Kiva kuulla, että koit kokemukseni motivoivaksi. Itse kärsin siis yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, jolloin useimmiten ahdistusreaktioni on täysin turha ja epätarkoituksenmukainen ( ja vaikka ahdistukselle olisi joku "hyvä syy", on reaktioni siihen usein täysin ylimitoitettu). Omien ahdistusten syiden lähteiden tutkiminen on kyllä kannattanut, vaikka ei se ainakaan aluksi helppoa ole 😋.

Tässä muutama vinkki vielä strategioista, joita käytän:
- kun huomaan, että nyt ahdistaa, yritän miettiä sitä päivää taakse päin ja löytää mikä oli se hetki, kun alkoi ahdistamaan, ja sitten koitan miettiä mikä siinä hetkessä olisi voinut laukaista ahdistuksen: mitä silloin tapahtui? Sanoiko joku minulle jotain, mikä laukaisi ahdistuksen? Ajattelinko jotain, joka alkoi ahdistamaan? Sanoinko itse jollekin jotain? Jne.
Helpoimpia "kohtia" löytää on itselläni sosiaaliset tilanteet, ehkä siksi, että ne muistaa paremmin kuin päässä virtaavat ajatukset...

- jos onnistun keksimään millaisessa tilanteessa ahdistus alkoi, niin alan miettiä mikä siinä tilanteessa oli minulle ahdistavaa. Ja jos keksin, niin kyseenalaistan reaktioni tietoisesti. "olenko tulkinnut tilanteen oikein (ts. Yritän miettiä, mikä olisi mielestäni terve reaktio tilanteeseen)? Voiko reaktioni ja sen suuruus johtua masennuksestani ja taipumuksestani ahdistua mitättömistä asioista ihan ylimitoitetusti? Onko ajatukseni ollut järkevä?" jne.

- jos keksin, mikä ajatus tai tilanne laukaisi ahdistuksen, yritän korvata ajatuksen tai tulkintani tilanteesta jollakin keksimälläni ajatuksella tai tulkinnalla, joka ei ole ahdistava (tässä kohtaa joudun usein hyväksymään sen, että alkuperäinen ajatukseni tai tulkinta on todennäköisesti sairauteni värittämä).

Nyt kun olen harjoitellut tämän tyyppistä lähestymistapaa, olen oppinut, että tietynlaiset ajatukset ja tilanteet ovat minulla helposti ahdistusta aiheuttavia. Ja tällaisen itsetutkiskelun myötä uskon, että näissä tilanteissa ja ajatuksissa on perimmäinen sairastumiseeni johtanut syy... Minua on auttanut lukea sairauttani käsittelevää kirjallisuutta, jolloin olen oppinut esim. minkälaisia ajatuksia minun pitäisi "etsiä", miten tunnistaa sairauden värittämä ajatus tai reaktio. Tällainen ahdistuksen taltuttamiskeino ei tietenkään ole mikään "pika-apu", mutta useimmilla täällä tuntuu olevan pitkäaikaisesta asiasta kyse, niinkuin minullakin, jolloin ajatus siitä, että on toivoa vielä joku päivä hallita ahdistustaan paremmin on jo ollut ainakin itselleni motivoivaa. Aluksi tuntui tosi vaikealta, enkä todellakaan vieläkään joka kerta jaksa käydä tätä kuviota läpi. Mutta aluksi voi ottaa tavoitteekseen vain havinnoida ajatuksiaan ja reaktioitaan, eikä vielä yritäkään muuttaa niitä. Itse tein esim. vuosi sitten sellaista, että kirjoitin tuntemuksiani paperille ja sen jälkeen luin sitä ja korvasin konkreettisesti kirjoittamalla päälle uusia vaihtoehtoisia ajatuksia. Esim. Korvasin kaikki " aina, ei ikinä jne." sanalla joskus tmv. Yritän näin siis pikkuhiljaa toiston ja kertauksen kautta oppia parempia ajatuksia ja reaktioita...

