Kuinka takaisin raiteille?
Elämässä sattuu ja tapahtuu.
Olin seitsemän vuoden ajan vaikeassa parisuhteessa narsistin kanssa tajuamatta poistua siitä ajoissa. Lapsikin tuli tehtyä ja nyt on huoltajuuskiista käynnissä. Katkaisin vanhan parisuhteen 2012 kesän kynnyksellä.
Vanhan parisuhteen aikana elin jatkuvasti varpaillaan. Toinen saattoi suuttua milloin mistäkin, vaikka sitten siitä etten muistanut tuoda tomaatteja kaupasta. Syyttelyä ja haukkumista riitti. Mitään ei saanut itse tehdä siten kuten olisi halunnut tai milloin olisi halunnut. Minun olisi pitänyt keksiä tekemistä, mutta kun jotain ehdotin, se ei todennäköisesti kelvannut. Seuraavaksi minua sitten syyteltiinkin siitä, etten keksinyt tekemistä. Kaikki tämä teki minusta pelokkaan, haavoittuvaisen ihmisen.
Loppusyksystä 2012 löysin nykyisen ihanan elämänkumppanini. Valitettavasti edellinen parisuhde sekä armottoman tiukka työpaikka jättivät minuun syviä haavoja. Haavat eivät auenneet heti, vaan vasta 2013 syksyllä vastoinkäymisten myötä.
Masennuin. Uusi työ jonka olin saanut ei ollut sitä mitä kuvittelin, vaan luvattoman hiljaista. Vääntö lapsen tapaamisesta on edelleen kesken. Sotkin raha-asiani pahan kerran. Ryhdyin juomaan salaa. Mikä pahinta, vein nykyisen kihlattuni luottamuksen peittelemällä, salailemalla ja valehtelemalla hänelle ongelmista. Vuodenvaihteessa sain elämäni ensimmäiset masennuslääkkeet, mutta toistaiseksi nekin ovat lähinnä pahentaneet tilannetta. Voimaa arkisiinkaan asioihin ei aina ole, vaikka yleensä olen energinen ihminen.
Pelkään, että menetän nykyisen ihanan parisuhteeni sen vuoksi, että olen itse aivan rikki enkä itse tunnista enää itseäni. En ole alkuunkaan oma itseni.
Kerro ajatuksesi ja huolesi miehellesi. Se on parasta, mitä voit tehdä.
Minä suosittelisin hakemaan muutakin apua. Miehellesi voit sitten sanoa, että sinulla on nyt vaikeaa, mutta olet hakenut siihen apua. Jos pääset vaikka mielenterveystoimistoon/psyk.polille sairaanhoitajaa/lääkäriä tapaamaan, pääset puhumaan ääneen tilanteestasi. Ääneen puhuminen auttaa laittamaan asiat oikeille paikoilleen ja selkiyttämään ajatukset. Avun kanssa voit suunnitella ihan konkreettisia toimia, joilla saat asiasi selvitettyä. On ihan mahdollista, että kaikki selviää. Toivoa on. Sinun täytyy vain hakea apua. Ja olla rehellinen miehellesi.
Osuva otsikko omaan elämään..
En tiedä edes mistä aloittaa ja en tiedä oikeestaan mitä sanoa, kun alkaa olemaan pää niin sekasin.....näillekin sivuille eksyin "vahingossa" kun tutkiskelin masennusjuttuja, kun tunnen olevani näinä päivinä todella maassa. Lääkärille en ole kehdannut mennä, kovasti olen kyllä pohtinut kuka / mikä taho olisi se kelle voisi puhua...kaverit olen onnistunut melkein karkottamaan elämästä jos en kokonaan niin suurilta osin ja todennäköisesti en kehtaisi heillekkään asioista puhua. Poikkeuksena kun kahdelle kaverille humalapäissäni (ei kovinkaan kauan sitten) tunnustin itkusilmin että olen miettinyt joinain iltoina, että olis helmpi kun päättäs päivänsä. Voi olla etteivät muista kun olivat itksekkin humalassa tai sitt eivät vaan kehtaa asiaa ottaa esille, mutta tosi asia on että välillä käy mielessä ko. ajatukset. Mutta samaan hengenvetoon, tunnen myös ainakin tällä hetkellä olevani siihen kykenemätön.
