Ajopuu kirjoitti 19.8.2010 14:1

Kiusaaminen alkoi ensimmäisellä luokalla ja jatkui lähes taukoamatta yläasteelle saakka. Lukio oli ehkä elämäni sosiaalisesti parasta aikaa. Yliopistossa eristäydyin kaikesta opiskelijatoiminnasta ja iltaelämästä. Kiusaaminen oli enimmäkseen henkistä laatua, haukkumista, uhkailua ja kiristämistä. Fyysisellä puolella se oli mm. tönimistä ja jopa kasvoille sylkemistä. Kiusaaminen aiheutti minulle lähtemättömät jäljet sisimpääni, joita nyt työpsykologin ja tukihenkiön kanssa yritän selvitellä. Olen ollut masentunut ja olen sitä tälläkin hetkellä. En vieläkään kykene luottamaan kehenkään ihmiseen niin paljon etä voisin kutsua häntä sydänystäväkseni. Minulla on perhe ja hyvä työ. Siihen minun tämänhetkiset sosiaaliset kontaktini paljolti rajoittuvatkin.
Vihaan kiusaajiani todella paljon. Olen alkanut ymmärtää että tuo viha on syönyt minua sisältäpäin jo pitkään. Yritän nyt löytää keinoja vihani voittamiseski, anteeksi en pysty koskaan kuitenkaan antamaan. Pitkään elin vain vihani voimalla päivästä toiseen. Tunnen itseni myös täysin arvottomaksi ihmiseksi jolle kuka vain saa tehdä mitä vain.

Kertomuksesi on melkein kuin omat kokemukseni. Tosin olen sinua yli kymmenen vuotta nuorempi, mutta olen todennut myös sen jo ettei pahat muistot tunnu paranevan edes ajan myötä. Nuorempana ajattelin, että asiat eivät varmaan enää vanhempana pyöri niin paljoa mielessä, mutta silti miltei joka yö asiat piirtyvät jälleen mieleen. En tiedä onko aika parantanut yhtään mitään, ehkä se on tehnyt minusta vain entistä kyynisemmän ja vihaisemman.

On vaikeaa todella luottaa kehenkään. Ympärilleni luodut turvaverkotkin tuntuvat välillä kovin hatarilta.

Viha on asia, mikä on pitänyt minut jotenkin raiteillani. Läheisten itsemurhat ovat ehkä säästäneet minut itsetuhoisuudelta, mutta silti olen monin eri tavoin yrittänyt tehdä elämästäni vielä ankeampaa, vaikka päihteet ovatkin jääneet jo taaksepäin silti en pysty elää normaalia elämää ilman lääkkeitä enää varmaan ikinä.

Sen tiedostaminen, ettei ole todellakaan ainutlaatuisessa tilanteessa tai jotenkin poikkeuksellisin heikko on kuitenkin auttanut viime aikoina huomattavan paljon. Ehkä kaikki tämä tekee minustakin vielä joku päivä ihmisen, josta voin todella olla ylpeä.

