Onko teidän muiden vaikeaa luoda uusia ystävyyssuhteita? minun on vaikeaa luottaa varsinkaan tuntemattomiin miehiin, ja siksi tuoreet tuttavuudet kuolevat ennenkuin ehtivät edes alkaa. Nuorena solmin enemmän uusia ystävyyssuhteita, mutta nykyään olen liian kyyninen, vaikka uudet ihmiset elämässä "Puhdistavat ilmaa" todella paljon. Miksi pitää olla niin negatiivinen?

Olen ollut koulukisattu peruskoulussa aina amikselle asti. Ammattikoulussa kiusaaminen oli lähinnä syrjimistä. Henkistä se kiusaaminen oli aina.
Ihmissuhteiden luominen on kauhean vaikeata. Juttuun tulen kyllä, mutta joku siinä on, ettei tule paria kuukautta pidempiä ihmissuhteita.
Odotan ja samalla pelkään mennä opiskelemaan, jos tulenkin kiusatuksi.

kyllä ainakin minun on vaikea luottaa tai sitten toisaalta luotan ihmisiin, jotka eivät loppupeleissä ansaitse luottamustani. Toivottavsti joku ymmärtää, mitä yritän kertoa.
Jokainen uusi tuttavuus on tietenkin kiva asia, mutta minullakin tuntuu käyvän juuri noin. Oletko yrittänyt miettiä kuinka sitä tialnnetta voisi yrittää ratkaista?

Aktiivisempina terapiani vuosina tapasin monipuolisemmin kaikkia ystäviäni, mut viime aikoina en ole ollut yhtä aktiivinen. Minulla tuntuu olevan monta eri roolia, eri ystäviä varten, yritän mielyttää kaikkia. Samalla en kuitenkaan ole aito oma itseni kenenkään seurassa, edes läheisteni kanssa. Olen ajatellut kirjoittaa ajatuksiani ylös itselleni ja toisten kanssa kirjoittelu auttaa, ainakin teoriassa? Miten sä olet yrittänyt ratkaista ongelmia?

Aikaisemmin yritin ajatella ettei kiusaaminen ole vaikuttanut minuun, vaan se on kasvattanut minusta entistä kovemman.

Nyt olen yrittänyt käydä tätä asia läpi kirjoittamalla asioita ylös ja käsittelemällä niitä.
Tähän mennessä olen huommannut olleeni liian arka ja hävenneeni kisatuksi joutumista. Juuri tämä häpeän/pelon tunne on estänyt normaalin vuoropuhelun ihmistenkanssa. Pelkään koko ajan sanovan jotain hölmöä ja sen jälkeistä tilennetta. En osaa päästä tämän asian yli vaan itsekunnioitukseni on mennyt nollaan.

Olen vasta aloittanut tämän asian käsittelyn ja en oikein tiedä miten pääsisin häpeän/pelon tunteesta eroon. On joitain keksittävä muuten tämä ongelma on voittanut minut.

Olen kai aina kantanut vain näitä negetiivisiä asioita mukanani ja antanut niiden vaikuttaa liikaa itseeni. Kiusaajani ovat tehneet minusta kovan ulkoisesti, mutta sisäinen minä on koko ajan paniikissa. Tänään yritän muutamaa terapian keino vähentää näiden asioiden vaikutusta minuun, kerron jos ne toimivat.

Reptilianbrain kirjoitti 23.6.2010 13:15

Aktiivisempina terapiani vuosina tapasin monipuolisemmin kaikkia ystäviäni, mut viime aikoina en ole ollut yhtä aktiivinen. Minulla tuntuu olevan monta eri roolia, eri ystäviä varten, yritän mielyttää kaikkia. Samalla en kuitenkaan ole aito oma itseni kenenkään seurassa, edes läheisteni kanssa. Olen ajatellut kirjoittaa ajatuksiani ylös itselleni ja toisten kanssa kirjoittelu auttaa, ainakin teoriassa? Miten sä olet yrittänyt ratkaista ongelmia?

Noihin asioihin, joita tuossa mainitaan esiintyy minullakin. Eri ihmisten kanssa käyttäydyn eri tavoin. Se on itsellekin lopulta hieman kuluttavaa. Kun itse huomaa asian on silloin helppo alkaa omalla käytöksellään vaikuttaa.

Vastaukseksi siihen kysymykseen, että kuinka olen yrittänyt vaikuttaa asiaan on, että en mitenkään. Ainakaan vielä. Tuota kirjoittamista olen miettinyt, mutta en ole
toistaiseksi alkanut laatia sitä. Se olisi ehkä se, jota voisin kirjoittaa. Kuulemma auttaa jäsentämään ajatuksia ja mahdollisesti näkemään, jotakin hyvää asioissa.

