Kuinka selvitä ahdistuksen kanssa?

Kuinka selvitä ahdistuksen kanssa?

Käyttäjä Jardin Prive aloittanut aikaan 13.08.2012 klo 11:29 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.08.2012 klo 11:29

Hei.

Nyt ahdistaa ihan kauheasti. Olin lähdössä kaupunkiin jo aiemmin, vaikka jo silloin ahdisti, mutta lähdön aikoihin tuli tämä aivan karmea olo! En voinut muuta kuin peruuttaa keittiöön ja mennä pilleripurkille.

Minun keinoni ahdistusta vastaan on oikeastaan vain lääkkeet ja itseni vahingoittaminen. Kuolemaakin joskus kaipaan. Joskus aikanaan, kun lääkitystä ei ole ollut tarpeeksi, olen käyttänyt ahdistuksen ”voittamiseen” kävelyllä/juosten itseni rauhoittamista, mutta siihen en pysty nyt.

Minkälaisin keinoin te olette selvinneet ahdistuksen kanssa?

Näyttää siltä, etten usko ahdistuksen koskaan loppuvan, vaan kulkevan kuolemaan asti seuralaisena. Voisin kai kysyä toisena kysymyksenä, uskotteko, että ahdistuksesta voi kokonaan päästä eroon?

Jardin Prive

Käyttäjä Jaksaako? kirjoittanut 13.08.2012 klo 12:35

Lääkkeet ovat mun apu numero 1.

En ole keksinyt keinoja ahdistuksen lieventämiseen, liikunta ei auta. Monta temppua on koeteltu, mutta eivät ole helpottaneet: positiivinen ääneenpuhuminen itselleen, musiikki, rentoutusharjoitus... Kestää siis aikansa, että se oma juttu löytyy - tai sitten sellaista ei olekaan. On vaan opittava jotekin "pärjäämään" ahdistuksen kanssa.

Toivottavasti sä löydät itsellesi sopivan "jipon".

Käyttäjä Desper kirjoittanut 13.08.2012 klo 15:14

Konstit on vähissä. Erilaisia ahdistuksia ja niitten syitä on. Pelkään kaikissa mahdollisissa tilanteissa, että minua moititaan ja ollaan vihaisia siitä mitä teen ja miten. Esim. vaikka olen kokenut ja mielestäni hyvä autoilija, jännitän kamalasti kaikkea autoon liittyvää tankkauksesta lähtien. "Vaarana" on, että joku mieshenkilö (vrt. isä) haukkuu minut lyttyyn, kun muka teen naisena asiat naurettavan väärin, machot tööttäilevät tai näyttävät keskisormea (aiheetta). En ole päässyt tästä naurettavasta jännittämisestä millään. Tässä keskisormi kaikille uhoajille! Ei ole keskarihymiötä, peukalo korvikkeeksi: 🙂👍

Sitten on yksinolemisen ja hylätyksitulemiusen ahdistus. Se on mennyt ihan överiksi, rintaan sattuu ja pelkään sydäriä. Siihen auta tällä haavaa muu kuin rauhoittava ja nukkuminen - ja tietysti ihmisten seura. Mutku ei ole ketään paikalla, jonka olkapäätä voisi käyttää nojana ja joka pitäisi kädestä. Siinä yksi vinkki ahdistuksen torjuntaan: halaus, kädestä pitäminen, syli.

En ole varma, tepsiikö viimeisin vippaskonstini ahdistukseen. Torjun pahaa mieltä niin, että en torju sitä, vaan annan sen tulla, ja tultuaan se menee aikanaan pois. Nykerrän tympimisvaiheessa käsilläni jotain tekelettä. Kädellisten aivoille on kai käsillätekeminen eduksi. Ajatukset kulkevat kaikenlaisia polkuja käsillä väkertäessä, ja tympiminen voi mennä ohi. En kylläkään ehkä pääsisi sängystä ylös näpertelemään ilman masennuslääkettä.

Kyllä minä pitkän elämäni aikana olen erinäisistä ahdistuksista päässyt eroon, mutta mistä?. Olisi vähän ahdistavaa kaivella niitä esiin.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.08.2012 klo 15:49

Oma terapeuttini yritti saada minut ymmärtämään, etten ole enää pieni, suojaton lapsi. Olen aikuinen, eikä lapsen ahdistus ja pelko tapa minua. Olen aikuinen, joka kestää ja selviää.

