Kuntouttava työtoiminta

Kuntouttava työtoiminta

Käyttäjä Anemone nemorosa aloittanut aikaan 05.08.2022 klo 18:20 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Anemone nemorosa kirjoittanut 05.08.2022 klo 18:20

Mulla loppui viime viikolla hyvinvointiryhmä, jota oli kerran viikossa puoli vuotta. Alkuun se jännitti, mutta sääli, että se loppui.

Tällä viikolla mulla alkoi tiistaina työkokeilu, joka on näin alkuun kolme kuukautta kerran viikossa 4 – 8 tuntia toimistotyötä vanhusten palvelutalossa. Ekana työnä oli perinteistä toimistotyötä papereiden aakkostamista. Tykkäsin sitä tehdä. Mun selkä, niska ja silmät ei. En pitkään aikaan ole tuijottanut papereita 4 tuntia. Jätin jopa ruokatauon pitämättä, kun odotin sovitusti lääkärin soittoa. Mulla kävi tuuri, kun lääkäri soitti juuri silloin, kun kaksi muuta työntekijää meni syömään. Olin kyllä väsynyt töiden jälkeen, mutta sain siitä energiaa ja soittelin pari puhelua illemmalla. Tiistai oli hyvä päivä. 

Sitten tuli keskiviikko. Tuli oikein mahalasku. Mulla meni aamupäivä itkiessä. Ei mulla siihen mitään varsinaista syytä ollut. Ensi tiistaina uudestaan. Odottelen myös, että ”työsopimus” menee perille kaupungille ja tieto Kelalle, että työmarkkinatuen maksatus jatkuu. Se meni poikki heinäkuun vikapäivä. 

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 08.08.2022 klo 09:01

Kuulostaa stressaavalta odottaa lääkärin soittoa ja toivoa että se osuu ruokatauolle, jos ei halua että työkaverien huomio keskittyy siihen. Ei ihmekään että väsymys (ja ehkä jännityskin? tai voihan olla ettei tuonne meno sinua jännittänyt) purkautui keskiviikkona itkuna. Miten loppuviikkosi meni?

Toivottavasti saat huomenna ruokatauon pidettyä, istumatyössä pienet horisonttiin-tuijottelu ja seisomaan nousu-/hartioiden pyörittelytauot on tärkeitä! 🙂

Käyttäjä Anemone nemorosa kirjoittanut 08.08.2022 klo 15:47

Kiitos Soroppi! Niin mulla on toi kerran viikossa. Olin veto pois koko loppu viikon. Huomenna uudestaan. Vähän se jännittää tai siis tosi paljon. Joo mun tarvii mennä huomenna oikein syömään tai ottaa eväitä. Täytyypä pitää taukoa paperien tuijottelusta. Huomenna ei onneksi ole tulossa lääkärin soittoa.

Mulla jäi viime yönä unet neljään tuntiin, kun ei vaan nukuttanut. Mulla oli tarkoitus varata aika neljänteen korona rokotukseen. Varauksista huomasin, että ensi viikon diabeteshoitaja onkin vieras. Mulla on on ollut sama hoitaja pitkään ja antoi mulle ajan tuolle päivälle. Mä sain jo toukokuussa muutettua ajan muutamaa tuntia myöhemmäksi psykoterapia-ajan takia. Stressaan uutta diabeteshoitajaa. Koitan kääntää sen positiiviseksi. Olen tykännyt hoitajasta, joka mulla on ollut. En tiedä, onko hän lomalla tai jotain muuta. Mun on vaikeaa saada kontaktia uuteen hoitajaan. Mä toivon, ettei tulisi ainakaan torjuttua oloa. Silloin Mä peräännyn ja menen lukkoon.

Käyttäjä Anemone nemorosa kirjoittanut 12.10.2022 klo 17:02

Olen kohta tehnyt 3 kuukautta kuntouttavaa työtoimintaa kerran viikossa. Eilisen työpäivän jälkeen olin ihan poikki.  Niskaa, hartioita ja selkää särki sekä ahdisti. Oli ollut aikaisemmin puhetta, että mulle tulisi toinen työpäivä viikossa. En ole siihen valmis. Olin jännittynyt eilen, kun soitin mun kuntouttavan työtoiminnan vastaavalle. Oli puhetta, että jatketaan kerran viikossa seuraavat neljä kuukautta. Sopimus siitä tehdään työpaikalla.

Puhelun jälkeen mulla särki päätä. Se, että olin puolustanut itseäni, sai mut tolaltaan. Mulle ollaan tekemässä työkykyarvio psykiatrian poliklinikalla psykologin ja toimintaterapeutin toimesta, kunhan saan sinne ajan. Sinne on psykiatrin mukaan jonoa.

Eilen tuli myös tieto, että mun omavalmentaja vaihtuu. Seuraavassa aktivointisuunnitelman teossa on vieras omavalmentaja ja vieras sosiaalityöntekijä. Mä stressaan vaihtuvuutta. Mulla on fyysisiä rajoitteita. Mun psyykkinen hyvinvointi on tällä hetkellä herkässä tilassa. Sitä ei oikeastaan tajuta, mitä kaikkea olen kokenut ja siitä huolimatta opiskellut, käynyt töissä ja kasvattanut lapset. Nyt pyydän itselleni apua ja toivon, ettei mua poljeta työttömien järjestelmässä lisää

On onni, että olen päässyt aloittamaan toukokuussa psykoterapian. Ensi viikolla siinä on tauko.