En tosin nyt tiedä muusta kuin omasta sairaudestani, masennuksesta ja yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, joten voipi olla, ettei tämän tyyppinen lähestymistapa sovi kaikille. Mutta tsemppiä silti sinulle Jardin Prive ja kaikille muillekin ahdistuksen kanssa kamppaileville! Epämääräinen ahdistus on sekin ainakin itselläni epätarkoituksenmukainen reaktio (miksi pitäisi epämääräisesti ahdistaa kaikki, kun ahdistuksen tarkoitus on suojella meitä uhkaavissa tilanteissa?) - tällöin myös epämääräiseen ahdistamiseen voisi ajatella, että yrittää ajatella että tähän ei ole tarvetta, ei ole syytä, tämä on vain sairaudestani johtuvaa. Joskus auttaa, joskus ei, mutta edes joskuskin on kiva kun onnistuu taltuttamaan ahdistuksen 🙂
🌻🙂🌻

Kiitos taas, Dolorous.

Opettelen itse ahdistuksen kanssa selviämistä. Nuo sinun neuvosi/ajatuksesi tuntuvat hyviltä.

Minulla ahdistuksen oloon liittyy usein ajatus itseni vahingoittamisesta, jotta olo helpottaisi. En ole kuitenkaan aikoihin tehnyt itselleni mitään, mutta tänäkin aamuna se tuli mieleen. Ajattelin kuitenkin, että olo johtui ainakin osittain siitä, etten ollut ottanut vielä kaikkia aamulääkkeitä. Ja kun ne olin ottanut, ja hetken odottanut, olo helpotti. En tosin vieläkään voi "loistavasti".

Tällä hetkellä minulla tuo ahdistuksen syyn setviminen johtaa useimmiten ajatukseen: "En ole ottanut lääkkeitä. Vieroitusoireita." Mutta ehkä vähittäin, kun lääkitystä nyt ollaan vähentämässä, pystyn selkeämmin miettimään, mistä olo kulloinkin johtuu. Mitä on tapahtunut. Mitä olen ajatellut. jne.

Jardin Prive

Hei!

Ittelleni paras keino on ollut kääntyä Jeesuksen puoleen ja Hän auttaa aina.
Oikeastaan en enää ole ahdistunut. Pyydä vain Jeesusta elämääsi ja Hän tuo avun kaikkiin vaikeuksiisi. Elämä ei ole ongelmatonta uskossakaan, mutta sinulla on aina apu lähellä.
Voi hyvin!

terv. rifka

Minut on myös luokiteltu ahdistuneisuushäiriöiseksi. itse en vaan miellä sitä oikein miksikään sairaudeksi. Vaikka sen tähden olenkin ns. työkyvytön (kuntoutustuki).

Romahdin vuosia sitten, jolloin ahdistus oli todella rajua ja jatkuvaa. kauhutiloja, pelkoa, järkyttävää fyysistä ja psyykkistä ahdistusta ja oksetusta. kaiken keskellä minulla oli ihminen jolle puhua ja jonka kanssa rukoilla. se auttoi myös löytämään niitä syitä, ja tilanteita joista ahdistus nousee.

minulla koko lapsuus oli sen verran emotionaalisesti traumatisoiva, että olin rakentanut vahvan roolin, jossa pärjäsin. ei ollut yhteyttä pieneen minuun tai tunteisiin. sen jaksamisen romahtaessa, kaikki se jonnekin suljettu ahdistus tuli hyökynä ylös. monta kertaa halusina vain kuolla, mutta en koskaan yrittänyt tappaa itseäni koska tiesin että minua rakastetaan, tälläisenkin helvetin keskellä. halusin luottaa, että Jumala hallitsee ja kestää vaikka minä en. ja niin haluan edelleen.

