Hei!

Tuttu tunne. Ymmärrän omasta kokemuksesta. Minusta luonnoonllista, että jos ei kuulu joukkoon, niin siitä voi masentua. Kaikilla ihmisillä on sosiaalisuuden tarve. Se, että on ns. "inside" piirit on yleinen fakta kaikissa paikoissa. Se kuka pääsee "jengiin" sisälle on kait sellainen juttu mihin yksi ihminen ei voi vaikuttaa. Itse olen oppinut näistä korkeakoulujen sisäisistä sosiaalisista kuvioista sen, että joskus se, jota ei oteta jengiin voi olla itseasiassa se, jota kadehditaan. Nuori ei tätä ymmärrä, jos sitä ei hänelle kerro. Sekin on normaalia. Olen jo valmistunut, vihdoinkin, eräästä korkeakoulusta, ja se miksi en kuulunut siellä jengiin oli mm. se, että en ryypännyt. Olin myös silloin myös ulkoisesti kaunis, 4. paras sisäänpääsyt yms. En myöskään kertaakaan luonut suhteita kuppikoolla. Kilpailu on kovaa. Valitsin aikoinaan tämän alan siksi, että tavoitteeni oli saada hyvän työpaikan ja hyvien tulojen lisäksi oikeanlainen sosiaalinen ystävä ja tuttava piiri. Sitä en saanut. Persoonaani ei osattu kunnioittaa. Luottamukseni petettiin. Opin kotonani, että luottamusta ei petetä ja kaikki ei ole julkista. On yksityiselämä ja julkinen elämä. Ja rajat pitää olla. Näen asian nykyään niin, että jos olet oma itsesi opiskelija yhteisössä, niin tosi asiassa olet se vahvin. Joukkoon et aina kuulu, mutta pääasia on, että itse teidät kuka tosiasiassa olet. Usein ne, jotka ovat kaikkein suosituimpia, eivät ole aina ihan omia itsejään... Nykyään käymme edelleen erään toisesta tiedekunnasta valmistuneen ystäväni kanssa lounaalla hänen työpaikallaan yliopistolla. Hänenkään syrjimiseensä ei syitä negatiivisessa mielessä löytynyt koskaan. Koska hänkin oli oma itsensä. Neuvonani onkin: ota oppimiskokemuksena, jos vain pystyt. eivät he sinua tunne. Nuori on niin epävarma... Mene joukkoon omilla ehdoillasi, mutta jos jäät ulos, opit aina itsestäsi jotain.

Mitä ihmettä, käyttäytyykö sivistyneistö samoin kuin peruskoulun ala-aste ikäiset mukelot???? Syrjintä on ihmisrodulle ominaista.....joillakin natsaa paremmin, joillakin huonommin.

Hei!

Niin, ja tässä oli kirjoitusvirheitä. Huomasin jälkeenpäin. Mutta jos osaa suomea, lukee yleensä oikein. Sekin voi olla syy, miksi ei yhtäkkiä kuulu joukkoon.

Luulin joskus aikoinani, että ihmiset jossain välissä kasvavat aikuisiksi. Mutta eipä niin oikein taida ikinä käydä. Toiset oppivat käyttäytymään ja ottamaan muut huomioon. Toiset taas eivät.
En tiedä, mihin ryhmään kuulun. Olen opiskellut pitkään ja itseasiassa opiskelen vieläkin. Olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi, mutta myös tuntunut kuuluvani ryhmään. Heikolle ihmiselle on niin tärkeää olla hyväksytty. Välillä olen vahva ja suurimmaksi osaksi juuri sitä mitä haluan. Mutta joksus olisin halunnut olla paljon enemmän in. Ala-asteella vaikka. Tai tietyissä opiskelupiireissä.

Typerä luonto ei vaan toimi niin. Eikä ne typerät kanssaihmiset. En osaa sitä varmaan itsekään täysin. Luokalla peruskoulussa me pidettiin yllättävän pitkälle yhtä. Mutta opiskelupaikoissa on niin paljon huomattavasti enemmän eteenpäin pyrkiviä, ettei mitään rajaa. Jää jalkoihin, jos ei osaa. Vaikka ei pitäisi.

