äitini hukkui 2006 ja veljeni tappoi itsensä neljä kuukautta myöhemmin sen jälkeen olen vain maannut ja lopettanut syömisen enkä ole avautuja ihminen mutta kai se jesse joskus myös jeesaa.
hei!
Sinulla on paljon raskaita kokemuksia takanasi, ne ovat hyvin epätavallisia ja lamauttavia. Ei ole mikään ihme, jos on masentunut Ole kiltti ja hae apua itsellesi. Se, mitä nyt teet ei tuo takaisin poismenneitä. Sinä olet rakastettava ja tärkeä, sinun elämälläsi on tarkoitus. On tärkeää, että sinä jatkat ja huolehdit itsestäsi. Mutta kukaan ei jaksa tuossa tilanteessa yksin.
Silloin, kun minulla oli vaikeaa ja masennuin, en sitä itse huomannut. Mieheni sanoi minulle: mene hoitoon, kun itkin lauantaisaunassakin. Mikään ei pysynyt muistissa ja millään ei ollut väliä. Ajattelin, etten osaa mitään ja mistään ei tule mitään. Menin kuitenkin yleislääkärille ja kerroin oireeni.. Hän ymmärsi, mitä tarvitsin: sairaslomaa, aluksi 2 viikkoa. Hän myös sanoi minulle varmaankin kolme kertaa: mene psykiatrian avopoliklinikalle. Jotenkin löysin paikan puhelinluettelosta ( kunnallinen palvelu) ja soitin. Puheluun vastasi sairaanhoitaja, joka järjesti minulle ensimmäisen ajan terapeutille. Lopulta pääsin myös psykologin terapiaan, jota kesti 3 vuotta. Minulla oli keskivaikea masennus. Vielä jälkeenpäin olen saanut toisella paikkakunnalla asuessani aivan samannimisestä paikasta psykologin tukea. Järjestelmä on ollut loistava ja se on pelastanut minut elämälle. Olen myös saanut apua tämän palstan omalta kanavalta. Olen tästä kaikesta kiitollinen.
En voi millään tietää tuskasi määrää. Ammattilaiset osaavat helpottaa ja he auttavat löytämään oman polun pään. Se odottaa myös sinua. Jos et löydä yksin apua, kerro ystävälle, sukulaiselle, jollekin johon voit luottaa tai vaikka kirkon diagonissalle. Sinulla on oikeus saada hyvää ja ymmärtävää apua. Sinun ei tarvitse osata mitään, vain olla, asiat aukenevat aikanaan. Toivon sinulle voimia tulevaisuuteen. Hyvä, kun jaksoit kirjoittaa tälle palstalle.
Hei
Otan osaa sinun menetyksiisi.
En osaa edes kuvitella kuinka vaikeata sinulla on.
Onko sinulla muita ystäviä tai sukulaisia, joille voisit puhua?
Minä sain apua masennukseeni kunnun psykologilta. Siitä oli paljon apua. Kirjoitan myös päiväkirjaa. Se auttaa jäsentämään ajatuksia, kipua, tuskaa, epätoivoa, kysymyksiä.
Älä jää surusi kanssa yksin.
SInä et ole yksin. Me ollaan täällä näyttöpään toisessa päässä, mutta etsi itsellesi myös ihminen, joka voi pitää kädestäsi kiinni ja halata. Sellainen ihminen, joka voi olla sinulle olkapää.
Sinä olet tärkeä.🙂🌻