Oletteko muut kokeneet ahdistavaa kuolemanpelkoa? Musta tuntuu, että tällä hetkellä koen jatkuvaa kuolemanpelkoa, niin itseni kun muidenkin osalta. Olen aina valtavan huolissani läheisistä, että heille tapahtuu jotain tai että he kuolevat. Myös oma kuolema on ahdistava ajatus kun ei tiedä minne sitten joutuu. Loppuuko kaikki vaan? Se on erittäin ahdistava ja pelottava ajatus. En tiedä miten pääsen tästä eroon kun koko ajan kaikki kauheat ajatukset pyörivät päässä ja se haittaa elämänlaatua. Oletteko saaneet apua tähän ja jos olette niin mikä teitä on auttanut? En tiedä mitä teen jos vain murehdin turhaan ja sellaista mille en voi mitään, en voi sille mitään että kaikki kuolee, elämäni valuu hukkaan ku murehdin vaan vaikkei ole tällä hetkellä aihetta edes sellaiseen ainakaan en tiedä vaikka olisikin. En jaksa ajatella aina niin synkkiä, menee järki….
Hei Jappe90
Minulla myös välillä järjetön kuolemanpelko. Pelkään ettäitselle sattuu
jotain että kuolen. Samoin pelkään että läheisilleni sattuu jotain ja
kuolevat. Kaikilla meilllä on aikamme olla täällä sen ymmärrän. kuitenkin
Mietin kuolemaa usein ja pelkään. En tiedä keinoa miten tämän pelon voittaisi.
Tämän kanssa on tosi ahdistavaa elää. Minä myös otan mielelläni neuvoja
vastaan miten tämän pelon voittaisi😞
Just kirjoitin samasta aiheesta tänne. Huomasin vasta kirjoituksesi.
Minulla siis sama ongelma. Iltaisin iskee. Tuntuu etten tohdi nukkua. Että jos en herääkkään enää. Miks ihmeessä tämmöinen olo onkin?
Hei!
Minä kirjoitin myös just äsken kuolema-aiheesta, jonka "Puunlehti" oli aloittanut. Asia askarruttaa itse kutakin, ja sitä kannattaa käsitellä.
Moi!
Itelläni oli samanlaisia ajatuksia nuorempana paljonkin. Nyt vanhempana ne ovat hävinneet tyystin. Olen ollut nyt 2 vuotta sairaalan osastolla töissä ja huomannut että kuolema ei välttämättä ole pelottava tai paha asia. Se on joillekin jopa siunaus, mutta puhunkin nyt todella sairaista tai vanhoista ihmisistä. Nuorilla ihmisillä kuolemanpelko ei ole todellakaan kiva asia jos sitä joutuu miettimään koko ajan. Itse laitoin sen myöhemmin epävarmuuden , huonon itsetunnon ja vilkkaan mielikuvituksen piikkiin. Pitää vaan uskoa että elämä kantaa ja muistaa elää omaa elämäänsä. Kerätä niin hyviä ja huonoja kokemuksia. Huonoista oppii aina jotain eikä niitä kannata vetää perässään kuin kivirekeä. Siihen vetämiseen väsyy jokainen ja oma elämä jää elämättä. Pitää nauttia elämästä kun on nuori niin että on vanhana mitä muistella (ja naureskella).
Valitettavasti tämä meidän protestanttinen kylmä uskonto ei anna toiveitä ei uskoville päästä muuhun kuin ns. helvettiin. Vierailin viime kesänä yhdessä muslimiperheessä Keski-Euroopassa viime kesänä. Heillä oli aika terve ajatusmalli kuolemiseen. Eli se on Jumalan tahto ja sillä siisti. Eli he hyväksyvät asian sellaisenaan, tietysti ikävöivät ja surevat asiaa niinkuin muutkin. Itse olen tuntenut paljon syyllisyyttä kun vanhimman lapseni isä kuoli autokolarissa (nukahti rattiin) kun poika oli 4 kk. Se tapahtui 25 v sitten. Ihan kuin oisin voinut vaikuttaa asiaan jotenkin tekemällä jotain toisin. Valitettavasti minulla ei kuitenkaan ollut valtaa muuttaa asiaa mitenkään, sen olen huomannut myöhemmin.
Mikä tapahtuu se tapahtuu, me ei voida asioille mitään. Mutta ei pysty elämään täysivaltaisesti jos pelkää koko ajan. Silloin kannattaa hankkia apua että omat siivet alkavat kantamaan.
Tuosta kuolemasta minulla on sellainen ajatus että sielu jatkaa kulkuaan jonnekin ja tämä meidän ulkoinen kuori vanhenee ja kuolee. No tämä on minun uskomukseni. Juttelin yhden syöpäsairaan vanhan miehen kanssa kuolemasta sairaalassa. Esitin ajatukseni hänelle kuolemasta. Hän sanoi vaan että kylläpä siellä taivaassa kävisi aikamoinen pulina jos ne kaikki sielut siellä olisi. Naurettiin sitten ihan kippurassa ajatukselle, mutta ei se minun uskoani siihen asiaan heikentänyt.
Siis hae jutteluapua pelkoosi. Meillä kaikilla on pelkoja erilaisista asioista, yhdellä yhtä ja toisella jotain toista.
Tämä on varmaan ihan seko kirjoitus tähän asiaan, mutta jaksamisia kaikille asiasta kärsiville!🙂🌻
ITSE PELKÄÄN KUOLEMAA.
Olen kuitenkin keksinyt yhden hyvän keinon. Kyselen kavereiltani ja muilta läheisiltä että pelkäävätkö he kuolemaa, miksi miten jne. moni ei pelkää ja niillä on lohduttava syy siihen, se antaa oikeesti puhtia siihen, että eikö kuolema olekkaa pelottava juttu.
(mut onhan myös niitäki jotka pelkäää.. )
Minä en pelkää kuolemaa, lähinnä siksi kun uskon taivaaseen. Mutta ei minua haittaa vaikken eläisikään iänkaikkista elämää vaan kuolisin vaan pois ja se olisi siinä. Helvettiin en usko.
Minä tavallaan olen jo pari vuotta odottanut kuolemaa, koska olen omasta mielestäni elänyt jo tarpeeksi. Elän silti tätä elämää täysillä ja nauttien elämisestä lähes joka hetki.
Minä ajattelen, että kun kuolen, tulee vene, koska asun joen rannalla. Jätän ruumiini palvottavaksi eläville läheisille mutta sieluni astuu veneeseen ja liukenen hitaasti kohti taivasta. Jossa minua odottaa kuolleet omaiseni.
Mitä sitten tapahtuu, sitä en osaa kuvitella mutta ei se pelota.