Mutta elämä alkaa olla ns. umpikujassa tai en osaa itse enää ajatella miten solmut aukeaisi.. Raha asiat on ollut jo joitain vuosia sillä mallilla, että epätoivo valtaa jo pelkästään sen takia. Mutta sen tiedostan että itse asiani sotkin aikoinaan ja sehän tästä tekee vielä ahdistavamman asian kun tietää olleensa erittäin tyhmä ja syyllinnen koko soppaan. UO velat on kymmeniätuhansia, siihen päälle asuntolainat + opintolaina ja opintojen loppuun saattaminen tuntuu todella kaukaiselta ja mahdottomalta tehtävältä...ja keskenjättäminen kokonaan, olisi taas yksi epäonnistuminen lisää tähän elämään. Olen siis "aikuinenmies" opiskelija, eli reilu +30v on ikää ja rehellisesti sanottuna kadun koko opiskeluun lähtöä, koska sen jälkeen ongelmat alkoi kasaantumaan...sen verran olen saanut analysoitua tapahtumia, mutta edelleenkin itse valinnat olen tehnyt.
Muutaman vuoden parisuhde kaatui viime vuonna tai oikeestaan ei se täysillä päässyt kukoistamaan kuin niillä hetkillä jos sattui unohtamaan hetkeksi omat sotkut. Tuhoon tuomittu kai se olikin kun ongelmat oli jo valloillaan...
Koin olleeni kumminkin jossain määrin onnellinen, mutta toisaalta oli myös ahdistavaa pitää kaikki sisällä, kun ei vaan pystynyt kertomaan millä mallilla omat asiat oli.
Jotenkin tuntuu että olen tuon rahan / velkojen vanki, se vainoaa ja on koko ajan ajatuksissa ettei muuhun oikeestan kykene tai pysty keskittymään. Tunnistan masennuksen merkit itsessäni todella vahvasti, lähipiirin kokemusten kautta ja oireet on melkein kaikki mitä listoista löytyy.
Tännekkin todella löysin juuri tänä iltana, kun lueskelin noita masennusjuttuja vaikka tiedän ilman niitäkin että olen masentunut. Koko ajan vituttaa ja ahdistaa siihen malliin että ei ole viime aikoina sellaista päivää ja iltaa ollut etteikö olo mene siihen pisteeseen että itku tulee. Sitten tulee sellanen, mitenkähän tämän sanoin pukisi..itseinho, viha, epäonnistumisen tunne ja joinain iltoina tulee niitä todella tummia ajatuksia...en tiiä, tätkin olen naputellut tässä ja samalla mietin että mitäs jos joku tuttu tunnistaa minut jne...tuntuu siltä että jos näin kävisi tai jollekkin asiasta puhuisin, tämä tieto leviää samantien ja tulee "hullun" leima..varmaan tämäkiun on osa syytä miksi tästä en hirveämmin ole kenellekkään edes yrittänyt puhua, kun ahdistaa ajatus että sitten ne alkaa pitämään esim. itsetuhoisena että ei kukaan halua olla missään tekemisissä...
Kämpästäkin liikun vain tarpeelliset, kun mihinkään ei kiinnosta lähteä ja kuten sanoin kavereiden kanssa harvoin soitellaan tai nähdään enää.
