Kun elämä on liikaa kestettävää

Hei taas. En ole käynyt täällä vähään aikaan, ja nyt kaipasin takaisin tänne teidän seuraan.

Viimeaikoina mun elämässä on ollut kaikenlaista, niin kuin tiedätte. Erosin pitkäaikaisesta suhteesta, joka ei kyllä oikeastan ollut suhde. Ystävyyttä vain. Äidillä on parantumaton syöpä. Nyt on huono olla hänellä. Ahdistavaa. Ei ole töitä eikä ystäviä. Vain yhden kanssa joskus pelaan. En pidä siitä.

Minne olen menossa? Tällä hetkellä tuntuu että vaellan vain syksyisessä sumussa vailla suuntaa. Ilma on painostava ja sateinen. Jokin on tulossa? Mutta mikä se on ja missä? Elämässäni ei oikein ole suuntaa mihin kulkea, ei syytä miksi ottaa seuraava askel, jos se kuitenkaan ei kanna?

Kesä on mitä kaunein, ulkona on pariskuntia ja perheitä nauttimassa kesästä. Ystävyksiä rannallla. Kaikki tuo voisi olla omaa elämääni, mutta täällä yksin kuuntelen melankolista musiikkia ja valitan elämääni. Mikä siis olen? Saamaton? Luuseri? Vuosisadan kesä, ja tuntuu kuin elämä antaisi uutta toivoa, mutta en vain löydä sen tarjoamaa otetta oikealle polulle. Mistä ottaa kiinni? Mistä löytää se punainen lanka? Syy elää.

Tällä hetkellä koen, että ei minulla ole mitään syytä huolehtia terveydestäni, vaikka lääkäri varoitti korkeasta verenpaineesta. Miksi välittää, kun ei ole mitään, minkä vuoksi jatkaa. Me eletään täällä vain kerran, ja jos sen tarjoamat hetket, ei kuitenkaan ole niitä pilviä kultareunuksin, vaan jotain pimeän syysillan ankeutta. Mikä on sinun syysi elää?
En enää oikein tiedä mitä ajattelen elämästä? Ainakin se on varmaa, että mitä lyhyempi, sen parempi. Ei enää surua ja turhia unelmia elämästä ja suunnasta kohti valoa. Elämän jakamisesta. Toisenlaista valoa kylläkin. Sinne vain on liian pitkä matka.

On sydäntäsärkevää nähdä ulkona nuoria rakastavaisia, ja huomata, että mistä sitä jäikään suhteessa paitsi, vaikka kuinka yritti ja toivoi. Se siitä sloganista ” aina kannattaa yritttää”. Mä sanonkin aina itselleni, älä valehtele, ei se kannata. Jotenkin ivallista olla kerrankin rehellelinen itselle jollakin kierolla tavalla. Vai onko se niin?

Jos jotakin ihmistiä suurempaa on olemassa, mistä sen löytää. Onko se toivo, tasapainoinen ja elämäänsä tyyytyväinen 22 v mies, jolla on elämä hanskassa. Siinä oikeassa. Olen joskus ollut tuollainen, mutta mihin se katosi? Elämän virtaan kenties?

Olen ihan vakavissani tehnyt monelaisia suunitelmia elämästäni. ja tällä hetkellä ne ei ole kovin positiivisia sillä havainnot reaalimaailmasta ei yksikään tue omia unlemia- Perhe ja suhde? Yksinäisiä miehiä on paljon, kuten Iltalehden Pekka kertoi, ulkona on paljon pareja, jossa mies ei ole kristitty suomalainen, vaan toisenlaisen elämän elänyt.Normaalinen suomalaisen naisen kanssa. Jos tiedätte mitä tarkoitan? Ainakin täälä etelässä. Tällaiset ahdistaa paljonkin, tällaisia herkkiä nuoria miehiä.

Itse olen sen vastakohta, miksi siis uskoa?

Äidin parantumaton syöpä syö myös henkisiä resursseja, en enää edes oikein tiedä miltä tuntuu stressistä tai sairauksista vapaa elämä.

Kuuntelen Olavi Uusivirran Nuori ja Kaunis kappaletta. Elämää jota elän, mutta jossain toisessa maailmassa. Haavemaailmassa. Miten löytää tie sinne? Omaan sydämeen?

Kiitos sinulle kun kuuntelit. Voimia elämäänne. Te ansaitsestte sen.l