Voiko kroonisesta masennuksesta parantua vai pitääkö opetella elämään pimeässä kaivossa, jossa ei ole tikkaita ylös? Meneekö tämä koskaan pois? Onko ketään, jolla se olisi mennyt?
Päivä nousi sittenkin.
Unilääke pelasti valvomiselta, mutta ei estänyt painajaisia.
Hetki kerrallaan, henkäys kerrallaan.
Hyvä että sait edes nukuttua, Ahi+Depis=Minä.
Itku aiheuttaa päänsärkyä. Päivä on mennyt sohvalla maatessa, mitä nyt söin välillä. Tuhlaanko kaikkien aikaa, jos minun auttamisestani ei ole mitään hyötyä?
Kai kroonisesta masennuksesta voi toipua. Itselläni on lääkitys, mutta olo vain synkkenee koko ajan.
Itku kurkussa koko ajan. Lisäksin kärsin kroonisesta kivusta ja sairastan fibromyalgiaa.
Miten jaksat tänään?
Lifecould kirjoitti:
Kai kroonisesta masennuksesta voi toipua. Itselläni on lääkitys, mutta olo vain synkkenee koko ajan.Itku kurkussa koko ajan. Lisäksin kärsin kroonisesta kivusta ja sairastan fibromyalgiaa.
Miten jaksat tänään?
Miten pitkään sinulla on kestänyt? Lisääkö fibromyalgia masennusta, jatkuva kipu on varmasti tappoa kropalle ja mielelle.
Ystävä muistutti, että voin soittaa mihin aikaan vain. En halua rasittaa ystäviä ja mitä he voisivat edes tehdä.
Yksinäinen olo. Tätä olotilaa voi ymmärtää vain se, joka on kokenut saman. Olen kuin lasipullon sisällä ja kaikki muut sen ulkopuolella.
Sinulla kuulostaa olevan sellainen olo, että olisit taakka muille, koska voit huonosti. Olen itsekin kokenut noin masentuneena. Se kuitenkin on mielikuva vain oman itsen sisällä. Ne muut todennäköisesti eivät ollenkaan koe sillä tavalla, että rasittaisit heitä, jos puhut rehellisesti pahasta olostasi. He luultavasti kokevat aivan päinvastoin: annat jotain arvokasta itsestäsi, kun kerrot, mitä todellisuudessa koet.
Se on niin raskasta, kun masennus saa maailman näyttämään juuri noin toivottomalta. Ja tuntuu niin yksinäiseltä. Minustakin masentuneena tuntui myös siltä, että tuhlaan kaikkien aikaa, kun minua ei kuitenkaan voi auttaa. Sekin kuuluu siihen masennukseen, eikä kuvaa todellista itseä.
Olet tärkeä myös muille, Ahi+Depis=Minä, vaikkei masentuneena varmastikaan tunnu siltä.
Olen kuin pohjaton suonsilmäke, joka upottaa myös ihmiset ympärillä.
Jospa löytäisin vertaistukea, mutta ei sitä ole tarjolla. On vaikeaa puhua sellaisille, joilla ei ole omakohtaista kokemusta.
Vaikeen kysymyksen kyl esitit. Vastaan silti oman kokemukseni pohjalta. Olen ollut mustissa vesissä ja kärsinyt vaikea-asteisesta masennuksesta. Masennuksesta eri-asteisena myös kauan. Ajattelisin et masennuksesta voi parantua, ehkä. Tai sit ajattelen niin et täysin ei voi, mut sen kans voi oppii elämään ja se lievenee. Oppii hyväksymään jossain määrin et sairastaa, mut tietäen kuitenkin et silti voi elää suhteellisen hyvää ja tasapainoista, onnellista elämää. Sitä kai jokainen haluis.
Itsensä kans joutuu tekee ihan hirveen työn ja se on haastavaa kun jaksaminen on mitä on. Niinkuin tiedät ja tiedätte, se on osa masennusta. :/
Koen et mulla itselläni on auttanut aika, myös vanheneminen (nuorempana kaikki tuntu vaikeemmalle), asioiden läpikäyminen hoitajilla ja hyvässä terapiassa, lääkitys, Mindfullnes, itsensä kuuntelu, päiväkirjan kirjoitus, maalaaminen. Isossa roolissa on myös ollut vaikeen lapsuuden ja nuoruuden käsittely, hyväksyy se ettei menneelle enää voi mitään mut nykyhetkeen ja tulevaan on mahdollista vaikuttaa. Arkirytmistä kiinnipitäminen, vaikkei haluaisi tai jaksaisi: lepo, syöminen ja juominen säännöllisesti, nukkuminen, sopiva liikunta ja ulkoilu jne jne. Ne on kyl kaiken pohja.
Myös se mitä odottaa elämältä on iso juttu, jos ne tavoitteet on ihan hurjan isoja, voisi ajatella et mieli luovuttaa jo ajatellessa niitä. Sen tavoitteen tarttee olla jotain ihan pientä, ihan supersuperpientä. Elämä koostuu ihan pienistä palasista, ja kun sitä lähtee kokoomaan, se pitää koota ihan alusta.
Mä en voi sanoa rakastavani elämää, ja luulen etten voi sanoa koskaan niin. Itseasiassa vihaan elämää.. Jos sitä ajattelee noin isona kokonaisuutena; elämänä. Mun ei tartteekaan rakastaa sitä, mut rakastan pieniä asioita jotka on osa elämää. Oon oppinut ja opetellut tykkäämään ihan pienistä asioista mitä monesti elämän keskellä ja sen hektisyydessä ei edes huomaa; Aamukahvi, oma sänky, hyvin nukuttu yö, oma lemmikki ja se et saan olla sen kanssa, auringon säteiden lämpö iholla, raikas syystuuli kasvoilla ulkoillessa, iltahetket kun saa vaan olla tekemättä mitään jnejne. , hyvä kirja tai sarja.
Jaksamista kaikelle elämän keskelle <3
Ahi+Depis=Minä kirjoitti:
Olen kuin pohjaton suonsilmäke, joka upottaa myös ihmiset ympärillä.
Heippa Ahi,
Minä koen täysin samoin. Kiitokset Zirkonille hyvista neuvoista. Itse etsin ulospääsyä surusta ja masennuksesta. Koen täysin samoin kuin Ahi. Tämän olon voisi sanoa ehkä niin että kunpa joku tulisi hakemaan syliinsä turvaan, kun nyt on vain yksinäisyyden sylissä, tai pikemminkin kuristusotteessa.
sain toukokuussa dg krooninen masennus. SItä ennen se oli ollut kauan vaikea masennusta.
JOka päivä on tarpomista. Nyt vielä kun on masennuskauden pahakausi menossa. EI toi aurinko paranna mun mieltäni. Olen koko ajan väsynyt, vaikka saan jotenkuten nukuttuu. Pystyn valvomaan, jos haluan.
Zirkoni, hyviä ajatuksia ja keinoja sinulla. Samat minuakin on auttaneet. En muistanut enää, että maalaaminenkin on olemassa. Hyvä kun muistutit siitäkin.
Minullakin pitkän aikaa sitten diagnosoitu vaikea-asteinen masennus on lieventynyt juuri Zirkonin mainitsemien keinojen ansiosta, mutta ei se kokonaan ole mennyt pois. Vaihtelee, heittelehtii ahdistuksen kanssa. Voi olla, että jotkut olosuhteetkin ylläpitävät sitä.