Kun vaaditaan enemmän kuin jaksaa
Tänään on taas päivä, jolloin kaikki tuntuu pahalta. Tuntuu, että kaikki vaativat jotain ja minä räpiköin hädin tuskin pinnalla pysyen, kun yritän revetä joka paikkaan.
Mies on lähes aina töissä. Minä kotona lapsilauman kanssa. Heti kotiin tultuaan mies alkaa osoitella kotitöitä, joita en ole tehnyt. Jos tiskit on altaassa pesemättä, saan kuulla siitä. Jos lasten leluja pyörii lattialla, alkaa tiuskiminen. Ennen pidin kodin aina puhtaana, mutta nyt lapsia on enemmän ja aikaa vähemmän. En vain onnistu, vaikka yritän.
Huolehdin myös sairaasta äidistäni. Hän on kovin vaativa. Pyytää tekemään sitä ja tätä. Viemään tuonne ja tänne. Jos sanon etten ehdi, alkaa marttyyrimainen valitus. ”Mitäpä sitä tälläistä vanhaa akkaa alkaisitkaan auttelemaan..”. Tulee paha mieli, omatunto alkaa soimaamaan. Jos voisinkin jättää sen kahvikupillisen juomatta ja lähtisinkin äitiä auttamaan. Sisarukset olettavat että minä hoidan äidin asiat, asunhan lähimpänä.
Ystävät asuvat kaukana. Haluaisivat nähdä, mutta eivät ymmärrä etten pääse täältä tuosta noin vain lähtemään. Suurperheen kanssa täytyy asioita ensin järjestellä. Ei voi tehdä mitään extempore. Kun ilmoitan ettei yhteiset lomareissut ja muut nyt onnistu, saan kuulla olevani ystävä joka ei näe vaivaa ystävyyssuhteidensa eteen. Ehkä en sitten näe.. On niin paljon hommaa omissakin asioissa. Aina olen kuitenkin järjestänyt aikaa tuntien puheluille tai viestittelyille, jos ystävän sydäntä joku asia painaa. Aina olen yrittänyt kuunnella.
Oma aika on kortilla. Lapset ja kotityöt syövät joka minuutin. Iltaisin en jaksa enää valvoa omia asioitani tehden, kun tiedän että yöllä vauva taas herättää. Joskus mies järjestää minulle vapaaillan viemällä lapset johonkin tunniksi tai pariksi. Siitäkin poden huonoa omaatuntoa ja tunnen tarvetta tehdä vastapalvelukseksi saman vaikka voimat siihen ei riittäisikään.
Miten voi pieni ihminen jaksaa kaiken, kun vaatimuksia satelee joka suunnasta koko ajan enemmän ja enemmän? Miten saan tehtyä tälle stopin?
Hei
Tilanteesi kuulostaa samalta kuln omani silloin kun asuin vielä kotona. Jos pääsin koulusta aikaisemmin kuin muut minulle valitettiin miksi en ole pyykännyt tai tiskannut. Jos huoneeni lattialla oli yksikin vaate, minut herätettiin siivoamaan keskellä yötä.
Itselläni ei ole lapsia en osaa edes kuvitella millaista voi olla kun lapsi vaatii huomiota keskellä yötä.
Jos olisin sinä puhuisin äidillesi että et ehdi rampata 24/7 hoitamassa häntä. Sekä miehellesi että kotityöt pitäisi jakaa, siivoaisitte vaikka vuoroviikoin. En tiedä ehkä parisuhdeterapiasta voisi olla apua.
Hei,
Pienet lapsethan vievät aikaa ja energiaa, siinä voi jäädä muutamakin kotityö tekemättä.
Olet kovin ahkera ja auttavainan sekä vastuullinen. Mutta saat sinäkin sanoa muille mielipiteesi ja sen olon, ettet repeä nyt enempään.
Noissa ruuhkavuosissa voi tosiaan moni homma jäädä vähemmälle kun on niin paljon tekemistä.
Yritä pitää itsestäsi huolta niin paljon kuin mahdollista. Ja jospa löytäisit luotto-ihmisen kelle puhua kuulumiset.
Voimia!
Muistan nuo ajat hyvin. Lapseni nyt 13,11 ja 7-vuotiaat.
Olet todella kovilla,ei ihminen jaksa loputtomiin että revitäån niin moneen suuntaan.ja vaikka kuinka yrittää parhaansa ja on voimiensa äärirajoilla,kuulee vielä lisää vaatimuksia ja valituksia,on.vaarassa loppuunpalaminen. Ja helposti tulee tunne ettei arvosteta.
Huolehdit niin paljosta,taidat olla empaattinen ja kiltti luonne jonka puoleen on helppo kääntyä.usein sellaisten ihmisten yli kävellään,jopa käytetään noita piirteitä hyväksi (tahallisesti tai tahattomasti).
Mun neuvo on että kerrot miehellesi ja muille läheisillesi tuntemuksistasi.tarvittaessa tiukasti jolleivät ymmärrä.
Puhu jaksamisestasi neuvolassa,sieltä voi saada perhetyöntekijä apua ja neuvolapsykologille keskusteluaikaa.älä pado tuntemuksiasi sisälläsi,sillä silloin olosi vain pahenee ja tilanne paisuu.
Puhun kokemuksesta.voimia sinulle!