Otan osaa suruunne. Tällä hetkellä se tuntuu pohjattomasta. Koira on perheenjäsen ja yhtä tärkeä. Menetimme oman koiramme noin 7 vuotta sitten. Sekin oli yhtäkkinen tapahtuma. Mökillä koira sairastui. Se oli jo tosin 10-vuotias, mutta aina ollut terve. Soitin yöpäivystykseen ja menimme yöllä lääkäriasemalle. Koira tutkittiin ja todettiin kasvaimia keuhkoissa ja muuallakin ja hoito ei olisi tuottanut tulosta enää. Eutanasia-päätös piti tehdä välittömästi, ettei koiran kärsimystä olisi pitkitetty.
Kyllä se koville otti ja ensimmäinen ajatus oli, ettei enää toista koiraa. Tämä oli niin upea yksilö, ettei toista enää tulisi läheskään samanlaista.
Noin puolen vuoden kuluttua mieheni rupesi puhumaan uuden koiran hankkimisesta. Olin ensin vastaan, mutta lopulta suostuin. Samaa rotua emme voineet ajatella, mutta löytyi ulkonäöltään sitä paljon muistuttava harvinainen rotu, johon sitten päädyimme.
Tämä uusi koira oli pentuna paljon vilkkaampi ja jääräpäisempikin. Opetukseenkin on mennyt enemmän aikaa, mutta hyvä siitä on tullut ja se on tosi rakas. Koirat ovat yksilöitä, ei kahta samanlaista.
Nyt pitää antaa ajan kulua ja surra. Kun aika on kypsä voi uusi perheenjäsen
tulla. Niin se vain on, että kun on koiraan tottunut, on vaikea elää ilmankaan. Voimia.

Mollyan kirjoitti 24.3.2019 10:21

Otan osaa suruunne. Tällä hetkellä se tuntuu pohjattomasta. Koira on perheenjäsen ja yhtä tärkeä. Menetimme oman koiramme noin 7 vuotta sitten. Sekin oli yhtäkkinen tapahtuma. Mökillä koira sairastui. Se oli jo tosin 10-vuotias, mutta aina ollut terve. Soitin yöpäivystykseen ja menimme yöllä lääkäriasemalle. Koira tutkittiin ja todettiin kasvaimia keuhkoissa ja muuallakin ja hoito ei olisi tuottanut tulosta enää. Eutanasia-päätös piti tehdä välittömästi, ettei koiran kärsimystä olisi pitkitetty.
Kyllä se koville otti ja ensimmäinen ajatus oli, ettei enää toista koiraa. Tämä oli niin upea yksilö, ettei toista enää tulisi läheskään samanlaista.
Noin puolen vuoden kuluttua mieheni rupesi puhumaan uuden koiran hankkimisesta. Olin ensin vastaan, mutta lopulta suostuin. Samaa rotua emme voineet ajatella, mutta löytyi ulkonäöltään sitä paljon muistuttava harvinainen rotu, johon sitten päädyimme.
Tämä uusi koira oli pentuna paljon vilkkaampi ja jääräpäisempikin. Opetukseenkin on mennyt enemmän aikaa, mutta hyvä siitä on tullut ja se on tosi rakas. Koirat ovat yksilöitä, ei kahta samanlaista.
Nyt pitää antaa ajan kulua ja surra. Kun aika on kypsä voi uusi perheenjäsen
tulla. Niin se vain on, että kun on koiraan tottunut, on vaikea elää ilmankaan. Voimia.

Kiitos, että jaoit kokemuksenne. Surumme on edelleen kova. Huomaan, että meitä on auttanut, että olemme pystyneet puhumaan myös keskenämme tunteistamme. Vaimoni kuvasi osuvasti, että koirallemme tärkeää olivat perhe, yhdessäolo, hyvyys, ilo, uteliaisuus, hyväksymällä toisen sellaisenaan kun on, hetkessä oleminen. Tämä myös tuntuu olevan koiramme viimeinen lahja meille. Että olemme itsekin menetyksemme kautta ymmärtämässä tämän ja tuemme toisiamme surussa.

Meidän koira kuoli pari vuotta sitten. Itse näin hänet päivää ennen kuolemaa, muistaakseni. Todella pahasti sairastunut koira. Pienen pieni snautseri <3 Äiti ei päässyt koiran kuolemasta yli siinä mielessä, että hankkisi kokonaan uuden koiran. Tärkeimpiä hetkiä elämästä meni kyseisen koiran kanssa. Itse joskus, mutta todella harvoin, hallusinoin koirani jalkopäässäni. Tunnen kaiken karvan, joka ei ollut niin pehmeää loppupeleissä. Mutta se katse koirallamme oli niin sydäntä lämmittävä, että ei sille neuroottiselle rakille muuta voinut toivoa, kuin hyvää.

R.I.P