Minulla on oma rooli jopa terapeuttiani varten. Pelottaa vähän kirjoittaa näistä asioista, koska ne tuntuvat niin oudoilta, jopa sairailta. Tästä on kuitenkin tullut sellainen asia, joka hallitsee kaikkea, tunteistani lähtien. Kaikki tuntuu teeskennellyltä, aivan kaikki. Auttaa sentään huomata, että ehkä en olekkaan ainoa. En pysty olemaan oma itseni, kun en edes tiedä kuka minä olen? Lähdeppä sitten tälläistä asiaa selittämään ystävillesi, rakkaillesi. Tuntuu, että ainoat joiden parissa olen aidosti minä ovat eläimiä. Ihmiset eivät ole minua varten. Tää on oikeasti aivan mahdoton tilanne, kun ei voi puhua kenellekkään. Pelkään, että terapeuttinikin kyseenalaistaisi ammattipätevyytensä, jos saisi tietää kaiken. Olen kuitenkin käynyt terapiassa jo yli kuusi vuotta, samalla ihmisellä. Mihin tämä johtaa? Tiedän jo sen mihin se ei johda. Kauheaa´. kun tietää oman rakkautensa satuttavan, liikaa. Itsetuhoisuus on onneksi ainoa asia, johon olen kykenemätön ja päihteet eivät vaikuta minuun. Lääkkeet tekevät kävelemisestä helpompaa. Minu tarvitsee oikeasti välillä keskittyä kävelemiseen, jota se sujuu. Miten tästä voi enää palata mihinkään? Teininä kirjoitin ajatuksiani ylös, samalla, kun olin henkisesti lukittuna neljän seinän sisään. Siellä olen vieläkin. Apua pyytäisin, jos sitä joku voisi antaa.

Hei, Reptilianbrain ja muut!

Ensimmäinen asia voisi olla, että vähentäisi esittämistä. Ei esittäisi koko ajan jotain roolia, vaan olisi vaan. Terapeutille kannattaa kertoa pelottavatkin asiat, vaikka ne tuntuisivat sairailta. Minusta on aika järkevää, että on omaksunut esittämisen tarpeen, jos ei ole koskaan tuntenut olevansa hyväksytty juuri sellaisena, kuin on. Siinä taas saattaa hukata, koko itsensä. Mutta kyllä sen sieltä esiin kaivaa, jos on ammattinsa osaava terapeutti.

Mitä tarkoitit tuolla ” Kauheaa´. kun tietää oman rakkautensa satuttavan, liikaa.”?

heip!

Vihdoin ja viimein joku kirjoittaa tästä aiheesta...

Minua kiusattiin 6 vuotta, kuulin joka pv haukkumista ulkonäöstäni. Joka päivä monet kerrat..
Se mitä ihmettelin, että opettaja puutti siihen vain kerran tai kaksi. Kun toivoin että olisi puuttunut useimmin. Vanhemmilleni en koskaan kertonut asiasta.

Sonic kirjoitti aika osuvasti kuin minun suustani:

"Aikaisemmin yritin ajatella ettei kiusaaminen ole vaikuttanut minuun, vaan se on kasvattanut minusta entistä kovemman.

Nyt olen yrittänyt käydä tätä asia läpi kirjoittamalla asioita ylös ja käsittelemällä niitä.
Tähän mennessä olen huommannut olleeni liian arka ja hävenneeni kisatuksi joutumista. Juuri tämä häpeän/pelon tunne on estänyt normaalin vuoropuhelun ihmistenkanssa. Pelkään koko ajan sanovan jotain hölmöä ja sen jälkeistä tilannetta. En osaa päästä tämän asian yli vaan itsekunnioitukseni on mennyt nollaan. "

Niin minäkin ajattelin, kunnes viimevuosina olen huomannut että jälkiä se on jättänyt ja niitä vihaan itsessäni.

Menisinkö sponttaanisti jonnekkin? en.
Sanoisinko ääneen isossa ryhmässä mielipiteitäni? en
jos joku sanoo mulle päin naamaan jotain paskaa sanonko takaisin? en

Olen mielestäni sosiaalinen luonne, ajattelin että saisin hyvin uusia ystäviä mutta viime aikoina huomannut että mulla on joku "suoja muuri".. en vain ehkä ole ihan oma itseni, en uskalla olla...en uskalla luottaa muihin... Jonka vuoksi uusi ystävyys suhde tyssää usein alkuunsa.
Halusinko olla ihan joku muu kuin minä? kyllä.

