Pitää täysin paikkansa. Henkisen väkivallan harjoittajat löytyvät yllättävän usein hyvin korkeista asemista yhteiskunnassa, ja nyt en tarkoita jokaista kiusaajaa, vaan puhun omasta kokemuksestani. Itse en ole hiljainen, vaan minut pakotettiin olemaan hiljaa, olen erikoinen. They hate you if you're clever and they despise a fool-Lennonin sanat sopivat todelliseen maailmaan hyvin. Psykopaatit/sosiopaatit menestyvät hyvin elämämässä, usein. Johtaja-asemasta löytyy moni ent. kiusaaja. Henk. väkivalta vaatii suunnitelmallisuutta, jota mokupesun antavilta toopeilta ei löydy. Tämä sama kyky auttaa pitkälle elämässä, kun taas me aidan toisella puolella, emme kykene enää käymään kaupassakaan.. Sairas kaunis maailma.

Samppa123, näin se tuntuu olevan. Kiusaajat ovat useasti näitä oman elämänsä supertähtiä, jotka luulevat omistavansa koko maailman. Päällepäin he vaikuttavat mukavilta ja enkelimäisiltä, mutta sisällä asuu pahuutta.

Mulla on kokemusta ihan tarpeeksi koulukiusatuksi tulemisesta. Se on asia, joka vaikuttaa lähes jokaiseen asiaan epäsuorasti. Menenkö pitämään esitelmän tosta vaan luokan eteen?
Lähdenkö ex tempore jonnekin bileisiin tai festareille? Avaanko suuni uusien ihmisten keskellä? Listaa vois jatkaa loputtomiin.

Kun itse aikoinaan uskaltauduin kertomaan tästä vanhemmille ja opettajalle, asia ei hoitunut mitenkään kivuttomasti. Kiusaajan äiti kiisti kaiken ja selitti tyttärensä käytöksen johtuvan "vahvatahtoisuudesta". Tunsin itseni vainoharhaiseksi kaiken sen hässäkän keskellä.
Kukaan ei käsittänyt, miten tuuliajolle mä jouduin itseni kanssa.

Kaiken lisäksi MINÄ olin se, joka joutui koulupsykologin puheille, vaikken edes pyytänyt sitä.
Ikään kuin minun päässäni olisi ollut vikaa.

Pidin sitä loukkaavana, koska kuulemma kiusaajalleni ei edes ehdotettu sellaista käyntiä. Hän sai olla niin "vahvatahtoinen" kuin suinkin.

Inhosin koulupsykologiani, koska hän oli paljon ahdistuneempi kuin minä. Ei hän osannut neuvoa minua pätkän vertaa, vaan sanoi aina "Mutta sinähän voisit aloittaa uuden harrastuksen." En minä mistään tekemisen puuttesta mitään puhunut, vaan koulukiusaamisesta. 🙄

Kiusaaminen saatiin kuriin, joo, mutta olin menettänyt kiinnostuksen uusiin asioihin ja elämään ylipäätänsä. Siitä alkoi pahin mahdollinen sosiaalinen fobia. 🤕

Tästä on kohta kymmenen vuotta, enkä ole vieläkään sinut itseni kanssa.
Toivoisin kovasti, että jonakin päivänä näkisin peilistäni tytön, joka olisi terästä, eikä tupasvillaa.

Minkälaista kiusaamista te ootte kohdannu?

Hei Samppa123!Rankka aihe, mutta niin todellinen, joka muuttaa ihmisen loppuiäksi.Ei riittänyt, että äiti pahoinpiteli ruumiillisesti vaan myös henkisesti, mikä on vielä pahempaa.Jouduin myös yläasteella koulukiusatuksi. Jouduin koulukuraattorin puheille. Olin jo ennestään arka ja musta tuli vielä arempi. Minusta tuli liian kiltti.Nyt oikein "aikuisena" en ollenkaan hyväksy heikompien kiusaamista vaan yritän ottaa ne tavallaan siipien suojaan.Olen tavallaan haavoittunut, jolla on myös näkymättömiä arpia.

Miaka, toivottavasti olet jonakin päivänä muuta, kuin sitä (kylmää) terästä 🙂 On hyvä säilyttää lämmin sydän.

Minä olen joutunut kärsimään koulukiusaamisesta + syrjinnästä koulussa, työpaikkakiusaamista, sekä parisuhde väkivaltaa (henkistä ja fyysistä). Olen myös itse ollut jonkinsortin koulukiusaaja. Kiusaaminen on nykyisin niin arkipäivää (lienee aina jossain muodossa ollut), että ihmettelen ihmisiä, jotka eivät olisi siihen jossain muodossa törmänneet.

En halua lähteä erittelemään ja avaamaan kiusaamisen muotoja, sillä osa niistä on edelleen kipeinä muistoina, joita en ole valmis käsittelemään.

Henkistä piinaamista ja kaikenlaiseksi haukkumista oikeastaan joka vuosi läpi peruskoulun. Kerroin opettajalle, mutta ensin hän väitti, että valehtelen, lopulta uskoi, mutta kiusaajat vain vaihtuivat. Lisäksi myös minä jouduin koulupsykologille kahteen otteeseen. Minut hajoitettiin koulun ja koululaisten myötä. Tuloksena päihdekierre ja masennushelvetti..

