Kun en enään vaan jaksa
Olen uusi täällä. Ahdistus ja yksinäisyys on niin kovaa, että en tiedä enää mitä tehdä…
Olen pilannut elämäni aivan täysin ja en tiedä miten selviän. Olen tehnyt paniikissa koko ajan ratkaisuja, jotka ovat vieneet minut vain huonompaan suuntaan.
Turha tässä koko elämääni kirjoittaa, mutta yritän vähän valaista tilannetta :
Minulla oli vakituinen työ ja henkilökohtaisessa elämässä alkoi tulla isoja huolia lapsen/nuoren kanssa ja uuvuin täysin(olen ollut totaalinen yksinhuoltaja koko ajan).
Yritin hakea työterveydestä sairaslomaa, koska olin aivan puhki. Työpäivän jälkeen kaaduin sohvalle ja nukuin seuraavaan aamuun,kun piti lähteä töihin.
Sain vaan parin viikon sairaslomia ja työterveyslääkäri sanoi, että työ auttaa minua ja vähätteli ja sanoi, etten näytä masentuneelle ja uupuneelle.
Sitten alkoi työnantajan puolelta painostus, että mikä työssäni on vikana. Aloin inhoamaan koko työtänikin, mistä olin aikaisemmin kuitenkin pitänyt.
Alkoi ahdistamaan koko pieni kaupunki, jossa asuin ja aloin inhoamaan siellä kaikkea. Yhtääkkiä sain päähäni idean, että muutan pois ihan vieraaseen isompaan kaupunkiin ja jätän kaiken taakseni…ja siitä se alamäki vasta lähti.
Jätin juuri täysi-ikäiseksi tulleen nuoreni yksin asumaan entisen kaupunkiin, jossa hänellä ei ollut sukulaisia tai mitään tukea.
Itse aloitin vuorotyön toisessa kaupungissa, vaikka en ollut edes työkykyinen. Masennuin ja sain potkut.
Muutin takaisin entiseen kaupunkiin. Aluksi tuntui hyvälle, mutta sitten ahdistus iski. Kuulin itsestäni kauheita juoruja ja en enää saanut töistä mistään. En pystynyt tekemään mitään ja olin aivan rahaton.
Sitten hain taas töitä samasta isommasta kaupungista mihin olin aiemmin lähtenyt, koska minulla painoi vain ajatus, että en enää kestä rahattomuutta ja tarvitsen töitä.
Sain työpaikan ja jouduin muuttamaan pikaisella aikataululla ja vuokraamaan todella kalliin huonokuntoisen asunnon. Samaan aikaan nuoreni ahdistui ja hän muutti aivan yhtääkkiä toiseen kaupunkiin ja syytän siitä myös itseäni…
Aloitin rankan kolmivuorotyön ja olen tehnyt nyt sitä pari kuukautta.
Työyhteisö on todella sairas. Alusta asti jouduin kovan työpaikkakiusaamisen kohteeksi.
Työvuorot ovat niin rankkoja, etten jaksa muuta kun raahautua töihin ja kämpille nukkumaan.
Vapaapäivät vietän aina yksin, koska en tunne kaupungista ketään ja työpaikalla on turha yrittää ystävystyä. En ole huonovointisempaa ja ilkeämpää työyhteisöä nähnyt.
Otin asian esimiehille puheeksi, mutta he eivät tee asialle mitään.
Olen aivan lopussa.
Herään öisin paniikkikohtauksiin(jota minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut) ja itkuun.
Olen kokoajan hermona ja jännittynyt ja ahdistus on kauheaa.
En voi enää mennä takaisin töihin. Olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta nyt parin vapaapäivän jälkeen tuntuu etten kertakaikkiaan voi palata.
Jos sanon itseni irti saan karenssin ja minulla on iso velkataakka maksettavana.
Kaipaan takaisin entiselle paikkakunnallle, koska siellä minulla on edes muutama ystävä.
Mutta tuntuu, että mitä ihymiset ajattelevat jos taas pari kuukautta täällä asuessani muutan taas takaisin. Ja nuorenikaan ei enää asu siellä.
Ja mitä teen sielläkään, kun paikkakunnalla ei ole töitä.(en kyllä ole tällä hetkellä työkykyinenkään)ja sama kauhea rahattomuus taas edessä.
Olisin erittäin kiitollinen, jos joku jaksaa lukea tämän sekavan tarinani loppuun ja antaa edes muutavan vinkin… Tuntuu, että olen niin pohjalla ja yksin, että en enää jaksaisi elää. Elämä on ollut nyt niin monta vuotta pelkkää taistelua ja muuttoja ja epäonnistumisia…☹️