pikkuhiljaa ahdistus on vähentynyt, ja kykenen jo osittain opiskelemaan. sosiaaliset tilanteet ovat vaikeita, ja se on nyt alue jossa tarttisin apua ja terapiaa. pahimmissa ahdistustiloissa minua auttoi se, että tiesin että ahdistus ei ole ikuista mutta Jumalan rakkaus on. Ja saatoin soittaa minua tukeville ihmisille, tai tavata.
yritin vain kestää ja suostua menemään ne tilat läpi, ja pikkuhiljaa turvallisuus kasvoi niin, etten enää niin pelännyt niitä tiloja. vaikka edelleen jos oikein paha tila tai uusi outo ahdistuksen muoto yllättää, en voi kuin itkeä ja kestää. ja aina ne menvät ohi.

Lääkkeet olivat pahimmassa vaiheessa tarpeen, mutta en koskaan halunnut jatkuvaa antipsykoottilääkitystä tms. halusin kestää niin paljon kuin voin, mutta tarvittavilla lääkkeillä kuitenkin sain lepotaukoja ja unta, ja saan yhä.

en tiedä mikä on viisasta tai mikä ei, mutta jotenkin uskon ettei ahdistuskaan ole mitään selittämätöntä tai ns. turhaa, vaan nousee aina jostakin. Usein mulla lapsuuden ristiriidoista, ja siitä miten itse olen myös jatkanut samoilla sairailla malleilla omaa elämää ja se on johtanut oman itsen hylkäämiseen monin tavoin.

mutta usein on niinkin, että en voi tietää ahdistustilan syytä. kerrankin se jatkui jatkui päiviä. itkin, huusin, oksetti koko ajan. jossain vaiheessa sain rukousystävältä viestin, että hän oli rukoillessaan puolestani kokenut, että käyn nyt läpi jotain hyvin varhaista hylkäämistilaa, vauva-ajalta. tuo viesti helpotti minua paljon, ja uskaltsin käydä tuonkin ahdistuksen läpi.

Jumala tietää ja rakastaa silloinkin kun kaikki on hajalla.

A

Heippa!

Oliko eilen joku sellainen yö mikä oli kaikille? Ahdistava olo?

Hei!

Onko ketään kuulolla? On todella paha olo!Aukaisen koneen ja luen:"uskoisitko Cameron C jo 40v.Ei tämä ongelma,mutta olisi hyvä jakaa ajatuksia nyt jonkun toisen kanssa.Oikeasti ahdistaa!

Ei taida ketään olla nyt kuulolla.Kauheita asoita tapahtuu niin kuin tämä 8v. juttu.Tuntuukin jotenkin typerältä valittaa omasta masennuksestaan aivan kauheiden asioiden rinnalla.Jos saan kuitenkin kertoa.Minut irtisanottiin laittomasti kivasta asunnosta.Tästä seurasi avoero sekä kissan menetys.Nyt kökin tässä yksiössä.Ei ole niin helppo saada uutta vuokra-asuntoa,kun nuoruudesta on jäänyt luottotietoihin merkintöjä ja vielä sossun apuun on pakko turvautua (en mielelläni).Monilla ihan väärät käsitykset.Tunnen itseni väärinkohdelluksi,moni asia ahdistaa.En taida enää jaksaa.En halua edes syödä.Inhoan itseäni ja en ymmärrä ihmisten ilkeyttä.

No hei, olen mie täällä, tulin melontaretkeltä ja saunasta ja ootan, että voisi mennä nukkuun.
Saa sitä omasta olostaan valittaa tai kertoa vaikka esim tämä 8v kuolema on todella järkyttävä. Mua varsinkin ahdistaa se, kun itse olin sijoituksessa usein.

Eikö telkkarista tulee mitään kiinnostavaa. Tai koneelta esim katsomosta tai areenalta. Kirjaan kai et jaksa keskittyä, jos ahdistaa. Mutta mitä, jos vaikka pelaisit poksia aapelissa, se onnistuu ahdistuneenakin.
Pärjäile kuitenki.

