Kukaan ei saa tietää

Kukaan ei saa tietää

Käyttäjä SantraTam aloittanut aikaan 22.05.2020 klo 19:16 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä SantraTam kirjoittanut 22.05.2020 klo 19:16

Niin yksin että kaikki tuntuu samantekevältä. Mitä millään on väliä, kun kaikki aina päättyy siihen, että katson kaikkea ulkopuolelta. Katson ulkopuolisena elämää, arkea, ihmisiä, tapahtumia, päiviä ja öitä. Ei ole ketään, ei yhtään ainutta ihmistä maan päällä kehen kokisin yhteyttä. Ihan sama millaista, enää edes laadulla ei ole väliä, miten voisi olla, koska ei ole mitään määrällistä, ei kerta kaikkiaan ketään. Nolla. Tyhjyys. Kaiku. Avaruus. 

Vähintään yhtä suuri tragedia on se, että jokaikinen ihminen näkee, että minulla on vaikka mitä. Ja onhan minulla. Maallista pääomaa, älyllistä pääomaa, sosiaalista pääomaa, yleistä resurssipääomaa, pääomaa pääoman päälle, ja vielä kerran pääomaa. Tiedän. Ei minulla ole varaa sanoa. Ei koea näin. Ei ajatella. Eikä aikaan sanoa ääneen. Saisin hävetä. Ja häpeänkin. Kadun että olen edes syntynyt. Paha elämä. Pahat kokemukset. Pahat muistot. Pahat ajatukset. Paha minä. 

Kaikella on tarkoituksensa, niinhän sitä sanotaan. Se on varmasti totta. Minun on kiittämättömänä idioottina, huonona yksilönä, rumana, pahana ja tyhmänä oltava yksin. Se on se hinta mikä pääomasta on maksettava. Kaikkea ei voi saada. Kolikolla on puolensa. Sopeudu, kärsi tai tapa ittes. Up to you. 

Yksinäinäinen. Se minä olen. Yksinäinen. 

Hyvät, ihanat ihmiset eivät ole yksinäisiä. 

Käyttäjä kirjoittanut 24.05.2020 klo 08:26

Rahalla ei saa kaikkea, mutta on turhaa kuvitella ettei rikkailla ihmisillä olisi tunteita, siinä missä köyhillä. Tosin ne tunteet tulevat ihmiseen erillä tavalla, jos on rahaa, ja jos ei ole rahaa.

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 24.05.2020 klo 11:34

Moi!
Et ehkä valinnut syntymääsi? Ja on olemassa hyviä ihania ihmisiä jotka ovat yksinäisiä.

Pahat kokemukset/muistot pitäisi käsitellä ja nivoa osaksi sinun elämääsi. Oikeesti ihminen omistaa vain sen hetken elämästä mitä hetkittäin kokeen...mitään ei saa mukaan sitten kun "se" hetki tapahtuu.

Ja kuolema tulee pommin varmasti ei ehkä tänään, huomenna mutta yli huomisesta en ole enään varma? Pitäs kai elää tässä ja nyt - yksinäisyydessäkin voi elää...silti kokemus yhteydestä muihin ihmisiin on tärkeä.

Minäkin yritän etsiä yhteyttä yhmisiin, avaruuteen - kai ihmisen täytyy olla tyhjä jotta voi yrttää etsiä asioita/yhteyksiä sisinpäänsä, arvaus?

Käyttäjä Eop kirjoittanut 09.06.2020 klo 19:37

Mitä sanoisit siitä, että et ole ainoa, joka kokee olevansa yksin? Ja että sinä voisit olla se, johon joku toinen yksinäinen voisi kokea yhteyttä, ja sinä häneen?

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 21.06.2020 klo 12:54

Aika kielteisen kuvan kerrot. Elämän voi kokea niinkin.  Kai kuiten sittenkin jotain mikä tyydyttää elämännälkää? Jos haluat jakaa jotain - ? Mitä on katsoa sisältä? Sinun sisältäpäin?