Tuttua on. Itselläni koulukuraattorin tapaamiseni yläasteella suunnilleen meni näin:

Kuraattori: Miksi sinua kiusataan?
Minä: En mä tiedä...
Kuraattori (vihaisella äänellä): Kyllähän sinun se pitäisi tietää!
Minä (koko loppu istunnon): ...

No, ei noi ajat enään niin pyöri mielessä, mutta sosiaalisesti ne kuitenkin rampauttivat. 😠

Moi,

Itselläni koulukiasaaminen kesti koko peruskoulun ja jatkaui jatko-opinnoissa. Väkivalta oli henkistä ja fyysistä. Sain tätä kestää yli 12 vuotta ja se on vienyt itsekunnioitukseni kokonaan pois. En koskaan kertonut tästä kenellekkään vaan pidin tiedon omanani. Salasin ja häpesin koska koin itse olevan syyllinen tähän.

Olen aina ajatellut kasvattaa itsestäni tunteettoman ja osittain onnistuin siinä. Lopulta tunteettomuus on ajanut minut eristyksiin ja huomattaviin ongelmiin. En olisi saanut pitää näitä asioita sisälläni vaan olla avoimempi ja kertoa edes jollekin.

Tarkoitukseni ei ole kertoa omaa elämänkertaa, vaan sitä mitä olen oppinut. Elkää kieltäkö tunteita vaan pitäkää ne mukana. Elämä tulee olemaan silloin helpompaa kun edes joskus uskaltaa sanoa ääneen tunteensa.

Itse en ole tehnyt näin vaan kasanut kaikki sisälleni ja yrittänyt kestää. Lopulta se oli vaan mahdotonta, nyt on vaan yritettävä selvitä tästä tilanteesta.

Itsellä koulussa ei ollut niin paljoa kiusaamista, mutta vapaa-ajalla olin aina porukoissa,
joissa hiljaisuuteni, ujouteni ja kiltin luonteen vuoksi jouduin "kavereitteni" kiusaamaksi.
En oikein uskaltanut jättää kiusaavia kavereita, vaan ajattelin, että hyvä kun on edes
näin ujolla jotain kavereita. Myös aikuisiässä on tullut "kavereita" joista voi nöyryyttää
ja vahvemman oikeudella kiusata mielin määrin ihmistä joka ei sano vastaan eikä
sanallisesti osaa kiusaamiseen vastata. Voin vain kuvitella kuinka te kohtalotoverit jotka
jo olette vastanneet, kuinka vastaava kiusaaminen koulussa ym. voi aiheuttaa syviä
henkisiä haavoja! Itselle on jäänyt kai lähes pysyvä alemmuuskompleksi ja itsensä
halveksiminen, kun monesti on tuntunut että ihan aiheestahan ne "kaverit" on kiusannut
vuosi toisensa jälkeen! Tiedostan täysin, että olen monella tapaa "viallinen" ihminen, mutta
luonteeni ja hyväsydämmisyys on ilmeisesti kirous tässä kovassa maailmassa! Jos kiusaamisen,
ahdistelun, syrjimisen ym seurauksia yksilölle alettaisiin tutkia, niin ehkä se otteaisiin vakavammin
ja siihen puututtaisiin! Äärimmäisen harvoin tekijät joutuvat minkäänlaiseen vastuuseen ja
tekevät samaa pahaa toisille myös aikuisiässä. Me ketkä kannamme sen henkisen taakan ja
ehkä loppuelämäämme vaikuttaneen kiusaamisen, ollaan sitten niitä C luokan kansalaisia, ja
kiusaavat jatkavat sitä normaalia elämäänsä ilman hajuakaan mitä ovat aiheuttaneet! Jaksamista
jokaiselle kiusatulle ja kertokaa lisää kokemuksia sekä tunteitanne!🙂

Pahin pelko lienee se, että itsestä tulee ahdistelijiensa kaltaisia. Vuosien piinaus voi muuttaa ihmistä. Enkä edes tiedä kuka olen. Olen yhdistelmä vähän kaikkea, kuin outo seos, jonka koostumusta en tunne ja pelko toimii kaiken katalyyttinä. Voiko kiusaaminen kouluissa tai työpaikoilla tms. loppua? Luopuvatko kaikki ydinasevaltiot ydinaseista? Vastaus molempiin on liian selvä. Kiva koulu-projektit sun muut ovat ihan hyvä, mutta pohjimmiltaan futiili yritys muuttaa mitään. "Ei meidän koulussa"-ole kiusaamista-asenne vallitsee aina. Ennen kuin hyväksytään se tosiasia, että kiusaajat nauttivat kiusaamisesta, ei asian suhteen päästä mihinkään. Tutkia kiusaamista on vaikea, mutta sen aiheuttamat arvet yhteiskunnassa ovat jatkuvan tarkastelun kohteena. Hallitus ei tee asialle mitään, mutta onneksi kansa tietää... Kiusattuja yhdistää usein harvinainen älykkyys, mitä kiusaajamme ei ymmärrä. Kääntäkää se voimaksenne. Ikävä kyllä fyysisen vahvuuden saavuttaminen on helpompaa kuin henkisen.