Tämän kun muistan, voi olo helpottaa. Edes hetkellisesti...

Jardin Prive

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 13.08.2012 klo 17:43

Olen viime aikoina pohdiskellut aika paljon sellaista, että kuinka suuri osa kokemastamme ahdistuksesta liittyy tavalla tai toisella ihmissuhteisiin. Näilläkin palstoilla ihmiset peilaavat jatkuvasti joko ihmissuhdeongelmiaan tai yksinäisyyttään.

Ahdistusta käsitellään usein yksilöpsykologisena ongelmana, mutta kuinka paljon se on yhteisöllinen ongelma? Siis Suomi on malliesimerkki tee-se-itse ja pärjää-itse-kulttuurista, jossa jo nelivuotiaiden pitäisi pystyä selviämään mahdollisimman itsenäisesti. Me yksinäiset naiset unelmoimme läheisistä suhteista, mutta sinkkumiehet kertovat, että eniten kaikista he kavahtavat naisia, joilla on tai on ollut mielenterveyden häiriöitä.

Eli ole kaunis, ole tasapainoinen, ole "sinut itsesi kanssa" ja tavallinen. Älä takerru mieheen, mutta jos mahdollista, iloitse mahdollisuudesta kestitä hänelle herkullisia aterioita ja elämyksellisiä hetkiä. Täytä hänen tarpeensa äläkä odota hänen täyttävän tyhjää koloa elämässäsi. Se sinun on täytettävä itse.

Lääkkeistä on apua, mutta eivät ne ihmistä korvaa. Toisaalta jos ei ole läheisyyttä, ei ole kipuakaan. Läheisyys sisältää kivun mahdollisuuden.

Monille naisille käsillään tekeminen on loistavaa terapiaa, mutta jollekulle muulle ehkä sopii parhaiten joku muu tekeminen. Tärkeintä on tehdä jotain, koska elämä on tekemistä. Yritä luoda kaaokseen järjestystä ja huomaat, miten itse koostut siinä. Sitten kun on koonnut tarpeeksi voimavaroja yksinäisyydessä, voi lähteä toisten joukkoon. Sitten kun on saanut meikattua ahdistuksensa piiloon. Terapiat ovat hyvästä, mutta turha luulla, että terapia ratkaisee ongelmat puolestasi. Terapia on eräänlaista elämän tukiopetusta. Varsinainen oppiminen on jokaisen oma prosessi, jossa mitään ei tule ilmaiseksi.

Käyttäjä Pieniminä kirjoittanut 14.08.2012 klo 00:55

Minulle kaikista toimivin apu ahdistukseen on läheisyys, kosketus. Pyydän päästä puolison syliin tai pyydän paijausta. Vaikka kuinka ollaan aikuisia.
Toinen todella voimakas apu on perhepeti. Ei ole lohduttavampaa tunnetta kuin puolison kuorsaus vieressä ja välissä pieni lämmin lapsi, joka nukkuu äidin kainalossa.
Nämä ovat ne tilanteet, jossa lohdutuksen ja avun lisäksi näen sitä syytä elää ja jaksaa.
Toinen on kunnon juoksulenkki, jos jaksaa lähteä. Auttaa melkein aina.
Tässä kohtaa täytyy sanoa, että olen surullinen ja empaattinen heitä kohtaan, jolla ei läheisyyteen tai kosketukseen ole mahdollisuutta, jotka ovat yksin. Teille toivon muita hyväksikoettuja keinoja ja läheisyyttä sitten joskus. Sekin tulee.

Käyttäjä Desper kirjoittanut 14.08.2012 klo 11:10

Etsijä kirjoitti 13.8.2012 17:43

Olen viime aikoina pohdiskellut aika paljon sellaista, että kuinka suuri osa kokemastamme ahdistuksesta liittyy tavalla tai toisella ihmissuhteisiin. Näilläkin palstoilla ihmiset peilaavat jatkuvasti joko ihmissuhdeongelmiaan tai yksinäisyyttään.

