaiheessa kun muutaman kerran olen huomannut että vaikka silmät ovat edelleen auki, en enää ymmärrä mitä olen lukemassa - vähän niin kuin alkaisin nähdä unta.

Keskustelua, kukin tyylillään 🙂 Toivon sinulle levon ja palautumisen hetkiä.

Käyttäjä kirjoittanut 02.10.2020 klo 12:26

Kiitos. ⛅ Ihme miten vaikeaa on välillä saada itseä säännölliseen mihinkään. Nyt kuitenkin joku kynnys ylitetty, fyysistä väsymystä ja uneen alkaminen helpompaa. Mutta aika karkaa käsistä, tätä vauhtia on joulukin 🎄⛸ kohta ohi! 😮

Voimia sinun työmaailmaan ja niille, joilla ei töihin mahdollisuutta ole, voimia oman arjen kanssa selviämiseen!

Käyttäjä saloka kirjoittanut 03.10.2020 klo 00:00

Syysterkut

Mä taisin pilata hyvät ja pitkät uneni.

Käyttäjä kirjoittanut 07.10.2020 klo 19:22

Mukavaa syksyn jatkoa. Olen kuin olenkin taas täällä, ja minulle kuuluu hyvää, kohta loppuu työharjoitteluni. 2 päivää jäljellä. Sitten on arvio. Suoriudunko työstäni! Hyvät unenlahjat minulla!

Käyttäjä kirjoittanut 10.10.2020 klo 16:50

Sain työ arvion, hyvä. Ja syysloma alkoi. Olen hakenut asunnonvaihtoa. Ens kuussa saan tietää saanko uuden asunnon. Miten sinulla on mennyt?

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 25.10.2020 klo 01:16

Hei nimetön, saloka ja Pikemiten,

Toinenkin sukulainen menehtyi lyhyehkön ajanjakson sisällä. Hautajaisissa havahduin siihen etten osannut tuntea oikeastaan mitään.

Empatiakyky on ollut matalalla, ja siksi on tuntunut parhaalta pysyä täältä poissa.

Käyttäjä kirjoittanut 26.10.2020 klo 08:17

Ei se mitään merkitse, mikä ei mitään merkitse. Pääsevät lähtemään taivaan rauhaan ilman että kaipaat. Hyvä niin. Mukavaa jatkoa.