Hei!

Tulin takaisin,onko siekkä vielä joku?Mikä tämä Aapeli on?Ahdistaa niin että oksettaa.Olen myös tosi katkera.Mikään ei oikein kiinnosta.

En tiedä, osaanko kirjoittaa mitään järkevää.

Itselleni ahdistus on valitettavan tuttua. Silloin, kun se on pahimmoilleen, tuntuu siltä, ettei mikään auta. Joskus levotonta mieltä on rauhoittanut jokin rauhallinen radiokanava, esim. Ylenaikainen (94,0 pääkaupunkiseudulla). Joskus mieltä virkistää lämmin suihku, mutta oon kyllä ollut niin uupunut joskus, ettei aina edes suihku ole jaksanut innostaa. Tai ei ole yksinkertaisesti jaksanut mennä sinne.

Itsekin olen joutunut luopumaan hiljattain koirasta, jota on ikävä. Tilalle otin gerbiilejä, joita on kiva seurailla ja vaikuttavat melko helppohoitoisilta. Käys kattomassa vaikka huvikseen gerbiiliyhdistyksen sivuja, jos vain yhtään kiinnostaa. On ainakin mukavampaa luettavaa ja katseltavaa kuin juorut. Ja kirjoita ajatuksiasi lisää tänne, Neitoperhonen.

Voimia

🙂🌻🙂🌻

Siis viestini oli Niiskutusneitokaiselle, muistin nimimerkin (Neitoperhonen) väärin. Anteeksi...😮

Täältä löytyy aapeli ja sieltä valitse poks, eikä välttämättä tarvihe keksiä mitään hahmoa. mutta sekin kyllä on aika kivaa.

http://www.aapeli.com/

Miten sun yö meni?

Hei. Nyt ahdistaa taas. Ja kovasti. Tekisi mieli satuttaa itseäni, mutta kun en ole tehnyt sitä aikoihin, en tiedä, aiheutuisiko siitä vielä kovempi ahdistus ja morkkis.

Olen ollut viime aikoina kovin väsynyt. Lääkitystä vähennetään, ja tuntuu, että tulen koko ajan väsyneemmäksi.

Voi, Luoja, kun teksii mieli viltää...☹️

Jardin Prive

Minä olen myös viime aikoina taistellut tuota viiltämisen halua vastaan. Katselen vanhoja arpiani ja käsiäni ja haluaisin rikkoa itseäni, satuttaa itseäni. Halu lisääntyy sitä mukaa, kun masennus syvenee ja olo pahenee. Jotenkin se itseinho on niin voimakas ja syvällä, että halu satuttaa itseä on kova. No eipä tästä viestistä taida mitään apua olla. Samassa liemessä ollaan. Jotenkin se satuttamisen halu vain sitten aina vähenee, kun olo vähän paranee. Enpä taida osata mitään kosteja sulle neuvoa. 😳

Hei. Tänään tuo viiltämisen halu on pienempi, mutta masennus on suurempi. Haluaisin vain itkeä. Haluaisin käpertyä peiton alle. Mutta siihen en pystyisi, kun ahdistaa kuitenkin sen verran paljon. Kai tässä on mentävä lääkepurkille.

Haluaisin huutaa, mutta siihen minulla ei ole rohkeutta. On oltava hiljaa ja kärsittävä. Nyt kun aloin kirjoittaa, huomaan olevani tosi ahdistunut ja masentunut. En tiedä, mitä tehdä. Sairaalaan en voi mennä... Eihän tämä ole vielä mitään... Lapsesta on huolehdittava. Ei saa kuolla...

Haluaisin taas huutaa, "Voi Luoja". En tiedä, miten selviän...

Pelottaa. Ja kovasti pelottaakin...

Jardin Prive