Ahdistusta käsitellään usein yksilöpsykologisena ongelmana, mutta kuinka paljon se on yhteisöllinen ongelma? Siis Suomi on malliesimerkki tee-se-itse ja pärjää-itse-kulttuurista, jossa jo nelivuotiaiden pitäisi pystyä selviämään mahdollisimman itsenäisesti. Me yksinäiset naiset unelmoimme läheisistä suhteista, mutta sinkkumiehet kertovat, että eniten kaikista he kavahtavat naisia, joilla on tai on ollut mielenterveyden häiriöitä.
---

Minusta ahdistus liittyy aina ihmissuhteisiin. Ihmissuhteissa meistä on tullut sellaisia, kuin olemme, ja nuo perusihmisuuhteemme heijastuvat nykyisiin. Niinpä myöskään yksilön asiaa ei voi erottaa yhteisöllisistä asioista. Kuvailusi suomalaisesta tee-se-itse- ja pärjää-itse-kulttuurista on osuva.

"... sinkkumiehet kertovat, että eniten kaikista he kavahtavat naisia, joilla on tai on ollut mielenterveyden häiriöitä." Minusta väite, että sinkkumiehet kaihtavat mielenterveyshäiriöisiä, on samanlainen yleistys kuin tuo sinkkumiesten väitetty asenne mielenterveyshäiriön kokeneisiin naisiin. Kaikki sinkkumiehet eivät ajattale noin eivätkä kaikki "mielenterveyshäiriön" kokeneet naiset ole mahdottomia ihmisiä. "Mielenterveyshäiriöitä" on myös sinkkumiehillä. Masennukseen voi sairastua kuka tahansa. Itse en ole kuullut tuollaisia lausumia enkä olisi kiinnostunut suhteesta noin rajoittuneeseen ihmiseen. Ihmissuhde on aina ainutlaatuinen, johonkuhun voi kiintyä ja rakastua huolimatta tämän erilaisista puutteista. Jopa sairaaseen voi kiintyä, rakastua ja muodostaa hänen kanssaan hyvän ihmissuhteen.

Käyttäjä repukka kirjoittanut 14.08.2012 klo 11:13

Minä en ole vielä löytänyt varmasti toimivaa konstia. Joskus auttaa ainakin vähän (eli tekee olon vähän siedettävämmäksi) musiikin kuuntelu, lukeminen, kävely, siivous jne. Oikeastaan mikä tahansa tekeminen. Tai rentoutuminen, vaikka se onkin ahdistuneena vaikeaa. Mutta sitten, kun ahdistus on voimakasta, en kykene keskittymään mihinkään, pyörin vain paikasta toiseen osaamatta edes ryhtyä mihinkään puuhaan. Silloin otan rauhoittavan. Se tekee sietämättömästä siedettävää. Yleensä. Sitten, kun ahdistus kasvaa megalomaanisiin mittoihin, ei auta enää mikään vaan on lähdettävä sairaalaan.

Minulla ahdistukseen liittyy voimakas itsetuhoisuus. Yleensä se jää vain ajatuksen asteelle, mutta mitä ahdistuneempi olen, sen suurempi on riski impulsiivisille itsetuhoisille teoille. Viiltely auttaa hetkeksi, mutta sen jälkeen on entistä pahempi olo. Siksi yritän suosia vähemmän tuhoisia konsteja.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 14.08.2012 klo 17:41

On tämäkin. Otin rauhoittavan, kun alkoi olla edellisestä sen verran aikaa, että tiesi alkavan ahdistaa... Ja sittenhän lääkkeen jälkeen se ahdistus tulikin....😉

Itse ahdistus saa tämän hymiön 😝

Jardin Prive

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 19.08.2012 klo 16:17

Hei. Nyt ahdistaa ihan hirveästi. Kun eroean ihmisestä, oloni muuttuu karmeaksi. Otin lääkettä. Haluaisin viiltää, hakata, tehdä mitä vain, mikä helpottaisi psyykkistä kipua.

Onko kellään ajatusta, miten selviäisin taas tästä kerrasta.😑❓

Haluaisin itkeä ja huutaa. Ei minua ole tarkoitettu elämään...

