Korkeakouluopiskelijan työuupumus
Löytyykö kokemuksia opiskeluaikana koetusta ”työuupumuksesta” ja kenties jopa siitä miten siirtyminen työelämään on onnistunut sen jälkeen?
Oman tarinani taustalla ovat jatkuvat taloudelliset huolet yhdistettynä perfektionistiseen kiltin tytön luonteeseen. Halusin myös kovasti selvitä ilman opintolainaa ja rahoittaa opiskeluni mieluummin työnteolla. Aloitin opinnot 5 1/2 vuotta sitten yliopistossa, jolloin minulla oli muutaman kuukauden työrupeaman jäljiltä mukavasti rahaa säästössä. Ensimmäiset kaksi opiskeluvuotta kuluivatkin täysin oppikirjan mukaan: sain kesätöitä ja talvet elin ihan hyvin opintotuella ja säästöillä ilman, että lainaa olisi tarvinnut nostaa. Sen jälkeisenä kesänä ongelmat alkoivat kasautua. Sain kyllä kesätöitä, mutta kesäkuun lopussa työpaikalta ilmoitettiinkin, että töitä ei ole enää kuun vaihteen jälkeen. Jouduin ns. 0-tunnille, jonka vuokratyöfirman kanssa solmittu (silloin vielä laillinen) työsopimus mahdollisti. Minulla oli siis työsopimus, mutta ei töitä. Tietämättömyyttäni luulin ainoaksi mahdollisuudekseni kesäopintotuen nostamisen ja tentin hätäpäissäni tutkintooni kuulumattomia kursseja, jotta saisin tarvittavat opintopisteet suoritettua. Nostin myös lainaa.
Koska rahavarat olivat kesän jälkeen täysin nollassa, aloitin syyskuussa osa-aikatyön opiskelujeni ohella. Puoli vuotta kului mielestäni ihan ok eikä väsymys käynyt ylitsepääsemättömäksi. (Myöhemmin tajusin kyllä tehneeni yhteensä n.10h/pv opiskelut ja työt yhteenlaskettuna ma-pe). Keväällä alkoi ensimmäinen väsymyskausi, joka huipentui toukokuussa hallitsemattomiin itkukohtauksiin töissä, sekä töitä edeltäviin paniikkikohtauksiin. Seurauksena 1 1/2kk sairaslomaa ja loppukesä 20 viikkotuntia tehden. Elokuun lopussa lopetin työt, koska voimani eivät selkeästi riittäneet työn ja opintojen yhdistämiseen. Kesän aikaisen pienen tuntimäärän takia rahaa ei kuitenkaan ollut jäänyt säästöön talvea varten, joten nostin lainan rahoittaakseni elämiseni.
Opiskeluvuosi meni suhteellisen hyvin, mutta keväällä jäin taas ilman kesätöitä. Edelleen luulin kesäopintotuen olevan ainoa vaihtoehto, vaikka tutkintoani eteenpäin vieviä kursseja ei ollutkaan tarjolla. Lainaa oli pakko nostaa. Syksyllä etsin ahkerasti sellaista työpaikkaa, joka vaatisi tekemään vain yhden työvuoron viikossa.
Taas puoli vuotta sujui mielestäni hyvin, kunnes tasapaino jälleen hävisi. Seurauksena romahdin kesän 2011 lopussa täysin, diagnoosina keskivaikea masennus. Jätin työni ja jäin opinnoista 2 kuukauden totaaliselle sairaslomalle. Minulla aloitettiin myös masennuslääkitys ja kuukausittaiset istunnot psykiatrin vastaanotolla. Psykiatrin kanssa sovittiin myös ns. kuntouttavasta opiskelusta, jonka tarkoituksena oli estää jämähtäminen neljän seinän sisään.
Nyt vuosi tapahtuneen jälkeen toimintakykyni on palautunut melko hyvin, mutta tunnen yhä olevani kaukana siitä energiatasosta mikä minulla ennen oli. Stressinsietokykyni on heikko ja sosiaalinen kanssakäyminen rasittaa edelleen ihmeen paljon. Masennuslääkitys on yhä päällä. Kolmen vuoden sisään olen kokenut 2 uupumisjaksoa, keskivaikean masennuksen ja nyt minun pitäisi vuodessa valmistua ja alkaa etsimään niitä oikeita töitä. Lisämausteen tähän tuo vielä yli 10 000 opintolaina ja tieto siitä, että olen käyttänyt kaikki opintotukikuukauteni. Vuodeksi pitäisi löytää toimeentulo, mutta töiden ja opintojen yhdistäminen uudestaan näin pian pelottaa ihan järkyttävän paljon.
Lisäksi ammatillinen itsevarmuuteni on täysin pohjamudissa ja pelkään, että työelämään siirtyminen laukaisee uudelleen suorittamisen ja uupumisen. Miten kykenen todistamaan tulevalle pomolleni, että olen panostamisen arvoinen työntekijä kun psyykkeeni ei selvästikään kykene ns. jatkuvaan ”parhaani tekemiseen”? Tuntuu, että vastavalmistuneen odotetaan näyttävän kyntensä ehkä jopa enemmän kuin jo työkokemusta hankkineen uuden työntekijän. Jatkuvasti päässä kolkuttaa vaan kysymys kuinka olen onnistunut sotkemaan asiani jo ennenkuin ns. aikuisten huolet ovat edes alkaneet.