Sitäkin olen miettinyt että voiko johtua tästä stressi/masennustilasta myös se että olen aika usein kipeänä. Unen puutekin voi vaikuttaa asiaan, kun ja jos satun nukkumaan niin montaa tuntia se ei ole. Tietysti silloin kun on tarpeeksi väsynyt niin väkisin nukkuu...mutta eipä ole hirveämmin väliä,kun mihinkään ei jaksa/kiinnosta lähteä, niin sama milloin torkkuu...niin ja uusina "oireina" on pelkotilat, siis nykyään mietin myös sitä että kun (toivottavasti ei vielä pitkään aikaan) omista vanhemmista aika jättää, pystynkö hoitamaan asiaan kuuluvalla tavalla ja arvoisesti hautajaiset. Eli toisin sanoen raha on tämänkin taustalla. Ja taas ahdistaa...he kun ovat vielä eronneet ja eivät ole missään tekemissä enää keskenään ja itsekkin suht vähän. Ei tässä varmaan mitään riemunaiheita heillekkään olla, mutta eivät hekään tiedä näitä asioita. Joten jonkunlaiset kulissit on pysyneet pystyssä tähän päivään asti ainakin. Tietävät he että asiat on heikosti, noin taloudellisesti kun olen heiltä apua pyytänyt pakon edessä, mutta vain pakon edessä kun ahdistavaa on sekin. Miltä näyttää ttämänikäinen "lapsi" vanhempien silmissä? Mitään ei ole elämässään aikaiseksi saanut ja aika näyttää tuleeko saaamaan...nyt mennään itsesäälin puolelle, mikä laittaa taasen vihaksi, joten tästä ei sen enempää.....
Koko ajan pulppuaa ajatuksia mitä tuon tekstin väleihin pitäisi laitella ja lisätä, varmaan muutenkin aika sekamelska koko teksti...noh, tällainen avautuminen tuli tähän hetkeen ja paikkaan, kun en muutakaan paikkaa tai henkilköä nyt keksi..epäröinti alkaa jo nyt julkaisenko, niin parempi lopettaa niin ajattele itseäni pois tästä...
Vapaasti saa kommentoida tai vaikka aukoa päätäkin jos siltä tuntuu..
Moikka, Nequam78
Itse huomaan, että jos ahdistaa, niin keksin silloin ahdistusta milloin mistäkin. Ongelmat tuntuvat lisääntyvän sitä mukaan kun elämää elää. Itse olen siitä onnekas, että uskalsin vihdoin soittaa terveyskeskukseen ja sain apua mielenterveyskeskuksesta. Siitä olen kiitollinen, että meidän kunnassa asiat hoidetaan ja he vaikka soittavat takaisin, jos ei itse jostain syystä halua. Muistan, että kun kävin lääkärissä sanottiin minulle, että masennukseen paras lääke on liikunta. Sitä ennen voi vaan joutua syömään hieman lääkkeitä, että jaksaa lähteä liikkumaan. Masentuneena joudun pakottamaan itseni tekoihin, ja jälkikäteen saankin huomata, että tämähän oli kivaa. Tsemppiä ja yritä päästä puhumaan jollekin, jos ei muuta niin kirjoita tänne vaikka joka päivä 🙂
Hei Nequam78!
Neuvoisin sinua ottamaan yhteyttä terv.keskukseen tai lähimpään miel.terv.toimistoon.
Sieltä saisit apua masennukseen.
Ja sitten raha-asioissa voisit soittaa johonkin velka-neuvontaan.
En tiedä missä asut, mutta netistä varmasti löytyy sopiva, kun laitat velkaneuvoja ja oma paikkakunta tai lähin kaupunki.
Voisit päästä velkajärjestelyyn, sinne on varmasti jonoa, mutta se olisi aika hyvä tilanteeseesi.
Sinun ei kuitenkaan kannata jäädä yksin asioinesi, apua kyllä löytyy.
Ja rohkeesti kannattaa ottaa yhteyttä.
Ensiksi vois olla yhteydessä esim. mielenterv.toimistoon ja kertoa sielläkin raha vaikeuksistaan.
