Osuva otsikko omaan elämään..
En tiedä edes mistä aloittaa ja en tiedä oikeestaan mitä sanoa, kun alkaa olemaan pää niin sekasin.....näillekin sivuille eksyin "vahingossa" kun tutkiskelin masennusjuttuja, kun tunnen olevani näinä päivinä todella maassa. Lääkärille en ole kehdannut mennä, kovasti olen kyllä pohtinut kuka / mikä taho olisi se kelle voisi puhua...kaverit olen onnistunut melkein karkottamaan elämästä jos en kokonaan niin suurilta osin ja todennäköisesti en kehtaisi heillekkään asioista puhua. Poikkeuksena kun kahdelle kaverille humalapäissäni (ei kovinkaan kauan sitten) tunnustin itkusilmin että olen miettinyt joinain iltoina, että olis helmpi kun päättäs päivänsä. Voi olla etteivät muista kun olivat itksekkin humalassa tai sitt eivät vaan kehtaa asiaa ottaa esille, mutta tosi asia on että välillä käy mielessä ko. ajatukset. Mutta samaan hengenvetoon, tunnen myös ainakin tällä hetkellä olevani siihen kykenemätön.
Mutta elämä alkaa olla ns. umpikujassa tai en osaa itse enää ajatella miten solmut aukeaisi.. Raha asiat on ollut jo joitain vuosia sillä mallilla, että epätoivo valtaa jo pelkästään sen takia. Mutta sen tiedostan että itse asiani sotkin aikoinaan ja sehän tästä tekee vielä ahdistavamman asian kun tietää olleensa erittäin tyhmä ja syyllinnen koko soppaan. UO velat on kymmeniätuhansia, siihen päälle asuntolainat + opintolaina ja opintojen loppuun saattaminen tuntuu todella kaukaiselta ja mahdottomalta tehtävältä...ja keskenjättäminen kokonaan, olisi taas yksi epäonnistuminen lisää tähän elämään. Olen siis "aikuinenmies" opiskelija, eli reilu +30v on ikää ja rehellisesti sanottuna kadun koko opiskeluun lähtöä, koska sen jälkeen ongelmat alkoi kasaantumaan...sen verran olen saanut analysoitua tapahtumia, mutta edelleenkin itse valinnat olen tehnyt.
Muutaman vuoden parisuhde kaatui viime vuonna tai oikeestaan ei se täysillä päässyt kukoistamaan kuin niillä hetkillä jos sattui unohtamaan hetkeksi omat sotkut. Tuhoon tuomittu kai se olikin kun ongelmat oli jo valloillaan...
Koin olleeni kumminkin jossain määrin onnellinen, mutta toisaalta oli myös ahdistavaa pitää kaikki sisällä, kun ei vaan pystynyt kertomaan millä mallilla omat asiat oli.
Jotenkin tuntuu että olen tuon rahan / velkojen vanki, se vainoaa ja on koko ajan ajatuksissa ettei muuhun oikeestan kykene tai pysty keskittymään. Tunnistan masennuksen merkit itsessäni todella vahvasti, lähipiirin kokemusten kautta ja oireet on melkein kaikki mitä listoista löytyy.
Tännekkin todella löysin juuri tänä iltana, kun lueskelin noita masennusjuttuja vaikka tiedän ilman niitäkin että olen masentunut. Koko ajan vituttaa ja ahdistaa siihen malliin että ei ole viime aikoina sellaista päivää ja iltaa ollut etteikö olo mene siihen pisteeseen että itku tulee. Sitten tulee sellanen, mitenkähän tämän sanoin pukisi..itseinho, viha, epäonnistumisen tunne ja joinain iltoina tulee niitä todella tummia ajatuksia...en tiiä, tätkin olen naputellut tässä ja samalla mietin että mitäs jos joku tuttu tunnistaa minut jne...tuntuu siltä että jos näin kävisi tai jollekkin asiasta puhuisin, tämä tieto leviää samantien ja tulee "hullun" leima..varmaan tämäkiun on osa syytä miksi tästä en hirveämmin ole kenellekkään edes yrittänyt puhua, kun ahdistaa ajatus että sitten ne alkaa pitämään esim. itsetuhoisena että ei kukaan halua olla missään tekemisissä...
Kämpästäkin liikun vain tarpeelliset, kun mihinkään ei kiinnosta lähteä ja kuten sanoin kavereiden kanssa harvoin soitellaan tai nähdään enää.
Sitäkin olen miettinyt että voiko johtua tästä stressi/masennustilasta myös se että olen aika usein kipeänä. Unen puutekin voi vaikuttaa asiaan, kun ja jos satun nukkumaan niin montaa tuntia se ei ole. Tietysti silloin kun on tarpeeksi väsynyt niin väkisin nukkuu...mutta eipä ole hirveämmin väliä,kun mihinkään ei jaksa/kiinnosta lähteä, niin sama milloin torkkuu...niin ja uusina "oireina" on pelkotilat, siis nykyään mietin myös sitä että kun (toivottavasti ei vielä pitkään aikaan) omista vanhemmista aika jättää, pystynkö hoitamaan asiaan kuuluvalla tavalla ja arvoisesti hautajaiset. Eli toisin sanoen raha on tämänkin taustalla. Ja taas ahdistaa...he kun ovat vielä eronneet ja eivät ole missään tekemissä enää keskenään ja itsekkin suht vähän. Ei tässä varmaan mitään riemunaiheita heillekkään olla, mutta eivät hekään tiedä näitä asioita. Joten jonkunlaiset kulissit on pysyneet pystyssä tähän päivään asti ainakin. Tietävät he että asiat on heikosti, noin taloudellisesti kun olen heiltä apua pyytänyt pakon edessä, mutta vain pakon edessä kun ahdistavaa on sekin. Miltä näyttää ttämänikäinen "lapsi" vanhempien silmissä? Mitään ei ole elämässään aikaiseksi saanut ja aika näyttää tuleeko saaamaan...nyt mennään itsesäälin puolelle, mikä laittaa taasen vihaksi, joten tästä ei sen enempää.....
Koko ajan pulppuaa ajatuksia mitä tuon tekstin väleihin pitäisi laitella ja lisätä, varmaan muutenkin aika sekamelska koko teksti...noh, tällainen avautuminen tuli tähän hetkeen ja paikkaan, kun en muutakaan paikkaa tai henkilköä nyt keksi..epäröinti alkaa jo nyt julkaisenko, niin parempi lopettaa niin ajattele itseäni pois tästä...
Vapaasti saa kommentoida tai vaikka aukoa päätäkin jos siltä tuntuu..