Jardin Prive

Käyttäjä repukka kirjoittanut 19.08.2012 klo 20:55

Puh. 01 019 52 02 ma-pe 9-06, la 15-06, su 15-22

Tuossa on valtakunnallinen kriisipuhelinnumero ja aukioloajat. Soita sinne, jos vaikka se auttaisi. Minä olen joskus mennyt psykiatriseen päivystykseen, kun olo on ollut aivan kamala. Kamalan vaikeaa sanoa, mikä auttaisi, kun en itsekään sitä oikein tiedä. Täytyy vissiin itsekin vain aina kokeilla erilaisia juttuja. Jollain se ahdistus aina lopulta on helpottanut tai ainakin muuttunut siedettäväksi.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 20.08.2012 klo 10:49

Hei. Tuonne Kriisipuhelimeen olen toisinaan soittanut. Viime aikoina tuntunut, ettei minulle ole siellä aikaa. Puhelut ovat jääneet lyhyiksi. Mutta, on ollut joitakin aikoja, että minut on "pidetty hengissä" sen avulla. Olen päivittäin soittanut tiettyyn numeroon, jossa olen takapäivystäjän kanssa puhunut olostani ja pysynyt siten elossa.

Mutta mitä tehdä nyt, kun olo on paha? Tuolla toisaalla lupasin, etten tee itsemurhaaa, mutta nyt on olo, että jotenkin pitäisi itseä satuttaa. Huutaisin jos voisin. Tai itkisin... tai jotain...

Jardin Prive

Käyttäjä Vucy kirjoittanut 25.08.2012 klo 00:15

En osaa auttaa sinu, sillä itse taistelen saman asian kanssa. Mielestäni ahdistavimpana hetkenä tärkeintä olisi jonkun tuki. minulla on mies, mutta hän ei oikein osaa olla tukena. en ole koskaan soittanut valtakunnallisiin. pahin pelkoni on ettei kukaan voi auttaa, tai että ahdistus kasvaa niin suureksi eikä lähde pois.

mutta keinoja joita koitan kun ahdistaa, lukeminen, musiikki, telkkari, tekeminen, kävely, juttelu, rentoutus, kissojen silitys. ei kyllä mikään ole kunnolla tehonnut, mutta jotenkin on selvitty. tai no, vuosiahan on mennyt vasta 23.

Käyttäjä apathique kirjoittanut 25.08.2012 klo 09:40

Mulla auttaa vähän jonkun asian tekeminen, esim. jonkun kirjan lukeminen ääneen ja jos ei jaksa keskittyä (kuten minä), niin lukee pienissä erissä. Musiikin kuuntelu, kirjoittaminen (vaikka vain yleistä ajatuksenvirtaa, mitä mieleen tulee, ei sen syvällisempää) koska sillain saa ulkoistettua ajatuksensa. Terapeutti suositteli tuota kirjoittamista ja se ihme kyllä toimii. Joskus aikaisempina vuosina lähdin pyöräilemään ja pyöräilin niin kovaa kuin jaksoin ja kun tuli veren maku suuhun, oksetutti ja pyörrytti, niin silloin vasta käännyin takaisin kotiapäin. Sama toimis juoksemisen kanssa, jos vaan polvet kestäis.

Pahimpina hetkinä ei kyl auta muu kuin lääkkeen ottaminen ja nukkumaan meneminen, ettei tekis itselleen mitään.

Käyttäjä Dolorous kirjoittanut 27.08.2012 klo 01:18

Hmm.. tää on kysymys joka askaruttaa minuakin lähes joka kerta kun kova ahdistus puskee päälle. Omalla kohdallani olen huomannut, että ahdistuksia on erilaisia ja niihin tepsii vähän eri jutut - ja sitten on ahdistuksia joihin ei tunnu tepsivän mikään. Mutta jos kykenee erittelemään mikä ahdistuksen aiheuttaa tai laukaisee, niin sen käsittely jollakin tavalla yleensä auttaa ainakin lieventämään ahdistusta (jos vaan kykenee ravitselemaan itseään esim. virheellisistä kuvitelmista eroon). Mutta pahinta on ahdistus, jolle ei pysty keksimään mitään järkevää syytä - se onkin sitten täysi mysteeri edelleen itselleni miten sen kanssa tulee toimia. Joskus saattaa säkällä onnistua taltuttamaan sellaisen epämääräisen ahdistuksen, mutta useimmiten sitä vaan lannistuu sen edessä :/.

Tässä kuitenkin muutamia konsteja, jotka joskus auttavat minua:

- Jos ympärilläni on ihmisiä, joiden seurassa voin näyttää ahdistukseni, niin useimmiten se auttaa, että sen näyttää ja tulee hyväksytyksi ahdistuneenakin. Noh, joskus ei saa sellaista reaktiota ja sitten ahdistaa kahta kauheammin 😋...