Käyttäjä Ghost001 kirjoittanut 21.06.2020 klo 15:04

Kummallista että meitä syvästi yksinäisiä on niin paljon ja silti emme kohtaa missään oikeassa elämässä. Minä olen ollut yksinäinen lähes koko ikäni. Olen lukenut yksinäisyydestä paljon. Se vääristää ajatuksia, värittää kaiken negatiiviseksi ja saa välillä tuntemaan vihaa muita ihmisiä kohtaan. Tunnistan nuo itsestänikin.

Kevät meni ihan hyvin korona-ajasta riippumatta. Keksin paljonkin mielekästä tekemistä yksin. Mutta ennen pitkää tulee aina joku kriisi, joka läväyttää yksinäisyyden taas päin näköä. On kaikkien vakavienkin ongelmien kanssa täysin yksin ja vain itsensä varassa. Tulee valtava arvottomuuden ja turvattomuuden tunne. Siihen vielä joku Juhannus, jota taas viettää ulkopuolisena, kun "normaalit ihmiset" nauttivat täysin siemauksin upeasta kesästä ystävien ympäröiminä. Kontrasti omaan elämään on liian suuri. Lamaantuu eikä enää jaksa olla yksin reipas ja mennä ja tehdä.

Joillain foorumeilla yksinäisiä kehotetaan "menemään mukaan iloisella asenteella". Haistakoon paska. Tuollainen ymmärtämättömyys herättää vain lisää vihaa. Minne mukaan? Ihmisillä on valmiit piirinsä eikä mihinkään voi kutsumatta tuppautua. Iloinen asenne? Sellainenko pitäisi feikata? Kaiken sen jälkeen mitä yksinäisyys on jo aiheuttanut. Luulenpa että lopulta voisin tulla toimeen vain toisten yksinäisten kanssa, jotka tietävät itse mitä yksinäisyys oikein on. Sitten kun sitä kautta ensin kokisi sen syvemmän yhteyden ja tulisi ymmärretyksi, niin voisi sitä aitoa iloista asennetta alkaa löytyäkin.

Lähti nyt tällaista tajunnan virtaa tulemaan, mutta oli tarve johonkin/jollekin kirjoittaa.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 21.06.2020 klo 21:47

Hyvä, että lähti, tänne voi tukalia tuntoja kirjoittaa. Sitä varten tämä on. Monet muutkin, jotka tänne sattuneet löytämään, löytäneet uutta iloa elämiseen yksin elämisestä huolimatta. Helpottaa voida jakaa.

Käyttäjä kirjoittanut 22.06.2020 klo 08:06

Mitä aloittajalle kuuluu nyt? 🙂

Itselläni ei juuri omaisuutta ole (olen opiskelija), mutta en kyllä usko että omaisuuden määrä mitenkään määrittäisi ihmistä tai hänen arvoaan tai kohtaloaan.
Minulla on kaksi kaveria, joita nään muutaman kerran vuodessa. Ei olla erityisen läheisiä tai jaeta syviä tunteita/ajatuksia.
Sisareni ovat keskenään samanlaisessa, mutta minun kanssa aivan päinvastaisessa elämäntilanteessa, ja tämän myötä koen jääneeni aivan ulkopuoliseksi heidän keskinäisistä jutuistaan ja elämästään, eikä minua oikeastaan edes kutsuta enää nykyisin mihinkään mukaan.
Toinen vanhempani laittaa uuden kumppaninsa edelleni ihan täysin ja on unohtanut minut, toisen kanssa en ole ollenkaan tekemisissä.
Kumppanini ei myöskään tunnu kovin syvällisesti välittävän, aina kun on helppoa ja kivaa niin kaikki on hyvin, mutta kun joku on vähänkään haastavaa niin hän ”poistuu tilanteesta” joko fyysisesti tai totaalisesti vaihtamalla puheenaihetta.

Minulla siis on ihmisiä ympärillä, joiden kanssa puhun päivittäin. Silti olen kovin yksinäinen.