Tässä tosin on suuria eroja jopa korkeakoulun sisällä. Muutaman vahvan ja välittävän persoonan avulla ja tietyntyyppisellä toiminnalla voi muokata ilmapiiriä. Eikä kaikkien ole tarkoitus mahtua samaan piiriin. Onko pakko? Itse kyllä biletin sydämeni kyllyydestä, mutta samoissa bileissä oli myös se joka ei käyttänyt alkoholia. Uusien opiskelijoiden esittelyssä painotettiin (tietyissä piireissä) toisten huomioimista ja huolehtimista. Siellä toimintaa oli myös niille, joita ei tavalliset saunaillat kiinnostaneet. Mutta oli myös saunailtoja.

Ei tästä oikein mitään selvää saanut, mutta on ihan paikasta kiinni, kuinka käy. Kaikille. Aina saattaa porukassa olla se, joka dissaa yksilöitä ulos. Mutta ainakin omassa opinahjossa on niin paljon eri piirejä, että varmasti jokainen nenänsä ulos pistävä löytää itsellensä jotain. Lasken siis nyt myös harrasteyhdistykset mukaan. Poikkitieteellisyys voi siis olla jopa parempaa, kun joskus saattaa tarvita muuta kuin oman alansa kaveria vaikkapa työongelmissa.

Silti eron jälkeen elämä v***ttaa ja tajusin, että olin nojautunut liikaa eksääni. Mutta onneksi olen onnistunut luomaan edes muutaman ystävyyssuhteen. Kyllä tämä tästä...

On tutkittu että kirkko, koulut ja korkeakoulut ja yliopistot ovat varsin "kiusaavia" yhteisöitä. Liittyisikö se jotenkin oikeassa olemiseen, siis kun ihmiset ovat ammatikseen oikeassa ja mielipiteet ovat voimakkaita, tulee mielipideristiriitoja joissa kirjasivistys ei auta. Tiedä häntä? Oikea sivistys lähtee sydämestä.

Masennusta aiheuttaa kovin monet asiat, jonkinasteinen alakulo ja jopa masennus liittyy usein vilkkaaseen elämänvaiheeseen toiveiden täyttymiseen, täyttymättömyyteen, elämän sisällön löytymiseen, ihmissuhdekuvioihin, talouden tilaan.... odotuksiin ja pettymyksiin.

Toivottavasti löydätte ne teille myönteiset ryhmät joihin tunnette kuuluvanne. 🙂👍

Kiitos vastauksestasi!

Olet ihan oikeassa, että opiskelupaikoissa on erilaisia tyyppisiä ryhmiä ja toimintaa erilaisille persoonille, jotka tulevat erilaisista taustoista. Itse nykyään otan lasillisen silloin tällöin päästäkseni joukkoon, jos se absolutismii tosiaan on niin suuri ongelma ryhmälle. Ruotsisa opin sen ihan käytännössä. että et ole out sosilaaisesti, jos et juo. Voit olla absolutisti eikä sinua kuitenkaan alkohistiksi leimata. Hyvin positiivinen kokemus siis. Mutta onhan Ruotsissakin niitä jotka juovat. Kyse sielläkin eri kulttuureista. Joo, no mäkin olen onnistunut luomaan muutamia ystävyyssuhteita. En ole itse enää sen syntyneen kuvion vanki. Sille en voi mitään jos muut ovat. Eiköhän me kaikki olla vahvoja ja heikkoja. Toiset näyttävät sen, toiset kätkevät sen. Herkkys on vahvuus esim. taiteessa. Ilman sitä ei olisi luovuutta. Herkkyys on vahvuus myös parisuhteessa, tietyyn rajaan asti. Surullista että olet eronnut, kuka sitten oletkin. Minäkin olen juuri sinkkuntunut, mutta voin nyt paljon paremmin. Osaan nykyään rakastaa itsekkäästi. En silti kadu. Hyvää viikonloppua!