Itse viha on suuri. Pelkään epäonnistua, koska pelkään muiden reaktiota. Niin tyhmää kuin se ehkä onkin..
Pienikin epäonnistuminen ja torun itseäni tosi paljon..

En ole tehnyt niinkuin sonic, että käy asiaa läpi kirjoittamalla... En tiedä miten kävisin...

Toivoisin vain saavani hyvän, terveen itsetunnon..

Olen mielestäni sosiaalinen luonne, ajattelin että saisin hyvin uusia ystäviä mutta viime aikoina huomannut että mulla on joku "suoja muuri".. en vain ehkä ole ihan oma itseni, en uskalla olla...en uskalla luottaa muihin... Jonka vuoksi uusi ystävyys suhde tyssää usein alkuunsa.Halusinko olla ihan joku muu kuin minä? kyllä.

Kiitos hyvästä näkökulmasta asiaan. Juuri nuo roolit estävät ihmisen olevan oma itsensä. Tarkemmin kun asiaa ajattelee. Toisaalta kai voisi miettiä, että jos ihmisen
tarvitsee olla sosiaalisissa suhteissa jotakin muutakuin on niin tarvitseeko sellaisia sosiaalisia suhteita ylläpitää mikäli ne sosiaaliset suhteet ovat joitakin muita sosiaalisia suhteita kuin työsuhteita. Jokainen kai tarvitsee onnen.

Kiitos kommenteista kaikille. Tämä asia on sen verran moniuloitteinen, ettei sitä täällä pysty selittämään kunnolla. Jos kyse olisikin pelkästä esittämisen lopettamisesta, olisi asia paljon yksinkertaisempi. Mutta 20 vuotta olen asian kanssa paininut ja yrittänyt kaikkea mahdollista, tuloksetta. Toisinaan edistystä tapahtuu, mutta vanhempana tulee entistä tietoisemmaksi asian korjaamaamisen mahdottomuudesta. En halua kuulostaa pessimistiltä, mutta tarvinnee vain purra huulta ja jatkaa koteloitumista. Ainoa asia minkä todeksi tiedän, ja se ainakin kuluttaa aikaa.. Aikakin toisaalta on vain ihmisen määritelmä, määre. No-one in here gets out alive. Nuoremmat hakekaa ajoissa apua kiusaamiseen, terapiaan, ehdottomasti.

Tuosta kotiloitumisesta mietin itsekin kiusattuna sellaista, että pitänee kai itse lopulta ymmärtää, että se ei hyödytä omaa itseä yhtään. Ainakin minä olen pikku hiljaa ymmärtänyt sen. Se on turhaa.
Lopulta taitaa olla niin, että ymmärtää itse arvostaa itseään. Eihän kiusaaminen lopulta ola kiusatun oma vika. Tiedän, että se on helpommin sanottu kuin tehty ymmärtää tämä asia, mutta kun tarkemmin jaksaa miettiä asiaa niin asia on lopulta niin.

Noiden sanojen kuuleminen toisilta auttaa uskomattoman paljon, vaikka sitä itse miettiikin paljon. Toisilta saa voimaa. Kiitos siitä 🙂

Puhutteko te ystävillenne tai läheisimmille ongelmistanne? minä en pysty puhumaan, mikä on suuri ongelma. En pysty luottaa toisiin tarpeeksi. Tai sitten en ole tavannut vielä ihmistä, jolle uskaltaisin avautua. Tiedän, että hänkin lienee jossain. Tarvii vain olla rohkeampi. Toiset päivät ovat parempia kuin toiset.

Reptilianbrain kirjoitti 1.7.2010 10:37

Puhutteko te ystävillenne tai läheisimmille ongelmistanne? minä en pysty puhumaan, mikä on suuri ongelma. /lainaus]

Aikaisemmin en ole pystynyt puhumaan. Lähinnä siitä syystä, että olen ajatellut, että olen jotenkin epäkelpo-yksilö, kun minua on kiusattu. Syyttänyt siis omaa itseä siitä,
että on tullut kohdelluksi kaltoin. Olen kyllä hieman hiljainen ja ehkä ujonkin puoleinen niin varmaan tämä asia on vaikuttanut kiusamiseen.

Nykyään kuitenkin minulla tuntuu käyvän niin, että luotan ihmisiin, jotka eivät kuitenkaan välitä minusta saadakseni huomiota. Tämä on ehkä hieman negatiivinen asia.

Kiva, jos olen ollut hyödyksi toisille sanoillani.