Hyvää jatkoa sinulle!
Moi, korppi83
Kiitos kommenteista, kävin jo aikaisemmin sen lukemassa ja muitakin juttuja, mutta ei tämä kirjoittaminenkaan tule (ainakaan vielä) luonnostaan. Saatikka puhuminen jollekkin...
Itsekkin kyllä huomaan tuon mainitsemasi asian, että kun ahdistaa joku asia niin sitten tuntuu että niitä lisäasioita pulpahtelee koko ajan lisää...
Minä kun olen ollut jo aiemmin, ennen ongelmia niin aika märehtiväinen ihminen, tarkoitan siis että mietin liikaakin asioita. Mutt ei kai sekään aina välttämättä huono asia ole...
Tänään sain sentään raha-anomuksen laitettua netin kautta soskuun ja pankkiin lainanlyhennysvapaa hakemuksen. Toivottavasti hyväksyvät, sitten en tiedä mitä teen jos hylky tulee. Kämpästä en luovu tai en halua, mutta mikäli hylky tulee niin vaihtoehtonahan on opintojenkeskeytys ja töihin. Mutta töitäkään ei sormia napsauttamalla saa ja toisekseen tällä mielialalla ei varmaan kovin vakuuttavaa kuvaa anna missään. Sitten ku ei tiedä vielä mitä töitä hakis kun ei mikään kiinnosta.
Tuo opintojenkeskeytyskin on vähän miten sen ottaa, en oo saanu mitään aikaiseksi muutamaan kuukauteen, kun ei vaan pysty keskittymään ja ei oo haluja.
Huomasin tänään että leuat on aika arat, puren näköjään hampaita yhteen etten edes tajua sitä vasta kun alkaa aristaa tai puutua leukalihakset. Joku stressi oire varmaan sekin...ja kun tälle linjalle lähdettiin, niin tänä iltana pari eri kertaa tuli kyynelehdittyäkin. Välillä se tulee kun miettii ihan liikaa murheitaan/paskaa elämää ja välillä sen saattaa laukaista joku biisi tai telkkarissa joku juttu...en ymmärrä ja hävettää, sellanen olo tulee vaikkei täällä kukaan ole katsomassa vaikka itkis silmät päästä...
Paljon on asioita päänupissa mitä tulee murehdittua,ei siis pelkästään nuo rahaan liittyvät vaikka jutut ovatkin olleet aika sen suuntaisia.
Tuosta jollekkin puhumisesta, tekis mieli mutta...en tiedä , lääkärille meno hirvittää, tietenkin niillä on vaitiolo velvollisuudet ym. mutta tämä on kuitenkin aika pieni paikkakunta ja sieltä normilääkäriltähän varmaan ohjataan sitt jollekkin erikoislääkäille/psykiatrille/psykologille vai mitä ne nyt onkaan mikäli on aihetta?
Mites sitt jos oletetaan että diagnoosi on esim. keskivaikea masennus, eikös ne jää sitt näkyviin sinne potilastietoihin? Ajattelen tällä lähinnä vaikutusta mahdollisiin tulevaisuuden työpaikkoihin, eikös ne nää ko. asian esim. lääkärintarkastuksessa.
Noh, sitten kaverille puhuminen. Kuten aiemmin sanoin, suurimman osan niistä vähistä olen onnistunut karkottamaan ja varmaan sattumatkin/elmämäntilanteet on erkaannuttaneet piiriiä. Yksi heistä tietää kyllä minusta lähes kaiken, voisin sanoa että hän lähimmäisin kaveri mitä on. Mutta näitten asioiden ja synkimpien tuntemusten kertominen...reaktio voi olla mitä tahansa.....en tiedä...
Taidan yrittää kadota todellisuutta pakoon jonkun elokuvan ihmeelliseen maailmaan pariksi tunniksi, mikäli mahdollista...
Että tällaista tällä kertaa,,,,,