Reptilianbrain kirjoitti 17.6.2010 14:31

Pahin pelko lienee se, että itsestä tulee ahdistelijiensa kaltaisia. Vuosien piinaus voi muuttaa ihmistä. Enkä edes tiedä kuka olen. Olen yhdistelmä vähän kaikkea, kuin outo seos, jonka koostumusta en tunne ja pelko toimii kaiken katalyyttinä. Voiko kiusaaminen kouluissa tai työpaikoilla tms. loppua? Luopuvatko kaikki ydinasevaltiot ydinaseista? Vastaus molempiin on liian selvä. Kiva koulu-projektit sun muut ovat ihan hyvä, mutta pohjimmiltaan futiili yritys muuttaa mitään. "Ei meidän koulussa"-ole kiusaamista-asenne vallitsee aina. Ennen kuin hyväksytään se tosiasia, että kiusaajat nauttivat kiusaamisesta, ei asian suhteen päästä mihinkään. Tutkia kiusaamista on vaikea, mutta sen aiheuttamat arvet yhteiskunnassa ovat jatkuvan tarkastelun kohteena. Hallitus ei tee asialle mitään, mutta onneksi kansa tietää... Kiusattuja yhdistää usein harvinainen älykkyys, mitä kiusaajamme ei ymmärrä. Kääntäkää se voimaksenne. Ikävä kyllä fyysisen vahvuuden saavuttaminen on helpompaa kuin henkisen.

Totta puhut. Yhteiskunnan pitää tunnustaa, että kiusaajat nauttivat teoistaan ja saavat siitä nostatusta statukseensa. Myös siinä on perää, että hiljaiset ja kiusatut ovat hyvin filosofisia
ja älykkäitä yksilöitä. Monella kiusaajalla on jälkeenpäin tarve kostaa ja monet niin tekevätkin
ainakin mielikuvituksessaan.. Tosin en itse usko koston tuovan jaksamista ja voimaa. Pitää löytää oikeat ihmiset ympärille ja oppia huomaamaan, että on mahdollista saada niitä oikeanlaisiakin kavereita! Yhteiskunnan/opettajien/kaikkien mahdollisten viranomaisten ketkä voivat tilannetta muuttaa pitää puuttua enemmän ja pistää kiusaajat oikeasti vastuuseen ja mahdollisesti heidät
myös psykologin puheille, jotta ymmärtävät mitä tekevät. Monilla voi olla narsistinen persoonallisuushäiriö tai vaan puuttuu täysin empation kyky, jolloin kiusaamisen seurauksia
tai kiusaamistilanteita ei tajuta vaan se on hauskaa ajanvietettä!

Tuosta olen kyllä aivan samaa mieltä, että kiusaaminen on aluksi hyväksyttävä kouluissa, jotta siihen voidaan puuttua. Silmien sulkeminen asialta ei tuota asiaa poista. Toisaalta ajattelen myöskin niin, että sen tunnistaminen saattaa olla vaikeata.
Joillekin kun kiusaaminen on nimittelyä ja aiheuttaa suuria arpia. Ihmiset kun kestävät kaikkia erilaisia asioita. Tarkemmin kun miettii niin kaikki ihmiset joutuvat kuuntelemaan itsestään mitä erilaisempia asioita elämässään ja tätä kai on kiusattujen huonona päivänä vaikea ymmärtää. Pitää siis vain jaksaa taistella oman elämänsä eteen sillä jokainen on itse oman onnensa seppä!

Kosto ei tuo tosiaan mitään hyvää. Taas tuntuu oma tilanne hieman oudolta. Miksi annan niin vanhojen asioiden häiritä elämääni? Tuntuu, että ylianalysoin itseäni jatkuvasti, mitään en saa muutettua. Ihmisillä on pahempia ongelmia, mutta viimeistään joka yö asiat palaavat mieleeni, miksi? Asiasta en ole tarpeeksi keskustellut, mutta voiko se todella muuttaa mitään? Tilanne vaikeuttaa elämän miltei joka osa-aluetta. Olenko vain liian heikko päästäkseni asian yli..

Hyvä pointti mari4. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä eniten, vaikka tuo kuulostaa hieman "myrskyn jälkeen on poutasää"-tyyppiseltä itsestään selvyydeltä, mutta se pätee kiusattuihin niin hyvin. Etsin jatkuvasti itsestä ja myös toisista vikoja. Itsestä vain vikoja, jotka vaikeuttavat ihan kaikkea, jopa yliopiston esseiden yms.tekoa tai sitten olen vain laiska. People are strange.

ja tuossa on kanssa hyvä pointti. Huomaan tekeväni tuota samaa kanssa itse, että etsin mieluummin virheitä ihmisistä kuin hyviä puolia. Tosin nyt olen yrittänyt kääntää ajatuksia positiivisemmiksi enkä niinkään vertailevaksi.