Kiva kuulla, että koit kokemukseni motivoivaksi. Itse kärsin siis yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, jolloin useimmiten ahdistusreaktioni on täysin turha ja epätarkoituksenmukainen ( ja vaikka ahdistukselle olisi joku "hyvä syy", on reaktioni siihen usein täysin ylimitoitettu). Omien ahdistusten syiden lähteiden tutkiminen on kyllä kannattanut, vaikka ei se ainakaan aluksi helppoa ole 😋.
Tässä muutama vinkki vielä strategioista, joita käytän:
- kun huomaan, että nyt ahdistaa, yritän miettiä sitä päivää taakse päin ja löytää mikä oli se hetki, kun alkoi ahdistamaan, ja sitten koitan miettiä mikä siinä hetkessä olisi voinut laukaista ahdistuksen: mitä silloin tapahtui? Sanoiko joku minulle jotain, mikä laukaisi ahdistuksen? Ajattelinko jotain, joka alkoi ahdistamaan? Sanoinko itse jollekin jotain? Jne.
Helpoimpia "kohtia" löytää on itselläni sosiaaliset tilanteet, ehkä siksi, että ne muistaa paremmin kuin päässä virtaavat ajatukset...
- jos onnistun keksimään millaisessa tilanteessa ahdistus alkoi, niin alan miettiä mikä siinä tilanteessa oli minulle ahdistavaa. Ja jos keksin, niin kyseenalaistan reaktioni tietoisesti. "olenko tulkinnut tilanteen oikein (ts. Yritän miettiä, mikä olisi mielestäni terve reaktio tilanteeseen)? Voiko reaktioni ja sen suuruus johtua masennuksestani ja taipumuksestani ahdistua mitättömistä asioista ihan ylimitoitetusti? Onko ajatukseni ollut järkevä?" jne.
- jos keksin, mikä ajatus tai tilanne laukaisi ahdistuksen, yritän korvata ajatuksen tai tulkintani tilanteesta jollakin keksimälläni ajatuksella tai tulkinnalla, joka ei ole ahdistava (tässä kohtaa joudun usein hyväksymään sen, että alkuperäinen ajatukseni tai tulkinta on todennäköisesti sairauteni värittämä).
Nyt kun olen harjoitellut tämän tyyppistä lähestymistapaa, olen oppinut, että tietynlaiset ajatukset ja tilanteet ovat minulla helposti ahdistusta aiheuttavia. Ja tällaisen itsetutkiskelun myötä uskon, että näissä tilanteissa ja ajatuksissa on perimmäinen sairastumiseeni johtanut syy... Minua on auttanut lukea sairauttani käsittelevää kirjallisuutta, jolloin olen oppinut esim. minkälaisia ajatuksia minun pitäisi "etsiä", miten tunnistaa sairauden värittämä ajatus tai reaktio. Tällainen ahdistuksen taltuttamiskeino ei tietenkään ole mikään "pika-apu", mutta useimmilla täällä tuntuu olevan pitkäaikaisesta asiasta kyse, niinkuin minullakin, jolloin ajatus siitä, että on toivoa vielä joku päivä hallita ahdistustaan paremmin on jo ollut ainakin itselleni motivoivaa. Aluksi tuntui tosi vaikealta, enkä todellakaan vieläkään joka kerta jaksa käydä tätä kuviota läpi. Mutta aluksi voi ottaa tavoitteekseen vain havinnoida ajatuksiaan ja reaktioitaan, eikä vielä yritäkään muuttaa niitä. Itse tein esim. vuosi sitten sellaista, että kirjoitin tuntemuksiani paperille ja sen jälkeen luin sitä ja korvasin konkreettisesti kirjoittamalla päälle uusia vaihtoehtoisia ajatuksia. Esim. Korvasin kaikki " aina, ei ikinä jne." sanalla joskus tmv. Yritän näin siis pikkuhiljaa toiston ja kertauksen kautta oppia parempia ajatuksia ja reaktioita...
En tosin nyt tiedä muusta kuin omasta sairaudestani, masennuksesta ja yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, joten voipi olla, ettei tämän tyyppinen lähestymistapa sovi kaikille. Mutta tsemppiä silti sinulle Jardin Prive ja kaikille muillekin ahdistuksen kanssa kamppaileville! Epämääräinen ahdistus on sekin ainakin itselläni epätarkoituksenmukainen reaktio (miksi pitäisi epämääräisesti ahdistaa kaikki, kun ahdistuksen tarkoitus on suojella meitä uhkaavissa tilanteissa?) - tällöin myös epämääräiseen ahdistamiseen voisi ajatella, että yrittää ajatella että tähän ei ole tarvetta, ei ole syytä, tämä on vain sairaudestani johtuvaa. Joskus auttaa, joskus ei, mutta edes joskuskin on kiva kun onnistuu taltuttamaan ahdistuksen 🙂
🌻🙂🌻