Olen pian 24-vuotias nuori nainen. Kärsin joka päivä kuolemanpelosta, vanha elämä, onnellinen elämä tuntuu niin kaukaiselta,vaikka siitä ei olekkaan kuin puoli vuotta, kun olin terve, urheilin,ilman että pelkäsin saavani sydänkohtauksen. Nykyään pelkkä pieni hengästyminen saa minut ajattelemaan,että nyt mä kuolen.
Osa syynää pelkoihin on myös jatkuva sairastelu,pian saan tietää onko vatsassani jotain pahasti vialla,ehkä tilanne helpottaa silloin tai sitten ei. Mietin myös mitä jos saan huonoja uutisia,se ahdistaa vielä enemmän. Tarkkailen jatkuvasti terveydentilaani,mittaan kuumetta ja pulssiani ja olen hyvin tietoinen siitä jos jotain kohtaa kehostani särkee.
Olen ahdistunut ja masentunut,enkä näe pakokeinoa ulos. Tuntuu,että kukaan ei ymmärrä, ei mieheni,eivätkä rakkaat vanhempani ja lääkärit,ne tuntuvat vain nauravan minulle. Mielialalääkkeistä ei ole mitään apua,vaikka syön kahta laatua. Olisi ihana mennä nukkumaan ilman pillerin sekoittamaa päätä. Olisi ihana nauttia elämästä.
ehkä se selkeyttää asioita, kun saat tietää, onko kehossasi jotain vialla.
läheisten tuki olisi tuossa tilanteessa varmaan tärkeää. jollekin olisi hyvä saada puhua.
ja keskittyä välillä ihan muihin asioihin, jos vain mahdollista. tehdä välillä jotain mukavaa, mikä vie ajatukset muualle.
voimia!
NannaMaria, oletko miettinyt mitä alitajuntasi viestitttää? Uskooko se, että kuolema on jotain kidutuskammioon verrattavaa asiaa? Vai uskooko se että esim. rakas koirasi (tai muu tärkeä asia) jää ilman huolenpitoa jos kuolet? Koita hiljentyä ja kuulostella millaisia tarkempia syitä sieltä hiljakseen pulppuaa pintaan eli mitkä ovat toistuvat mielikuvat ja niiden sanomat.
Itse uskon, että kuoleman jälkeen on jotain elämää ja ehkä hieman parempaa jossakin muodossa. En kuitenkaan osaa sanoa mitä. Sen takia en itse pelkää kuolemaa.
Sen sijaan, että käytät energiasi pelkäämiseen, niin sinulta menee paljon ohi myös elämän hyviä asioita... joista voisit nauttia...