Kiusatuksi tulemisesta en juurikaan osaa sanoa. Kouluaikoina ja töissä olen ollut sellainen mukana olija. Seurannut sitä isompaa osaa porukasta ja yrittänyt olla jollain tavalla samalla tasolla.
Ikinä ihmisten kanssa toimeen tuleminen ei ole ollut ongelma. Ainoa ongelma on ollut ujous, joka on estänyt spontaanisti hankkimasta uusia ystäviä. Aina tarkkaillut muita ihmisiä, millaisia asioita he puhuvat, mistä pitävät, jne... Ei sillä ettenkö osaisi tuoda omia mielipiteitänikin julki ja selkeästi olla oma itseni. Mutta vain viiveellä, jonkin ajan kuluttua...
Ehkä kiusatuiksi tulleilla on jotain samaa. Epävarma isommassa ryhmässä missä on vahvoja ihmisiä. Siihen en osaa vastata miksi vältyin kiusaamiselta kouluaikana. Ehkä parhaan ystäväni ansiosta. Sitä en myöskään osaa selittää miksi olen ollut mukana kiusaamassa toisia. Sitä en muista miltä se silloin tuntui, mutta nykyään kun ajattelee tilannetta missä silloin olin, tekisi mieli lyödä itseään ja kysyä mitä helvettiä olen oikein tekemässä. Kyseessä oli fyysistä ja henkistä kiusaamista, jotka saavat minut nykyään voimaan pahoin. En pysty näkemään kumpaakaan pahoittamatta mieltäni.
Muista kiusaajista sen verran, että osa on valitettavia ihmisraunioita, toiset elämän omia tragedioitaan ja osa elämässä tyydyttävästi pärjänneitä, joihin itse lukeudun.
Kiusatuista se, että muutamalta olen vuosien jälkeen pyytänyt asiaa anteeksi. Sanonut suoraan kuinka tyhmä sitä ihminen voi ollakaan. Silloin parasta on kuulla, kun kiusattu sanoo ettei vanhoja asioita enää kannata muistella. Ja kertoo elämästään mikä on täysin mallillaan ja kulkee juuri siihen suuntaan kuin hän sen halauaakin.
Ylpeä en tekemisistäni todellakaan ole ja oppinut niistä jotain. En haluaisi kenenkään joutuvan kiusatun rooliin kärsimään mahdollisesti lopun elämäänsä, mutta en myöskään kiusaamaan, koska heistä ne joilla on omatunto ja moraali varmasti kärsivät myös tahollaan.
Tämä nyt oli vain yksi näkökanta asiaan. Halusin sen vain tuoda julki...

Koulukiusatut ovat aika monesti sitten nettikiusaajia, ei kaikki mutta aika moni.
He eivät koskaan anna anteeksi koulukiusausta eivätkä osaa erottaa eri mieltä olevia kirjotuksia kiusauksesta. Vaan näkevät niissäkin kirjotuksissa kiusausta.
Kai heillä sitten nousee mieleen vanhat koulumuistot ja kamala kostonhimo. Ei siinä tunnekuohussa tajauta ettei tuo ole voinut olla koulussa samaa aikaan kuin minä.

Koulukiusattujen nettimaailma menee tyyliin"olen koulukiusattu, ole kanssani kaikista asioista samaa mieltä tai olet nettikiusaajani".
Siis joidenkin, ei kaikkien, haluan eri toteen mainita, etten kaikkia loukkaa.

maanvaiva kirjoitti 26.8.2010 11:51

Koulukiusatut ovat aika monesti sitten nettikiusaajia, ei kaikki mutta aika moni.
He eivät koskaan anna anteeksi koulukiusausta eivätkä osaa erottaa eri mieltä olevia kirjotuksia kiusauksesta. Vaan näkevät niissäkin kirjotuksissa kiusausta.
Kai heillä sitten nousee mieleen vanhat koulumuistot ja kamala kostonhimo. Ei siinä tunnekuohussa tajauta ettei tuo ole voinut olla koulussa samaa aikaan kuin minä.

Koulukiusattujen nettimaailma menee tyyliin"olen koulukiusattu, ole kanssani kaikista asioista samaa mieltä tai olet nettikiusaajani".
Siis joidenkin, ei kaikkien, haluan eri toteen mainita, etten kaikkia loukkaa.

Vaikea ja monimutkainen asia tämä kiusaaminen. Itse tunnustaudun koulukiusatuksi ja huomaan etenkin nykyään ajattelevani asiota siten, että jos minulle sanoaa jonkin poikkipuolisen sanan huomaan miettiväni mitä itse tein väärin vaikka toisaalta voisi ajatella niin, että miksi sanoja puhui kyseisellä tavalla. Tosiaan itseen kohdistettua kritiikkiä on vaikea kestää. Heikkoa itsetuntoa kenties!

En itse oikein ole varma tuosta nettikiusaamisesta. Onhan sitä itsekin tullut sanottua ilkeitä asioita, mutta koen, että ne johtuivat tilanteesta ei siitä, että minua on loukattu!
Mutta toisaalta on niinkin, että sillä saa laajemman yleisön. Kaikenkaikkiaan kysessä on monimutakainen asia, johon mielestäni ei kuitenkaan tarvitse jäädä vellomaan. Pitää vain löytää itselleen sopiva tapa saada positiivia kokemuksia omasta itsesään.