- Joskus minua rauhoittaa ajatella avaruutta. Sitä, kuinka pieni osa juuri minä olen ongelmineni tätä jatkumoa ja maailmankaikkeuden suuruutta. Se, että koen, ettei ongelmani (tässä tapauksessa ahdistukseni syy) ole maailmankaikkeuden mittakaavassa edes kärpäsen kakan kokoinen asia, niin jotenkin rauhoittaa oloani. Ajatus, että "oikeastaan asioilla ei ole niin väliä, kukaan ei osaa edes määrittää mikä elämän tarkoitus on, mitä väliä on sillä mitä minä pienessä päässäni ajattelen/mitä teen jne". Tietenkään en tarkoita tällä että yhden ihmisen elämä olisi täysin merkityksetöntä täällä (näin en halua että kirjoitustani tulkitaan!***) - vaan sitä vaan, että tämä on vain elämää, ei sen tarvitse olla mitään tiettyä, ei se ole niin vakavaa.. Tämä siis toimii minulle joihinkin tilanteisiin, mutta toisaalta yksi hyvä ystäväni, joka kärsii ajoittain myös pahoista ahdistuksista, ahdistui tästä ajatuksesta kun kerroin - joten ei liene soveltuva kaikille! 😉

- jos keksin mikä laukaisi ahdistuksen/mikä ahdistaa,yritän miettiä että oliko reaktioni perusteltu. Ja jos on "hyvä päivä" (lue: ei äärimmäisen väsynyt) niin saatan jaksaa yrittää lyödä läpi uutta parempaa (itselle suotuisampaa) ajatusta. Yleensä koen jotenkin tällöin, että uusi "parempi" ajatus on tavallaan itselle valehtelua, mutta teen sen mielessä pitäen, että masentuneena luonnolliset ajatukseni voivat olla ihan päin honkia muutenkin.

- muita keinoja on erilaiset tekemiset (niinkuin moni muukin on jo tänne kertonut): syöminen, nukkuminen, suihkussa käyminen, kirjoittaminen, positiivisen musiikin kuuntelu, telkkarin katselu. Ei niin järkevää tekemistä on joskus pienen alkoholimäärän ottaminen ahdistukseen (itselläni pysyy kyllä hyvin kurissa alkoholin käyttö, mutta en suosittele kenellekään tätä keinoa - etenkään jos on vähänkään ongelmia sen suhteen)

- jos ahdistukseni syy on siinä, että koen olevani elämässä epäonnistunut luuseri, niin silloin auttaa joskus jonkun pienen teon tekeminen, joka mielestäni kuuluu "ei luuserille". Eli kun vaikka ahdistaa se, etten jaksa huolehtia itsestäni ja kodistani, päätän, että jos tyhjennän ja täytän tiskikoneen niin hyvä. Ja sitten vain koitan pakottaa itseni tuohon joskus ylivoimaiselta tuntuvaan tehtävään ja jos onnistun, voin taputtaa itseäni olkapäälle ja ahdistus on yleensä ainakin hieman lieventynyt. Ja jos en onnistu sekä tyhjentämään, että täyttämään, niin sitten pienennän tavoitetta ja tyydyn pelkästään tyhjentämään tmv. Tai jopa vain kasaamaan tiskit altaaseen tai ihan mitä vain ihan pientä, mihin vain pystyy kun oikein yrittää.

En tiedä oliko näistä mitään apua, mutta aina kannattaa yrittää jakaa kokemuksiaan, jos vaikka jokin sattuisi kolahtamaan 🌻🙂🌻 .

*** noh, itseasiassa itsestäni ajattelen juuri niin, että minun elämälläni ei ole mitään tarkoitusta ja merkitystä 😋. Mutta tämä lienee masentuneen ihmisen ajatuksia, joita ei pidä ottaa vakavasti. Terveiltä kun kysyy niin jokainen on arvokas ja merkityksellinen, joten uskokaamme heitä ennemmin kuin minua 🙂

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 27.08.2012 klo 10:36

Hei, Dolorous!

Ajatuksesi ja neuvosi kuuulostivat todella hyviltä! Ongelma minun kohdallani on vain se, etten tiedä, mistä ahdistukseni tulee. En osaa yleensä edes lähteä etsimään sitä. Mutta toisaalta tuo viestisi ja omat "konstisi" vaikuttavat niin hyviltä, että voisin yrittää motivoitua omien ahdistusteni syiden setvimiseen.

Siis: Kiitos! 🙂🌻

Jardin Prive