Luin eräältä toiselta palstalta viestejä kroonisesta masennuksesta ja aloin ajatella asiaa. Olen jo pari vuotta sitten ensimmäisen kerran epäillyt olevani masentunut. Oikeastaan nelisen vuotta sitten alkoi tämä huonon olon alamäki, kun poikaystäväni 1½ vuoden seurustelun jälkeen petti minua, mutta kolme vuotta sitten lukion päätyttyä se kunnolla alkoi.

Ei ole kiinnostanut oikeastaan mikään. Ei ole mielipidettä oikein mistään. Menen ihan täysin muiden ihmisten mukaan koska en välitä. Olen ollut itkuinen viimeisen pari vuotta enemmän tai vähemmän. Märehdin menneisyyden tapahtumia enkä oikein pääse eteenpäin asioista. En osaa käsitellä niitä varmaan oikein. Olen melkein jatkuvasti alakuloinen. Toisten ihmisten seura ei enää kiinnosta samoissa määrin, ystäväpiirikin on kutistunut muutamaan tärkeään ystävään ja juttukavereihin. Töissä käyminen oli viime vuonna vaikeaa, nyt sen kanssa ei ole ongelmaa kun on uusi, mukava työpaikka ja mukavat työkaverit.

Pitäisikö tässä lähteä lääkärille vai psykiatrille ongelman kanssa? Miten kroonisen masennuksen kanssa elää? Selviääkö lääkityksellä vai tarvitaanko ”keskustelutuokioita”?